Ku­ro­tan kät­tä­ni sä­le­ver­hon sää­tö­tan­koa koh­den ja kier­rän. Ei sada. Kään­nän yö­pöy­däl­lä ole­van ra­di­on val­miik­si Ylen yk­kö­sel­le vi­ri­te­tyl­le taa­juu­del­le ja kuu­len mu­siik­kia van­has­ta Eu­roo­pas­ta. Köm­min sän­gys­tä pys­tyyn ja me­nen keit­tiö-olk­ka­riin ja an­nan va­lua ha­nas­ta vet­tä kah­via var­ten. Isä on neu­vo­nut, et­tä yön ai­ka­na put­kis­tos­sa seis­syt vesi on huo­no­laa­tuis­ta. Kai on us­kot­ta­va, kun isä on ve­si­lai­tok­sel­la töis­sä ol­lut ja on­han maku to­si­aan pa­rem­paa, kun las­kee to­vin.

La­taan keit­ti­meen nel­jä mit­taa Tii­tun lah­joit­ta­maa kah­via ja kak­si Tee­ma-mu­kil­lis­ta kyl­mää vet­tä. Nos­tan kyl­mä­kaa­pis­ta hel­lal­le kurk­kua, broi­le­ri­lei­ket­tä – sa­vus­tet­tua – voi­ma­kas­ta juus­toa ja le­vi­tet­tä, joka ei ole mar­ga­rii­nia mut­tei voi­ta­kaan. Jäl­kiu­u­ni­pa­lat ovat jo ko­vet­tu­nei­ta, mut­ta ham­paat­han ovat pu­re­mi­seen teh­dyt.

Tuu­min et­tä mil­le ryh­tyi­si. Vii­me vii­kon­lop­pu sun­nun­tai­neen meni mat­kus­ta­es­sa Suo­men hal­ki ja lau­la­es­sa vä­lil­lä. Ei ole opis­ke­lui­hin liit­ty­vää tent­tiin lu­ku­a­kaan, ja ihan hy­vä­hän se oli­si le­po­päi­vä­nä le­vä­tä. Se vain, et­tä le­pää­mi­nen sai­si mie­luus­ti ol­la muu­ta­kin kuin läp­pä­rin tui­jot­ta­mis­ta, ajat­te­len. Muis­tan et­tä ul­koi­lu kan­nat­taa, mut­ta ei ole nyt so­vit­tu­na jal­ka­pal­lo­pe­le­jä­kään. Pe­kal­la tai­taa ol­la kii­ret­tä.

Ajat­te­len, et­tä jol­le­kin ul­koil­maih­mi­sel­le voi­si soit­taa. Moi, Tar­zan! Täs­sä Sepi vaan, et­tä mi­täs miel­tä ul­koi­lus­ta. Kree­gah! hän vuo­laas­ti se­lit­tää ja lo­puk­si pai­nok­kaas­ti tuu­mii, et­tä bun­do­lo! Alan siis ke­rä­tä kamp­pei­ta. Verk­ko­ko­pis­ta rep­pu, jon­ne Le­at­her­man-ko­pio, Tu­run pu­nai­nen -si­nap­pi­tuu­bin jä­mät sekä läm­min int­ti­kau­pas­ta han­kit­tu vil­la­neu­le. Puo­len lit­ran pul­loon vet­tä, jos tu­lee jano.

Vaa­te­kaa­pis­ta löy­tyy me­ri­no­vil­lais­ta ker­ras­toa ja va­el­lus­hou­sua. Saa­han sel­lai­sia pi­tää, kun va­el­lus­ta tämä elä­mä kum­min­kin on. Sa­man gen­ren ken­gät tup­la­suk­kien pääl­le, ku­ten erä­jor­mat ovat neu­vo­neet. Go­re­tak­ki mu­kaan ja vil­la­pi­po, har­maa. Hans­kat­kin löy­dän rep­puun.

Lai­tan ka­ve­ri­pii­rin What­sapp-rin­kiin ky­se­lyä, et­tä jos­ko joku oli­si läh­dös­sä. Au­roo­ra ja Rei­ma ei­vät pää­se ja Tii­tu ja Mik­ko­kin ovat es­ty­nei­tä. Lai­tan va­rul­ta vie­lä vies­tin ry:n kuo­ro­rin­kiin, kun siel­lä on luon­nol­lis­ta vä­keä, ja on­han sitä hyvä il­moit­taa, et­tä min­ne me­nen, jos vaik­ka ti­pun hii­den­kir­nuun. Va­ro­vai­sen in­nos­tuk­sen val­las­sa moni ker­too, et­tä kyl­lä sitä vie­lä tul­laan jah­ka pääs­tään!

Pää­tän, et­tä Noux on hyvä paik­ka ret­keil­lä, ja Käm­men­lam­pi­han se paik­ka oli, kun goog­le­tan vä­hän. No, mik­si Noux ei­kä Nuuk­sio? Suo­men kie­les­sä on niin vä­hän noi­ta äks-kir­jai­mia, et­tä pi­tää nii­tä­kin käyt­tää et­tei­vät ruos­tu. Sitä pait­si fark­ku­au­to­ni tup­raut­taa sel­lai­sen pil­ven NO­xia il­ma­ke­hään, et­tä Noux ja NOx ovat vä­hän kuin sa­maa sar­jaa, mie­tin aja­es­sa­ni Ku­lo­val­ke­an­tiel­le ja sii­tä koh­ti aa­mu-Ale­paa.

Poi­min Ale­pan hyl­lys­tä pur­kil­li­sen kyl­mää Star­bucks-kah­via, li­ha­pi­tois­ta mak­ka­raa ja sa­laat­tia sekä juus­to­vii­pa­lei­ta lei­vän vä­liin lai­tet­ta­vak­si. Muis­tan Ti­mon ju­tun erääs­tä mak­ka­ras­ta, jos­sa oli niin pal­jon jau­ho­ja, et­tä se luo­ki­tel­tiin lei­vok­siin kuu­lu­vak­si ja li­ha­pi­toi­suut­ta oli pak­ko li­sä­tä.

Ka­me­ra­tolp­pia va­ro­en ajan Saa­ri­jär­ven py­sä­kin lä­hei­syy­des­sä ole­val­le park­kik­sel­le. Kä­vi­kö­hän Paa­vo kos­kaan tääl­lä­päin, ajat­te­len. Par­kis­sa on vii­si au­toa, mus­ta muo­vi­laa­tik­ko sekä tu­pa­kin­tump­pe­ja. Nos­tan re­pun py­kä­lään ja ase­tan sy­ke­mit­ta­riin ase­tuk­set koh­dal­leen: pol­vi­kul­ma, ve­ren hap­pi­sa­tu­raa­tio ja suh­dan­ne­ba­ro­met­ri. Mie­lis­sä­ni hy­väs­tä tee-se-it­se-vit­sis­tä läh­den reip­pain as­ke­lin Vih­din­tien vart­ta koh­ti Kui­kun­nie­men­tie­tä.

Tääl­lä­päin Nuuk­si­o­ta ei ole kar­hu­ja. Jos sel­lai­nen tu­li­si, ot­tai­sin re­pus­ta ju­do­pu­vun ja te­ki­sin ku­ten Nät­ti-Jus­si ja löi­sin kar­hua pun­ta­ril­la pää­hän.

Pun­ta­ria ei kui­ten­kaan tar­vi­ta. Kä­ve­lek­sin ke­vein mie­lin ja muis­te­len, mis­säs se paik­ka oli­kaan, jos­ta kään­nyt­tiin koh­ti Käm­men­lam­pea. Ne­tis­tä löy­ty­nyt oh­je an­toi kak­si ta­paa men­nä pe­ril­le. Pää­tän ko­keil­la uut­ta reit­tiä täl­lä ker­taa, kun ei ole kii­re­kään.

Au­rin­ko al­kaa pais­taa, ja vet­tä so­li­see tien var­ren ojas­sa. Kään­nyn koh­ti jär­ven ole­tet­tua suun­taa ja kii­pe­än sam­ma­lei­sia kal­li­oi­ta ylös. Hir­vi­kär­pä­sia tai punk­ke­ja ei nyt ole, ajat­te­len. Met­sä ei juu­ri tuok­su, kos­ka on ai­ka vii­le­ää. Huo­maan po­lun ja sen var­res­sa kyl­tin. Saa­vun het­ki sit­ten ohit­ta­maa­ni toi­seen po­lun poik­ke­a­maan. In­tis­sä kes­su ky­syi ker­ran, et­tä ei­kö Ter­vo osaa suun­nis­taa. Muis­tan, et­tä oli tal­vi ja maas­tos­sa vain vä­hän merk­ke­jä ja et­tä tul­tiin Mar­kun kans­sa vii­mei­si­nä ka­sar­mil­le.

Läh­den taas yrit­tä­mään pe­ril­le. Maas­sa on nap­pu­la­ku­vi­oi­sen fil­la­rin­ren­kaan jäl­kiä. Jos lait­tai­sin kor­van ki­veen, niin kuu­li­sin­ko­han pyö­rä­lau­man vyö­ry­vän etääl­lä kor­ves­sa. Vä­hän kuin in­ti­aa­nit pree­ri­an rau­ta­tiel­lä. Löy­dän kal­li­ois­ta pol­kua pit­kin lam­mel­le. Oli­ko­han Sa­ran synt­tä­rit sil­loin, kun käy­tiin tääl­lä edel­li­sen ker­ran, mie­tin. Ve­den pin­ta on vie­lä puo­lek­si jääs­sä. Hak­kaan hal­ko­ja ja saan nuo­ti­on syt­ty­mään, kun oi­kein ko­vas­ti yri­tän ja au­tan vä­hän pa­pe­ri­sel­la kas­sil­la al­kuun.

Kään­nän te­räk­si­sen ri­ti­län nuo­ti­on pääl­le ja hais­tan hak­kuu­pai­kal­le gril­li­ras­van tuok­sun. Mie­tin, et­tä nuo­ti­ol­la käy­mi­nen on oi­ke­as­taan yh­tä vält­tä­mä­tön­tä kuin kor­van rap­su­tus tai Earl Grey-tee tai suo­la­kurk­ku. Nii­tä pi­tää vain jos­kus saa­da, vaik­ka esi­mer­kik­si An­ni ei pi­dä­kään suo­la­kur­kuis­ta.

Lai­tan ri­ti­läl­le lei­vän­puo­lik­kai­ta, HK:n pih­ve­jä ja viil­lel­ty­jä mak­ka­roi­ta. Muis­tan, et­tä Vii­sik­ko-kir­jo­jen idea oli ly­hy­es­ti seu­raa­va: men­nään luo­laan ja syö­dään eväät. Mi­nul­la on täs­sä yk­sik­kö­kir­ja: men­nään Nou­xiin ja syö­dään eväät. La­don lei­väl­le en­sin juus­toa, sii­hen si­nap­pia, sa­laa­tin­leh­ti, pih­vi ja taas juus­toa ja sit­ten taas lei­pää. Is­tun pöl­lin nok­kaan lä­hel­le nuo­ti­o­ta ja nos­tan ja­lat ki­veyk­sen pääl­le. Ajat­te­len, et­tä kyl­lä tääl­lä het­ken viih­tyy, vaik­ka pik­kui­sen vä­lil­lä ah­dis­taa­kin.

Juon kah­via ja tuu­min, et­tä osai­si­ko­han nuk­kua tääl­lä, kun ope­huo­nees­sa­kin se on help­poa. La­kai­sen ka­tok­sen laat­ti­as­ta enim­mät ros­kat maa­han ja tait­te­len vil­la­pai­dan pää­na­lu­sek­si. Au­rin­ko läm­mit­tää ja tuu­li läp­syt­tää sy­ty­ke­leh­teä. Savu tun­tuu sil­mis­sä kir­ve­le­väl­tä ja ne­näs­sä vä­hän kar­vaal­ta. Ve­dän pi­pon sil­mil­le ja yri­tän nuk­kua.

Kuu­len, kuin­ka kar­hu tu­lee koh­ti nuo­ti­o­paik­kaa kal­li­on pääl­lä. Kään­nän pää­tä ja sa­non kar­hul­le, et­tä päi­vää. Kar­hu vas­taa es­pook­si, et­tä moi vaan. Sa­non, et­tä vä­hän on ol­lu lii­ket­tä tääl­lä tän­nään vaik­ka on niin läm­pös­tä, ja ky­syn, et­tä voi­ko sa­moin tein ot­taa räp­säis­tä ku­van kän­ny­ka­me­ral­la, kun velt­toi­len täs­sä la­van pääl­lä. Mie­tin, et­tä pi­täi­si­kö ol­la ys­tä­väl­li­nen ja tar­jo­ta sa­laat­ti­ruu­kus­ta sa­laat­tia. Syö­kö­hän kar­hu sa­laat­tia?

Vie­lä het­ken läm­mit­te­len au­rin­gos­sa ja se­li­tän, et­tä pi­tää men­nä nyt, et­tä on vie­lä muu­ta­kin oh­jel­maa, ja et­tä kyl­lä­hän tääl­lä voi­si ol­la pit­kään­kin ja hy­vää nuo­ti­oi­lua, ja kar­hu toi­vot­taa hy­vää päi­vän­jat­koa.

Kä­ve­len koh­ti au­toa sa­maa reit­tiä. Au­rin­ko me­nee pil­veen, ja koh­ta flee­cen kyy­när­mut­kaan al­kaa rop­sah­del­la val­koi­sia pal­lo­ja. Sit­ten nii­tä tu­lee pal­jon ja maa muut­tuu val­koi­sek­si. Otan pie­nes­tä kuu­ses­ta Ins­tag­ra­mia var­ten kän­ny­käl­lä ku­van. Mie­tin, et­tä so­pii­han täm­möi­nen­kin keli ihan hy­vin oi­kes­taan. Pää­si­äi­se­nä pää­si­äis­ra­kei­ta, pyö­rei­tä ja ma­kei­ta.

Park­ki­paik­ka on tyh­jen­ty­nyt jo vä­hän. Ros­kat ovat yhä pai­koil­laan. On jo­tain py­sy­vää­kin täs­sä maa­il­man­kol­kas­sa, mie­tin. Va­lit­sen uu­dek­si rei­tik­si Vels­ko­lan­tien, kun sii­nä on kau­nii­ta mai­se­mi­a­kin mat­kan var­rel­la. 28 mi­nuut­tia oli­si mat­ka-ai­ka. Eh­tii ai­na­kin suih­kuun en­nen seu­ro­ja. Lenk­ki jää vä­liin, mut­ta tu­li­han nii­tä as­ke­lia näin­kin ja pi­tää pa­lau­tu­mis­päi­viä ol­la ur­hei­lus­ta vä­lil­lä. One more ye­ar? oli Lari ky­sy­nyt tors­tai­na sa­li­ban­dyn jäl­keen. Se hie­man nau­rat­ti.

Eh­din hy­vis­sä ajoin seu­roi­hin. Pen­kis­sä ei ole vie­lä mon­taa ih­mis­tä. Pek­ka tu­lee koh­ta penk­kiin ja mui­ta­kin. Lau­ra-Lee­na tö­näi­see taak­se is­tu­es­saan, ja yri­tän vit­sail­la, et­tä sil­mä­bus­sil­la tu­lin ku­ten Iik­ka jos­kus suur­poi­ka­lei­ril­le. Al­ku­ru­kouk­sen ai­ka­na al­kaa hau­kot­taa. He­rään, kun etu­pen­kin pyö­re­ä­kas­voi­nen pik­kui­nen pu­ris­taa pol­ves­ta. Mie­tin, et­tä mik­si­kä­hän ai­na seu­rois­sa vä­syt­tää. Se on var­maan se tur­val­li­nen olo ja kun ei mi­tään voi muu­ta­kaan kui­ten­kaan teh­dä, ku­ten tyh­jen­tää pyyk­ki­te­li­net­tä tai se­la­ta ko­ti­vers­tas­foo­ru­mia. Jos­kus sit­ten tun­tuu, et­tä jo­kai­sen sa­nan kuun­te­lee tark­kaan.

Seu­ro­jen jäl­keen jut­te­len vä­hän ja kuun­te­len vä­hän ja yri­tän kes­kit­tyä pal­jon. Ei­len oli synt­tä­reil­lä­kin jo­ten­kin vai­ke­aa, kun pal­jon ih­mi­siä ja mo­nen kans­sa ha­lu­ai­si ju­tel­la ja mo­nen kans­sa ei eh­di tai ky­ke­ne. Pa­ke­nen Myrs­ky­län­tiel­le ja au­toon ja ajan ko­tiin. Avaan ho­pei­sen kir­joi­tus­ko­neen ja alan lait­taa sa­no­ja pe­räk­käin.