Olin aloit­ta­mas­sa pu­he­lua ys­tä­väl­le­ni, kun poi­ka ky­syi vie­rel­tä­ni:

– Ky­syt­kö sie nii­tä meil­le?

– Ei­vät he nyt voi tul­la, kun ovat läh­dös­sä ul­ko­mail­le.

– Voi­han ne tul­la meil­le ul­ko­mail­le. Mei­än ul­ko­na, mei­än pi­hal­la, on ihan siis­tiä.

Meil­lä to­si­aan oli tal­ven siis­ti­mä lu­mi­nen pi­ha­maa. Ja pak­kas­ta -32 as­tet­ta.

Näin tal­vi­sai­kaan ei ole vai­kea huo­ma­ta, et­tä jää­kiek­ko­kau­si on käyn­nis­sä. Luis­ti­mia, kiek­ko­ja, ky­pä­riä etei­ses­sä ja sau­nal­la. Kun ul­ko­na pauk­kuu ki­reä pak­ka­nen, olo­huo­ne muut­tuu pe­li­ken­täk­si. Il­ma­vei­vi he­rää eloon ja se­los­tus myös, kun ne­li­vuo­ti­as is­kee säh­ly­mai­lal­la kah­des­ta pilt­ti­pur­kin kan­nes­ta teh­tyä kiek­koa.

– Ja se on maa­li!

Poi­kiem­me myö­tä mi­nul­le on au­en­nut uu­den­lai­nen sa­nas­to. Tai osin eh­kä jää­nyt au­ke­a­mat­ta. Jää­kiek­ko- ja jal­ka­pal­lo­sa­nas­ton kes­kel­lä olen usein pi­hal­la. On hörp­py­jä, lä­mä­rei­tä, pai­dan jää­dyt­tä­mis­tä kat­toon, liuk­ka­rei­ta, pis­te­pörs­siä, fil­maa­mis­ta, ylä­pör­sää, munk­kia, yk­sä­röin­tiä, kaks plus kym­men­tä ja niin edel­leen.

Ur­hei­li­joi­den ni­mi­ä­kin vi­lah­taa. En ai­na tie­dä, min­kä la­jin edus­ta­jia.

– Mun kum­mi on mel­kein näh­nyt Ant­ti Ruus­ka­sen, sa­noo poi­ka ilois­saan.

Kum­mi oli ol­lut os­tos­kes­kuk­ses­sa, jos­sa oli kuu­lu­tet­tu, et­tä tun­nin pääs­tä pai­kal­le tu­lee ky­sei­nen kei­hään­heit­tä­jä. Kum­mi oli siis mel­kein näh­nyt hä­net. Ja äi­ti ereh­tyi luu­le­maan her­ra Ruus­kas­ta jok­si­kin lau­la­jak­si.

Mut­ta ne­li­vuo­ti­as on näh­nyt Li­o­nel Mes­sin. Olim­me kä­ve­lyl­lä. Ky­lä­tiel­lä ajaa hu­ris­ti yk­si au­to.

– äi­ti, tuol­la kul­jet­ta­jal­la oli jal­ka­pal­lo­pai­ta pääl­lä. Se tai­si ol­la Li­o­nel Mes­si. Oli var­mas­ti!

äi­ti par­ka ei huo­man­nut edes kul­jet­ta­jan jal­ka­pal­lo­pai­taa.

Ur­hei­lul­li­sen kie­li­kyl­vyn kes­kel­lä su­loi­sim­min liik­ku­mi­sen rie­mus­ta ker­to­vat pulk­ka­mä­es­sä pu­nai­sik­si tul­leet las­ten pos­ket ja pilt­ti­pur­kin­kan­si­kiek­koi­li­jan sil­mien lois­te, kun hän ku­vai­lee vauh­dik­kaan las­kun­sa yk­si­tyis­koh­tia. Tai se, kun lap­set ky­sy­vät, saa­vat­ko ot­taa eväi­tä, kun he ovat läh­dös­sä naa­pu­rin las­ten kans­sa hiih­to­ret­kel­le.

Jos olen it­se op­pi­nut "uu­dis­kiel­tä", niin myös lap­set omak­su­vat ja ma­kus­te­le­vet kuu­le­mi­aan sa­non­to­ja ja lau­lu­ja. Tal­vi­päi­vän tou­hu­ja teh­des­sä toi­si­naan lau­les­ke­len. Jos­kus pie­nem­mil­lä­kin lap­sil­la jää­vät lau­lun sa­nat ja sä­vel mie­leen. Lei­kin tai muun te­ke­mi­sen kes­kel­tä kuu­luu tut­tu­ja sä­vel­kul­ku­ja. Ai­na sa­no­jen mer­ki­tys ei ole au­en­nut - ai­na­kaan to­tu­tul­la ta­val­la.

– Lau­la, äi­ti se, mis­sä äi­tin lap­sia pi­täis pa­lel­la. ("Jos­pa­han säi­lyis äi­din lap­set kyl­mäl­tä maa­il­mas­sa.")

– Mi­ten sy­dän voi ol­la kyl­mä ja kolk­ko ja tul­mer­tu? (Sii­o­nin lau­lu 174)

Jos­kus taas lap­sen muis­ta­ma lau­lu­koh­ta te­kee ar­ki­ses­ta het­kes­tä hu­pai­san: Pa­ke­toin lap­sia kou­lu­tiel­le. Vil­lais­ta, hui­ve­ja, top­paa. Hei­jas­tin, rep­pu. Ko­tiin­jää­vä poi­ka seu­raa si­sa­rus­ten­sa pu­ke­mis­ta. Hän hy­ti­see ul­ko-oven vie­res­sä, kyy­kis­tyy ja ve­tää yö­pai­tan­sa pol­vien yli. Toi­set ovat as­tu­mas­sa kir­pai­se­vaan pak­ka­seen, ja pik­ku­ve­li lau­laa:

– Kiit­tä­kää Her­raa, kiit­tä­kää Her­raa!

Mo­nes­ti olem­me jäl­keen päin muis­tel­leet tätä pik­ku­vel­jen rie­mul­lis­ta aa­mu­na­vaus­ta.