Minulla piti olla palvelusvuoro jo syyskuussa kotiseuroissa. Ne peruttiin, ja uutta vuoroa ehdotettiin marraskuulle. Peloissani ja pala kurkussa lupauduin.
Olen sitten vastaillut muutaman kerran kyselyihin ensimmäisestä saarnatehtävästä. Silloin uudelleen muistan, että pitäisi valmistautua tuohon tehtävään – juuri kun sen asian on jo hieman saanut arjen kiireissä taka-alalle ajatuksissaan.
Meillä oli Helsingin puhujien kokous varta vasten sillä ajatuksella, että evästetään meitä juuri virkaan asetettuja. Muistelen nyt niitä neuvoja, sekä niitä, joita olen pitkin vuotta saanut eri ihmisiltä. Ajatuksia raamatunkohdista, joista voisi aloittaa. Kuinka valmistaudutaan palvelusvuoroon. Millainen on hyvä pukeutumiskoodi. Kuinka olisi hyvä palvella aluksi pienemmissä seuroissa, joissa on kodinomaisempaa ja voi kenties kokea syvempää yhteyttä kuulijoiden kanssa. Neuvoja – rakkaita neuvoja – olen saanut sekä puhujilta että muiltakin kanssaihmisiltä.
Olen hyvä siirtämään hankalia asioita ja vaivalloisia ryhtymisiä tulevaisuuteen. Niin tässäkin. Vielä ehtii, ajattelen. Raamattua olen lukenut vähemmän kuin aikoihin vaikka pitäisi. Raamattupiiritkin ovat olleet nyt hiljaisina pitkään. Rukoillut olen, että taivaan Isä avaisi sanaansa sekä sananpalvelijalle että kuulijalle.
Keitän teetä. Ripottelen pressokannuun reilun hyppysellisen mustaa ja vahvaa luomuteetä ja kaadan päälle vedenkeittimestä kiehuvaa ja hieman liian kuumaa vettä. Etsin keittiön pölyisestä kulmahyllystä melkein loppuun palaneen tuikkukynttilän ja sytytän sen enkelilyhtyyn. Kallistan hieman lyhtyä, että pudottaessani tuikkua se ei sammuisi.
Laitan soimaan kantaatin, jota ystäväni vinkkasi taannoin kuuntelevansa. Hän on ollut väsynyt. Kysyn Whatsappissa nyt, kun asia tulee mieleeni, että miten menee. Samalla vastaan toisen ystäväni kysymykseen onko ollut saarnavuoroja.
Cd-soittimen nupista vääntämällä löydän kahdeksannen raidan, ja oboen motivoiman alkusinfonian jälkeen kuoro aloittaa Aus der Tiefe rufe ich, Herr, zu dir. Ajattelen, että kun blogitekstikin on pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten, miksen kirjoittaisi saarnaan valmistautumisesta tämmöisen täysin kokemattoman näkö- tai oikeastaan tuntokulmasta. Tiedän, että eri ihmiset valmistautuvat eri tavoin ja mietin, voinko edes tästä kirjoittaa. Ryyppään hieman makeaa teetä.
Ulkona on ollut pakkasta, ja kun tulin kotiin, puin harmaan collegehupparin lämpimikseni. Nyt alkaa jo teen lämpö vaikuttaa, ja otan collarin pois. Kohennan lukulasejani nähdäkseni kirjoittamani tekstin selkeämmin. Ystäväni oli maininnut, että voisin käydä näöntarkastuksessa hänen liikkeessään. Pää oli ollut ajoittain kipeä, ja huomasin räpytteleväni silmiäni väsyneenä. Mietin laseja hakiessani, että pitää kai se teksti nähdä lukea, saarnamiehen.
Otan hyllystä Raamatun. Huuto.netistä sain halvalla täysin uudenveroisen vihkiraamatun ilman merkintöjä. Siinä on uusi käännös ja Vanhan testamentin apokryfikirjat mukana, mikä on mukavaa. Muistan, että niistäkin tuli taannoin uusi käännös. Mietin, kuinka keskustelimme veljien kanssa eri käännösten käytöstä seuroissa. Lukisinko vanhasta, minulle rakkaasta 1776 käännöksestä saarnatekstini vai uudemmista käännöksistä. Trio Raamatun teksti on aika pientä, mutta onhan minulla nyt silmälasit.
Olen vuoden aikana miettinyt, mistä veljet tietävät, mistä tekstistä tulee saarnata ja kuinka ei tule päällekkäisyyksiä. En ole rohjennut juuri kysellä. Ajattelin ainakin katsoa kirkkovuoden tämän viikon sunnuntain tekstit. En tiedä, miksi Vanhan testamentin puolelta tuntuisi nyt hyvältä aloittaa.
Pienen iltahartauden muutama viikko sitten pidin rauhanyhdistyksen myyjäisiltana, kun vuorossa olleen puhujan piti yllättäen poistua. Vanhan testamentin puolelta Psalmeista silloinkin löysin lyhyen tekstikohdan jonka luin. Muutaman sanan siihen lisäsin ja saarnasin synnit anteeksi. Herran siunaukseen päätin lopuksi. Mietin, että se sama kaava olisi ainakin selkeä nyt perjantainakin, jos puhetta ei avata enempää. Suviseurojen puhujainkokouksessa pöytäkeskustelussa juttelimme saarnan pituudesta ja totesimme, että ei sillä ole sellaista määrättyä pituutta.
Painan pressopannun männän alas ja maistan suullisen verran haaleaa teetä. Kirkasääninen tenori laulaa Ach Herr, Herr lehre uns bedenken.
Haen hyllystä ajat sitten hankkimani Lutherin valitut teokset ja muistan, että kotoa olisi pitänyt lomilla ollessa ottaa SRK:n kirjallisuutta saarnatekstien avaamisen tueksi. Mietin, että kuinkahan paljon uskallan hakea netistä tietoa. Raamattuluokkiin valmistautuessani ja raamattupiireissäkin olemme katsoneet joidenkin raamatunkohtien historiallista kontekstia. Usein seurapenkissä ollessani olen tyytyväisenä kuunnellut, kun puhuja on kertonut tekstikohdan taustoja ja historiaa.
Avaan uskonkirjat.net-osoitteen selaimessa ja sieltä nettiraamatun. Sivustolla on hyvä hakutoiminto ja alkukieliset käännökset. Muistan, että puhujat eivät kirjoita saarnaa etukäteen mutta jotkut tekevät ainakin muistiinpanoja. Evl.fi- sivuston avaan samalla ja etusivulla lukee: ”Abram uskoi Herran lupaukseen ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi”.
Kaadan kuppiin lisää teetä ja otan entisestä liekistä tulen uuteen tuikkukynttilään. Sälekaihtimien välistä kurkistaessani kadulle mietin, että lunta ei nyt sada kuten sunnuntai-iltana.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys