Pää­si­äi­nen on ol­lut mi­nul­le ai­na eri­tyi­nen juh­la. Lap­se­na ja nuo­re­na asuin Ro­va­nie­mel­lä, jos­sa pi­det­tiin hil­jai­sen vii­kon nuor­ten­päi­vät. Muis­tan jo 1970-lu­vul­ta en­sim­mäi­set seu­rat, jot­ka oli­vat rau­ha­nyh­dis­tyk­sen lä­hel­lä Ou­nas­kos­ken kou­lul­la. Myö­hem­min seu­ra­pai­kak­si vaih­tui Kor­ka­lo­vaa­ran kou­lu, jon­ka lii­kun­ta­sa­li ja kat­so­mot täyt­tyi­vät nuo­ris­ta seu­ra­vie­rais­ta.

Ai­em­min us­ko­vai­sil­la nuo­ril­la oli ta­pa­na viet­tää pää­si­äis­tä hiih­tä­en ja ren­tou­tu­en La­pin tun­tu­reil­la. Mo­nil­le Ro­va­nie­men hil­jai­sen vii­kon seu­rat kuu­lui­vat mat­ka­oh­jel­maan, ja park­ki­pai­koil­la oli run­saas­ti bus­se­ja ja kau­kaa­kin tul­lei­den seu­ra­vie­rai­den au­to­ja.

Pää­si­äi­sen ajan seu­rat jät­ti­vät sy­käh­dyt­tä­viä muis­to­ja. Eri­tyi­sen läm­pi­mä­nä on jää­nyt mie­lee­ni pit­kä­per­jan­tain eh­tool­li­sen viet­to, jol­loin Ro­va­nie­men pää­kirk­ko täyt­tyi ää­ri­ään myö­ten. Muis­tan, mi­ten peh­meä il­lan valo sii­vi­löi­tyi kor­keis­ta ik­ku­nois­ta ja loi kirk­koon her­kän tun­nel­man. Seu­ra­kan­san voi­ma­kas lau­lu, sa­nan­ju­lis­tus ja kau­nis li­tur­gia jäi­vät unoh­tu­mat­to­mi­na ko­ke­muk­si­na nuo­ren po­jan mie­leen. Us­kon lah­ja tun­tui iha­nal­ta, ja tai­vas oli lä­hel­lä.

Ro­va­nie­mel­tä muis­tan myös erään pit­kä­per­jan­tain, jol­loin kirk­koon tuli nuo­ri tyt­tö he­rän­neel­lä omal­la­tun­nol­la. Sinä il­ta­na hän sai ko­kea sy­dä­mes­sään suur­ta on­nea, kun hä­nel­le am­men­net­tiin vet­tä elä­män läh­tees­tä. Hän al­koi iloi­ta us­kos­taan kuin pie­ni lap­si ja sä­tei­li rau­haa ja on­nea kaik­ki­al­la mis­sä liik­kui. Hä­nes­tä oli tul­lut va­lon lap­si.

He ovat voittaneet Karitsan veren kautta

Rovaniemen seurakunta

Mut­ta pit­kä­per­jan­tai­na syn­ty­nyt lin­tu­nen jou­tui muut­ta­maan pois jo kes­kel­lä ke­sää. Erää­nä va­loi­sa­na ke­säy­ö­nä, kun Poh­jo­lan au­rin­ko häi­käi­si hä­nen sil­män­sä, Ju­ma­la kut­sui hä­net tai­vaan ko­tiin. Ku­kaan ei näh­nyt, kun lin­tu rik­koi sii­pen­sä ja pu­to­si mus­tal­le as­fal­til­le. En­ke­lit las­keu­tui­vat hä­nen luok­seen, ot­ti­vat sy­liin­sä ja kan­toi­vat hä­nen sie­lun­sa tu­han­sien ke­sä­pääs­ky­jen maa­han. Lin­tu sai elää vain ke­vääs­tä ke­sään.

Si­nun au­rin­ko­si ei enää las­ke ei­kä kuu ka­toa, sil­lä Her­ra on si­nun ai­nai­se­na va­lo­na­si. Si­nun mur­he­päi­vie­si luku on täyt­ty­nyt. (Jes. 60:20).

Kun muu­tin Ro­va­nie­mel­tä pois ja pe­rus­tin per­heen Kai­nuu­seen, kä­vim­me vie­lä muu­ta­man vuo­den ajan hil­jai­sen vii­kon seu­rois­sa. Ai­na kun as­tuin si­sään Ro­va­nie­men kirk­koon, kat­see­ni py­säh­tyi kir­kon val­ta­van suu­reen alt­ta­ri­tau­luun, jon­ka yk­si­tyis­koh­dat oli­vat piir­ty­neet mie­lee­ni jo lap­suu­des­sa. Vai­ku­tuk­sen te­ki­vät myös mo­net maa­lauk­set kir­kon sei­nil­lä, ku­ten kuva äi­dis­tä, isäs­tä ja lap­ses­ta, jot­ka hei­lut­ta­vat pal­mu­nok­sia kruu­nut pääs­sään: He ovat voit­ta­neet Ka­rit­san ve­ren kaut­ta (Ilm. 12).

Kun per­heem­me kas­voi, em­me enää pääs­seet hil­jai­sen vii­kon päi­vil­le. Kii­ras­tors­tain ja pit­kä­per­jan­tain koh­dal­la oli nyt tyh­jä paik­ka, ja tun­sim­me, et­tä sii­tä puut­tui pal­jon. Aloim­me suun­ni­tel­la omaa pää­si­äis­täm­me; sel­lais­ta, jos­sa ko­ros­tui­si Kris­tuk­sen kär­si­myk­sen ja ylös­nou­se­muk­sen muis­ta­mi­nen. Ha­lu­sim­me pää­si­äis­juh­lan, joka jäi­si kau­nii­na muis­to­na las­tem­me mie­liin.

Vuon­na 2003 aloi­tin pää­si­äis­paas­ton. Ei ole ta­val­lis­ta, et­tä lu­te­ri­lai­set viet­tä­vät muu­ta kuin hen­gel­lis­tä paas­toa. Mart­ti Lut­her vas­tus­ti ka­to­li­sia muo­to­me­no­ja, mut­ta hän ei si­näl­lään tor­ju­nut paas­toa; kyl­lä­hän Jee­sus­kin pu­hui paas­tos­ta ja paas­to­si it­se­kin. Us­kon­puh­dis­tuk­sen ai­koi­hin kir­kon se­re­mo­ni­a­me­nois­ta oli kui­ten­kin tul­lut us­ko­mi­sen an­si­oi­ta, kun nii­den oli­si pi­tä­nyt ol­la us­kon he­del­miä (ks. Augs­bur­gin tun­nus­tuk­sen ar­tik­la XV, Kir­kon sää­tä­mät ta­vat).

Vuo­sien saa­tos­sa paas­tos­ta on tul­lut mi­nul­le tär­keä, ja se on aut­ta­nut hil­jen­ty­mään myös pää­si­äi­sen kris­til­li­seen sa­no­maan. Paas­to­ni ei nou­da­ta mi­tään yleis­tä kaa­vaa, ja ha­lu­an­kin pi­tää sen eril­lään ny­ky­a­jan muo­ti­paas­tois­ta. Pa­rem­mak­si ih­mi­sek­si ei sil­lä tule, mut­ta paas­to tuo kii­rei­seen elä­mään le­vol­li­suut­ta ja rau­hoit­tu­mis­ta.

Per­hees­säm­me pää­si­äi­ses­tä on tul­lut jou­lun ve­roi­nen juh­la. Sil­lä ei kui­ten­kaan ole sa­maa pai­no­las­tia kuin jou­lul­la, joka on kuor­ru­tet­tu töi­se­vil­lä pe­rin­teil­lä. Kii­ras­tors­tai­na hil­jen­nym­me kuun­te­le­maan Mat­teus-pas­si­o­ta Yle Ra­dio 1:ltä ja syöm­me il­lan ai­ka­na rah­ka­pii­rak­kaa. Pit­kä­per­jan­tai­na pu­keu­dum­me tum­miin vaat­tei­siin ja ko­koon­num­me yh­tei­sel­le ate­ri­al­le naut­ti­maan lam­paan fi­lee­pais­tia, lä­hi­ruo­kaa omil­ta lai­tu­mil­ta. Lau­lam­me kär­si­my­sa­jan vir­siä ja Sii­o­nin lau­lu­ja sekä käym­me seu­rois­sa. Tun­nel­ma on har­ras ja sy­väl­li­nen.

Pääsiäisaterialla nautitaan lammasta, pashaa ja muita pääsiäisherkkuja.

Eeva Mutanen

Lan­ka­lau­an­tai on ol­lut pe­rin­tei­ses­ti työ­päi­vä, jol­loin teem­me hal­ko­hom­mia. Il­lal­la me­nem­me Ris­ti­jär­ven kirk­koon Ka­jaa­nin rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ja Pal­ta­mon seu­ra­kun­nan yh­tei­seen pää­si­äis­lau­lu­ti­lai­suu­suu­teen. Ta­pah­tu­maan osal­lis­tuu pal­jon ih­mi­siä myös muu­al­ta, mikä ilah­dut­taa mei­tä Kai­nuun pie­nis­sä kun­nis­sa asu­via us­ko­vai­sia.

Pää­si­äi­sen py­hi­nä syöm­me juh­la­vas­ti lam­paan­li­haa ja nau­tim­me päi­vä­kah­vil­la al­ku­pe­räi­sen ve­nä­läi­sen re­sep­tin mu­kai­ses­ti puu­muo­tis­sa teh­tyä pas­haa. Sil­loin kun lap­set oli­vat pie­niä, pää­si­äi­saa­mu­na oli jän­nit­tä­vä he­rä­tä – oli­han pää­si­äis­kuk­ko käy­nyt yöl­lä mu­ni­mas­sa las­ten jal­ko­pää­hän ison vä­rik­kään pah­vi­sen mu­nan, jon­ka si­säl­lä oli suk­laa­ta ja mui­ta ma­kei­sia. Tämä van­ha pe­rin­ne on kul­ke­nut isä­ni su­vus­sa jo pit­kään. Jos­kus lap­set jopa ker­toi­vat kuul­leen­sa yöl­lä ku­kon as­ke­lia ja kie­ku­mis­ta!

Karitsointi lampolassa pääsiäisen aikaan.

Mika Mutanen

Eri­tyi­se­nä muis­to­na on jää­nyt mie­lee­ni pää­si­äi­nen vuon­na 2016. Lam­po­las­sa oli al­ka­nut ka­rit­soin­ti, jo­ten rien­sin ani­var­hain yö­pak­ka­sen ko­vet­ta­maa han­kea pit­kin lam­po­laan. Tuu­li oli kään­ty­nyt ete­lään, ja en­sim­mäi­set mus­ta­ras­taat oli­vat saa­pu­neet päl­vi­pai­koil­le. Juu­ri sil­loin pää­si­äi­saa­mun au­rin­ko nou­si idäs­tä ja loi en­si sä­teen­sä Kas­ke­lan rin­teil­le. Yh­täk­kiä kuk­ko al­koi lau­laa. Se kie­kui pää kal­lel­laan, pu­nai­nen helt­ta pys­tys­sä.

Aja­tuk­se­ni len­näh­ti­vät Kai­faan pa­lat­sin pi­hal­le, jos­sa pii­nat­tua ja ve­ris­tä Jee­sus­ta läh­det­tiin ta­lut­ta­maan Pi­la­tuk­sen luo. Sil­loin­kin kuk­ko lau­loi, tus­kai­ses­ti huu­si.

Kuk­ko huu­taa nyt­kin si­nul­le ja mi­nul­le. Jee­suk­sen kat­se on lau­pi­as. Sitä kat­so­es­sa kiel­tä­jän mie­li mur­tuu. Pie­ta­ri purs­kah­taa kat­ke­raan it­kuun ja juok­see Je­ru­sa­le­min tyh­jil­le ku­jil­le. Älä it­ke Pie­ta­ri par­ka, Ju­ma­lan Ka­rit­sa on ot­ta­nut pois si­nun­kin syn­ti­si!

Pu­nai­nen au­rin­ko loi sä­teen­sä lam­po­lan si­säl­le. Vas­ta­syn­ty­neet ka­rit­sat hyp­pi­vät emän­sä se­läs­sä, kaik­ki oli tyyn­tä ja rau­hal­lis­ta. Pää­si­äi­saa­mun ilo tul­vah­ti sy­dä­mee­ni. Kau­ka­na Poh­jo­las­sa, lu­men ja jään kes­kel­lä, sain ko­kea pää­si­äi­saa­mun rie­mua.

Laulutilaisuus la 19.4. klo 18.00 Ristijärven kirkossa, tervetuloa.

Mika Mutanen