Han­nu Aho­pel­to

En­si sun­nun­tain Raa­ma­tun teks­tit opet­ta­vat ih­mi­siä toi­mi­maan ar­mol­li­ses­ti toi­si­aan koh­taan. Ih­mi­sen teh­tä­vä­nä ei ole tuo­mi­ta lä­him­mäis­tään, sil­lä tuo­mi­o­val­ta kuu­luu yk­sin Ju­ma­lal­le. Kris­tit­ty on kut­sut­tu saar­naa­maan syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta kai­kil­le luo­duil­le.

Esi­ku­van ar­mol­li­seen ja ar­mah­ta­vaan käy­tök­seen on an­ta­nut Ju­ma­lan poi­ka, syn­tis­ten Va­pah­ta­ja, Jee­sus Kris­tus. Jee­sus on opet­ta­nut tu­tun Her­ran ru­kouk­sen yh­tey­des­sä an­teek­si an­ta­mi­ses­ta: ”Sil­lä jos te an­nat­te an­teek­si ih­mi­sil­le hei­dän rik­ko­muk­sen­sa, niin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne myös an­taa teil­le an­teek­si; mut­ta jos te et­te an­na ih­mi­sil­le an­teek­si, niin ei myös­kään tei­dän Isän­ne an­na an­teek­si tei­dän rik­ko­muk­si­an­ne” (Matt. 6:14–15). Jo­kai­nen voi poh­tia, on­ko op­pi­nut tä­män Jee­suk­sen opet­ta­man läk­syn. Olen­ko minä al­tis an­ta­maan an­teek­si, kun mi­nul­ta pyy­de­tään an­teek­si, vai odo­tan­ko täy­del­lis­tä syn­nin­tun­nus­tus­ta?

Syn­nin­tun­nus­tus jää ih­mi­sel­tä ai­na puut­teel­li­sek­si, mut­ta Ju­ma­la pal­ve­li­jan­sa vä­li­tyk­sel­lä ju­lis­taa ih­mi­sel­le ai­na täy­del­li­sen syn­nin­pääs­tön eh­doit­ta ja lah­ja­na. Kaik­ki syn­nit on lupa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Tämä lah­ja kan­nat­taa ot­taa us­kol­la vas­taan, sil­lä se kan­taa ker­ran omis­ta­jan­sa ian­kaik­ki­seen elä­mään.

Ju­ma­lan ar­mo on täy­del­li­nen, ja hän on kär­si­väl­li­nen ja pit­kä­mie­li­nen luo­maan­sa ih­mis­tä koh­taan. Ai­no­as­taan täs­sä Ju­ma­lan ar­mol­li­suu­des­sa on ih­mi­sel­lä mah­dol­li­suus löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­ta, syn­tien an­teek­si­saa­mi­nen ja oman­tun­non rau­ha.

Kris­ti­no­pis­sa ope­te­taan Ju­ma­lan ar­mos­ta seu­raa­vas­ti: ”Jee­sus et­si yh­tey­teen­sä eri­tyi­ses­ti sel­lai­sia, joi­ta pi­det­tiin ar­vot­to­mi­na ja syn­ti­si­nä. Tämä loh­dut­ti hei­tä, mut­ta louk­ka­si mui­ta. Näin Jee­sus osoit­ti Ju­ma­lan kä­sit­tä­mät­tö­män rak­kau­den, joka et­sii syn­ti­siä ja tah­too pe­las­taa hei­dät. Tätä rak­kaut­ta, joka tu­lee osak­sem­me il­man omaa an­si­o­tam­me, sa­no­taan ar­mok­si.” (KO 36.)

Jee­sus sa­noi it­se Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa: ”En minä ole tul­lut kut­su­maan van­hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä” (Matt. 9:13).