It­se­näi­syys­päi­vä­nä lap­set las­ki­vat Suo­men ikää.

– Mel­kein sata vuot­ta, on­pa van­ha!

– Kuo­lee­ko Suo­mi?

– Ei­hän maa voi kuol­la, nau­raa toi­nen.

Mie­les­sä­ni kä­väi­si­vät ot­si­kot hä­vit­tä­jis­tä Itä­me­rel­lä, Uk­rai­nas­ta, suur­val­to­jen vä­lien ki­ris­ty­mi­ses­tä. Krii­sin kai­ut kuu­lu­vat Suo­mes­sa­kin, mut­ta päi­vis­säm­me on rau­ha ja tur­va.

Ai­na ei ole ol­lut niin. Poi­ka ker­too kou­lul­la ole­vas­ta näyt­te­lys­tä "Lap­si so­dan ja­lois­sa". Kou­lu­lai­nen tie­tää, et­tä jois­sain mais­sa nyt­kin so­di­taan. Jos­sain lap­si kyy­ris­tyy pe­lois­saan. Ja pa­le­lee.

On va­paa­päi­vän verk­kai­nen aa­mu. Aa­mu­pa­la­pöy­däs­sä lap­set kes­kus­te­le­vat kes­ke­nään. Jään kuun­te­le­maan.

– Jos ydin­pom­mi rä­jäy­tet­täis, sii­nä ei voi ol­la lä­hel­lä. Ope sano, et­tä kaik­ki vain haih­tuu jäl­jet­tö­miin.

– Mitä jär­keä ra­ken­taa Suo­meen ydin­voi­ma­la?

– No se on pik­ku­sen eri asia.

– Mik­si­hän jot­ku ha­lu­aa Na­toon, me­hän jou­vut­tas so­ti­maan eri mai­hin?

Kes­kus­te­lu pouk­koi­lee, kun­nes hil­je­nee pik­ku­kou­lu­lai­sen mi­nul­le esit­tä­mään ky­sy­myk­seen.

– äi­ti, mik­si jot­ku tek­kee ydin­pom­me­ja?

Te­kee mie­li vas­ta­ta, et­tä älä tuom­moi­sia mie­ti, olet vas­ta lap­si. Ky­sy­jän tun­tien tie­dän, et­tä se ei riit­täi­si. On vas­tat­ta­va lap­sen­ta­soi­ses­ti. Ja myön­tää, et­tei it­se­kään kaik­kea ym­mär­rä. Ai­em­min olem­me pu­hu­neet, mi­ten jo­kai­ses­sa maas­sa asuu ai­van ta­val­li­sia ih­mi­siä, jot­ka ha­lu­a­vat rau­haa. Ja et­tä Ju­ma­la on kaik­kein voi­mak­kain. Nyt­kin pu­hum­me, et­tä saa­daan ol­la Ju­ma­lan tur­vas­sa.

– Jos mie oli­sin pre­si­dent­ti, mää­räi­sin, et­tä kai­kis­sa mais­sa pi­täis ol­la rau­ha, sa­noo pie­ni poi­ka.

Täl­lai­nen san­ka­ruus saa mi­nut hy­myi­le­mään.

Kun­pa näin sai­si säi­lyä ai­na, rau­han­tah­to ja lap­suu­den huo­let­to­mat lei­kit. Yk­si täl­lai­nen oli lin­ja-au­to­leik­ki, jos­sa kak­si poi­kaa mat­kus­ti Ruot­siin. Se oli sil­loin, kun puo­li­son poi­ka­mie­sa­jan mars­si-cd oli vie­lä naar­mu­ton.

En­sin on pu­nai­nen kirp­pu­to­ri­tuo­li, sit­ten isän työ­ka­ve­ril­ta saa­tu ja sit­ten se, jos­ta on kat­ken­nut yk­si pin­na. Tämä tuo­li­jo­no on ste­re­oi­den edes­sä, se on lin­ja-au­to. Puu­soh­va on sen pe­rä­vau­nu.

Kul­jet­ta­ja leh­tei­lee pu­he­lin­lu­et­te­lon kart­ta­si­vu­ja Ter­vo­lan koh­dal­ta. Lin­ja-au­to kul­kee mitä il­mei­sim­min mars­sin tuo­mal­la ener­gi­al­la. Kul­jet­ta­ja kuu­lut­taa:

– Olem­me mat­kal­la Ruot­siin hu­vi­puis­toon. Siel­lä saa il­mai­sek­si kark­ke­ja.

Ja au­to­ra­dio pau­haa.

– Kau­an on kär­sit­ty vi­lua ja näl­kää...

Ta­va­ra­ti­la on täyn­nä jää­te­löä. Kaik­ki peh­mo­le­lut ja nu­ket is­tu­vat lin­ja-au­ton pe­rä­vau­nus­sa. Pit­kä­kor­vai­nen mat­kus­ta­ja pu­to­aa, mut­ta se on­gi­taan ta­kai­sin kyy­tiin.

– Mu­siik­ki se pe­la­si, kun poij­jat ne mars­si...

Nap­pi­sil­mä­nal­le heit­tää ku­per­keik­ko­ja. Sitä avit­taa pel­la­va­päi­nen poi­ka, jol­la on kii­rees­sä men­nyt ly­hyt­hi­hai­nen pit­kä­hi­hai­sen pääl­le ja sau­ma­puo­li pääl­le päin. Kul­jet­ta­ja vään­tää au­to­ra­di­os­ta ää­net lä­hes täy­sil­le. Sii­tä mat­kus­ta­jat tie­tä­vät, et­tä nyt on tär­keä koh­ta. Sel­lai­nen, jo­hon täy­tyy eläy­tyä – joka täy­tyy elää.

– Oi kal­lis ko­ti­maa, Suo­mi sulo Poh­jo­la, ei löy­dy maa­ta sen ar­maam­paa...

Kul­jet­ta­ja­po­jan pai­das­sa on mus­tik­ka­tah­ro­ja ja si­ni­nen suu lau­laa isol­la, tosi isol­la

– Ei löy­dy maa­ta sen ar­maam­paa...

Pel­la­va­päi­nen mat­kus­ta­ja vä­säh­tää. Hän ma­koi­lee pe­rä­vau­nus­sa peh­me­äl­lä pat­jal­la ja hyp­pyyt­tää kä­sil­lään pik­ku­nal­lea ja lai­ku­kas­ta koi­raa.

– Kau­nii­na väik­kyy muis­tot ur­ho­jem­me...

Lin­ja-au­ton vie­res­sä on pii­ron­ki. Sen pääl­lä on ku­via, joi­ta po­jat ovat usein kat­so­neet. Ja ky­sel­leet. Rei­no-pap­pa on­tui, kun sitä oli osu­nut so­das­sa jal­kaan. Mat­ti-pa­pal­la oli toi­nen käsi poik­ki ja sil­lä oli mus­tat la­sit, kun sil­tä oli men­nyt näkö. Ola­vi-pap­pa ei ol­lut so­das­sa. Sen sy­dän py­säh­ty, kun se oli hiih­tä­mäs­sä. Mut­ta nyt lin­ja-au­ton hur­jas­sa vauh­dis­sa ole­vat ei­vät kat­se­le ku­via. Mars­sit kun lop­pu­vat, tul­laan pe­ril­le.

– Saa san­ka­rei­ta vie­lä näh­dä Suo­mem­me maa...