Pauli Mutanen

Tu­lin juu­ri si­sään ul­koa kan­ta­mas­ta pui­ta pan­nu­huo­nee­seen. Hal­ko­ja tar­vi­taan­kin pal­jon, sil­lä pit­kän lau­han jak­son jäl­keen tai­vas on sel­jen­nyt ja pak­ka­nen ki­ris­ty­mäs­sä. En­si yök­si on lu­vat­tu jopa 40 as­teen pak­ka­sia Lap­piin. Täl­lä het­kel­lä Sa­vu­kos­ken Tulp­pi­os­sa läm­pö­ti­la on -38,2. Näyt­täi­si sil­tä, et­tä tal­ven pak­ka­sen­nä­tys saat­taa rik­kou­tua en­si yö­nä. Myös meil­lä Kai­nuus­sa on hyy­tä­vän kyl­mää ja poh­jois­tuu­li pu­re­vaa.

Kiin­ni­tin hal­ko­ja kan­ta­es­sa­ni huo­mi­o­ta ete­läi­sel­le tai­vaal­le, jos­sa on vii­den päi­vän ikäi­nen kas­va­va kuun­sirp­pi. Kum­mal­la­kin puo­len kuu­ta on usei­ta pla­neet­to­ja kau­niis­sa ri­vis­sä yö­tai­vaal­la. Uu­ti­sen mu­kaan tai­vaal­la on täl­lä het­kel­lä kuu­si pla­neet­taa sie­väs­sä ek­lip­ti­ka-ni­mi­ses­sä kaa­res­sa. Sitä kut­su­taan myös eläin­ra­dak­si, kos­ka use­at sen täh­dis­töt on ni­met­ty jo mui­nai­sis­ta ajois­ta eläin­ten mu­kaan. Sa­mai­sen ar­tik­ke­lin mu­kaan hel­mi­kuun vii­mei­se­nä päi­vä­nä tai­vaal­la ta­pah­tuu oi­kea pla­neet­to­jen pa­raa­ti: kaik­ki seit­se­män au­rin­ko­kun­tam­me pla­neet­taa ovat yh­tä ai­kaa nä­ky­vis­sä täh­ti­tai­vaal­la.

Pauli Mutanen

Jou­lu­lo­mal­la in­nos­tuin erään te­o­lo­gin ja täh­ti­tie­teen har­ras­ta­jan kir­joit­ta­mas­ta kir­jas­ta, jos­sa hän kä­sit­te­lee täh­ti­tai­vaan il­mi­öi­tä Kris­tuk­sen syn­ty­män ai­koi­hin. Tun­tuu, et­tä nämä tai­vaan mer­kit so­pi­vat häm­mäs­tyt­tä­vän hy­vin yh­teen Mat­teuk­sen ku­vauk­seen Bet­le­he­min täh­des­tä, joka joh­dat­ti idän tie­tä­jät Jee­sus-lap­sen luo. Raa­ma­tus­sa on­kin use­as­sa koh­din mai­nit­tu, mi­ten Ju­ma­la aset­taa tai­vaal­le merk­ke­jä sil­loin, kun jo­tain suur­ta on ta­pah­tu­mas­sa.

Vii­me lau­an­tai­na kä­vin ten­tis­sä, jon­ka eräs kir­ja kä­sit­te­li us­kon­non­fi­lo­so­fi­aa. Ai­he­pii­ri tun­tui etu­kä­teen luo­taan­työn­tä­väl­tä, mut­ta löy­sin kir­jas­ta pal­jon asi­oi­ta, jot­ka häm­mäs­tyt­ti­vät – mut­ta myös vah­vis­ti­vat – us­ko­a­ni Ju­ma­laan. Kir­jas­sa kä­si­tel­tiin usei­ta Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­loon liit­ty­viä to­dis­te­lu­ja ja fi­lo­so­fi­sia ar­gu­ment­te­ja, jois­ta osa on pe­räi­sin te­o­lo­geil­ta jopa tu­han­nen vuo­den ta­kaa.

Mut­ta eni­ten mi­nua kiin­nos­ti­vat to­dis­te­lut, jot­ka pe­rus­tu­vat ai­van uu­sim­piin tie­teel­li­siin tut­ki­mus­tu­lok­siin. Nämä ha­vain­not ovat saa­neet jopa ko­van lin­jan ateis­ti­fi­lo­so­fit ja tie­de­suun­tau­tu­neet skien­tis­tit epä­tie­toi­suu­den ti­laan, sil­lä nii­tä on vai­kea se­lit­tää il­man Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­loa. Kä­sit­te­len seu­raa­vak­si yh­tä niis­tä, eli niin kut­sut­tua kos­mo­lo­gis­ta ar­gu­ment­tia, jon­ka eräs ver­sio tun­ne­taan ni­mel­lä hie­no­sää­töön pe­rus­tu­va suun­nit­te­lu­ar­gu­ment­ti (the ar­gu­ment from fine-tu­ning).

Hie­no­sää­töön pe­rus­tu­va ar­gu­ment­ti on kieh­to­va, kos­ka sii­hen liit­ty­vät yk­si­tyis­koh­dat pe­rus­tu­vat fyy­sik­ko­jen las­kel­miin. Näi­tä tut­ki­mus­tu­lok­sia ei voi ku­kaan luon­non­tie­teen tut­ki­ja kiel­tää – ei­vät edes ateis­tit. Vuon­na 1973 kuu­lui­sat kos­mo­lo­git Bar­ry Col­lins ja Step­hen Haw­king kiin­nit­ti­vät huo­mi­o­ta sii­hen, mi­ten epä­to­den­nä­köi­nen ta­pah­tu­ma on ol­lut maa­il­man­kaik­keu­den syn­ty. Esi­mer­kik­si täh­det ja ga­lak­sit ei­vät oli­si muo­dos­tu­neet, jos al­ku­rä­jäh­dyk­sen no­peus oli­si ol­lut mi­tät­tö­män ver­ran pie­nem­pi tai suu­rem­pi. Edes Col­lins ja Haw­king ei­vät ky­en­neet löy­tä­mään se­li­tys­tä asi­al­le.

Hie­no­sää­dön ydin on se, et­tä pie­net­kin muu­tok­set fy­si­kaa­li­sis­sa va­ki­ois­sa joh­ta­vat suu­riin muu­tok­siin maa­il­man­kaik­keu­den ta­sol­la. Te­o­ri­an mu­kaan al­ku­rä­jäh­dyk­sen en­sim­mäis­ten sa­da­so­sa­se­kun­tien ai­ka­na maa­il­man­kaik­keus laa­jen­tui suun­nat­to­man no­pe­as­ti. Jos laa­jen­tu­mi­nen oli­si ta­pah­tu­nut edes 1/10⁶⁰ hi­taam­min, maa­il­man­kaik­keus oli­si sor­tu­nut ta­kai­sin ka­saan. Tuo luku on siis de­si­maa­li­lu­ku, jos­sa on pil­kun jäl­keen 59 nol­laa en­nen yk­kös­tä. Vas­taa­vas­ti pik­ku­riik­ki­sen ver­ran no­pe­am­pi al­ku­rä­jäh­dys oli­si ai­heut­ta­nut sen, et­tä hiuk­ka­set ei­vät oli­si eh­ti­neet liit­tyä toi­siin­sa, jol­loin ai­neen syn­ty oli­si ol­lut mah­do­ton­ta.

Pauli Mutanen

Toi­nen esi­merk­ki liit­tyy ato­miy­ti­men ra­ken­tee­seen. Ve­ty­a­to­mia lu­kuun ot­ta­mat­ta kaik­kien ato­mien yti­mes­sä on kak­si tai use­am­pi pro­to­ni. Näi­tä pi­tää yh­des­sä voi­ma, joka tun­ne­taan ni­mel­lä vah­va vuo­ro­vai­ku­tus. Jos tämä vah­va vuo­ro­vai­ku­tus oli­si 10 % pie­nem­pi ny­kyi­ses­tä, ei­vät pro­to­nit py­syi­si yh­des­sä. Tä­män seu­rauk­se­na oli­si ole­mas­sa vain ve­ty­a­to­me­ja. Jos vuo­ro­vai­ku­tus taas oli­si 4 % ny­kyis­tä suu­rem­pi, maa­il­man­kaik­keu­teen ei oli­si muo­dos­tu­nut tai­vaan­kap­pa­lei­ta, ku­ten täh­tiä. Il­man näi­tä täh­tiä – joka mei­dän Au­rin­kom­me­kin on – elä­mä oli­si mah­do­ton­ta.

Maa­il­man­kaik­keu­den muo­dos­tu­mi­nen ja elä­män syn­ty­mi­nen on ol­lut ää­ret­tö­män hie­no­sää­det­ty ta­pah­tu­ma. Sen to­den­nä­köi­syys on sama, kuin et­tä jos­sain päin uni­ver­su­mia hei­tet­ty tik­ka osui­si kau­kai­suu­teen lai­te­tun tik­ka­tau­lun na­pa­kymp­piin. Tä­män pe­rus­teel­la ei ole ih­me, et­tä hie­no­sää­tö­te­o­ria on he­rät­tä­nyt mo­nes­sa fyy­si­kos­sa ja kos­mo­lo­gis­sa us­kon­nol­li­sia aja­tuk­sia. Sa­maan ai­kaan jot­kut luon­non­tie­tei­li­jät ovat kui­ten­kin pyr­ki­neet luo­pu­maan al­ku­rä­jäh­dys­te­o­ri­as­ta, kos­ka se tar­koit­tai­si us­ko­mis­ta kai­ken luo­jaan eli Ju­ma­laan.

Nämä ateis­ti­set tut­ki­jat ovat kek­si­neet ti­lal­le hur­jal­ta vai­kut­ta­via se­li­tyk­siä. Yk­si niis­tä on mul­ti­ver­su­mi­te­o­ria, jon­ka mu­kaan maa­il­man­kaik­keuk­sia on­kin ole­mas­sa mit­taa­mat­to­man pal­jon yh­tä ai­kaa. Me ih­mi­set sa­tum­me ole­maan sii­nä ver­si­os­sa, jos­sa ma­te­ria ja elä­mä ovat kai­kes­sa epä­to­den­nä­köi­syy­des­sään syn­ty­neet. Toi­sen te­o­ri­an mu­kaan maa­il­man­kaik­keuk­sia muo­dos­tuu, laa­je­nee ja tu­hou­tuu yk­si toi­sen­sa jäl­keen kä­sit­tä­mät­tö­män pit­käs­sä ai­ka­sar­jas­sa. Vaik­ka näin oli­si­kin, mikä näi­tä maa­il­man­kaik­keuk­sia suol­taa ulos val­ta­via mää­riä? Tä­män­kin se­li­tyk­sen ta­kaa löy­tyy lo­pul­ta Ju­ma­lan kä­den­jäl­ki.

Näis­sä te­o­ri­ois­sa hä­kel­lyt­tää se, et­tä nii­den se­lit­tä­mi­nen on käy­tän­nös­sä mah­do­ton­ta fi­lo­so­feil­le ja fyy­si­koil­le. Vaik­ka asi­aa kään­te­li­si mi­ten päin ta­han­sa, maa­il­man­kaik­keu­den syn­ty­mi­nen on niin suu­ri ih­me, et­tä sen ym­mär­tä­mi­nen on ih­mis­jär­jel­le mah­do­ton­ta. Jou­dum­me myön­tä­mään, et­tä vaik­ka ih­mi­sen vii­saus on suu­ri ih­me, se on vain kä­sit­tä­mät­tö­män pie­ni häi­väh­dys, vä­hem­män kuin 1/10⁶⁰, Kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan vii­sau­des­ta: "Mi­nun aja­tuk­se­ni ei­vät ole tei­dän aja­tuk­si­an­ne ei­vät­kä tei­dän tien­ne ole mi­nun tei­tä­ni, sa­noo Her­ra. Sil­lä niin kor­ke­al­la kuin tai­vas kaar­tuu maan yl­lä, niin kor­ke­al­la ovat mi­nun tie­ni tei­dän teit­ten­ne ylä­puo­lel­la ja mi­nun aja­tuk­se­ni tei­dän aja­tus­ten­ne ylä­puo­lel­la." (Jes. 55: 8–9)