JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Lukemisissa

20.11.2017 6.42

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420171120064200

Kun pik­kui­se­na poi­ka­na opin mai­to­pur­kin kyl­jes­tä lu­ke­maan, en ar­van­nut mil­lai­sen Pan­do­ran lip­paan tuo kyky avaa. En ole var­ma, kuin­ka pal­jon sen ikäi­nen ym­mär­tää lu­ke­maan­sa – me kui­ten­kin ref­lek­toim­me kaik­kea ko­ke­maam­me ai­em­man opi­tun tai si­säis­te­tyn kans­sa – mut­ta ai­na­kin Aku An­kan tas­ku­kir­jois­ta muis­tan pu­he­kup­lien lau­sei­ta, joi­den oi­kea mer­ki­tys avau­tui vas­ta myö­hem­mäl­lä iäl­lä. Huu­mo­rin­ta­ju tai­taa ke­hit­tyä ih­mi­sel­lä mel­ko myö­hään ja asi­oi­den kak­sois­mer­ki­tyk­ses­tä ei ole pik­ku­lap­sel­la hai­su­a­kaan.

Ku­ten ai­em­min olen ker­to­nut, olin lap­se­na Ou­lun kir­jas­to­jen va­ki­oa­si­a­kas. Läh­din usein kou­lu­päi­vän jäl­keen Ou­lun­suun kou­lul­ta ja sen si­vu­kir­jas­ton kaut­ta fil­la­ril­la kir­jas­to­kier­rok­sel­le Kar­ja­sil­ta-pää­kir­jas­to-Tui­ra ja haa­lin pait­si ni­pun sar­jik­sia (ja ir­to­kark­kia jos oli ra­haa – sil­lä sar­jis il­man syö­tä­vää on kuin pu­se­ro il­man pää­nauk­koa), myös in­tel­lek­tu­aa­li­sem­paa ai­neis­toa ku­ten 3 et­si­vää -kir­jo­ja, jän­ni­tys­ro­maa­ne­ja, Tar­zan-kir­jo­ja, Ast­rid Lindg­re­nin tuo­tan­toa, Maa­me­ri-sar­jaa ja muu­ta vas­taa­vaa las­ten ja nuor­ten kir­jal­li­suut­ta. Jos­kus sat­tui myös huo­noa kir­jal­li­suut­ta mu­kaan. Kau­hu­ro­maa­ne­ja kum­ma kyl­lä ky­ke­nin sil­loin lu­ke­maan, nyt ei sel­lai­nen ai­neis­to tun­nu lain­kaan hy­väl­tä, kun ar­ki ja uu­ti­set tar­jo­a­vat sitä it­se­ään yl­lin kyl­lin ja il­mai­sek­si.

Pian al­koi kai­ken­lai­nen muu­kin kir­jal­li­suus kiin­nos­taa. Jo lap­se­na luin ko­din kir­ja­hyl­lys­tä pait­si Va­lit­tu­ja Pa­lo­ja, myös sa­man jul­kai­si­jan ro­maa­ni­ly­hen­nel­miä – tie­dät­te­hän ne rus­ke­at te­ko­nah­ka­kan­ti­set kir­jat, joi­den sel­kä­myk­ses­sä on se Pe­ga­sok­sen kuva ja nel­jän pie­nois­ro­maa­nin ni­met. An­tik­va­ri­aa­tit ovat pul­lol­laan noi­ta kir­jo­ja, joi­den hin­ta ei pää­tä hui­maa. äi­ti­ni ja mi­nun kir­jal­li­suus­maut ei­vät ol­leet ihan yh­te­ne­väi­set, mut­ta tyl­si­nä het­ki­nä saa­toin jon­kun ro­mant­ti­sen tii­lis­ki­ven kai­vaa hyl­lys­tä ja sen­kin lu­kea. Tie­to­kir­jal­li­suus­kin kiin­nos­ti ja eri­tyi­ses­ti his­to­ria, oli­ko­han Fac­ta-ni­mi­nen se vih­re­ä­sel­käi­nen sar­ja, joka ko­din kir­ja­hyl­lys­sä oli.

Sa­dut ovat ol­leet ai­na mie­li­lu­ke­mis­to­a­ni. On­nek­si van­hem­pa­ni oli­vat os­ta­neet niu­koil­la va­roil­laan orans­sin­pu­nai­sen Suu­ri sa­tu­kir­jas­to -sar­jan hyl­lyyn, ja vie­tin­kin mo­nia huu­maa­via het­kiä pie­nen tu­li­tik­ku­ty­tön, prin­ses­sa Ruu­su­sen, Lu­mi­kin, Tuh­ki­mon ja mui­den sa­tu­hah­mo­jen pa­ris­sa. En voi vie­lä­kään lu­kea pik­ku­ty­tön pa­le­le­vis­ta ja­lois­ta ja jou­lu­kuu­sen­kynt­ti­löik­si muut­tu­vis­ta täh­dis­tä lii­kut­tu­mat­ta. Kau­nis vä­ri­ku­vi­tus täy­den­si elä­mys­tä­ni. Ei sil­loin ol­lut tie­to­a­kaan Po­ke­mo­neis­ta, Har­ry Pot­te­ris­ta tai Ta­tus­ta ja Pa­tus­ta. Elin kau­nis­ta, van­ha­nai­kais­ta sa­tua ja us­koin, et­tä elä­mä voi ol­la sel­lais­ta ihan­teel­li­sim­mil­laan.

Tul­tu­a­ni mie­hen ikään ja lu­ki­oon suo­ma­lai­nen kan­sal­lis­ro­mant­ti­nen kir­jal­li­suus oli kai­ken mit­ta. Lin­nan­kos­ki, Kivi, Canth, Kaup­pis-Heik­ki, Las­si­la, Wal­ta­ri, Aho. Tu­len­kan­ta­jat ja tu­len sy­tyt­tä­jät. Tääl­lä Poh­jan­täh­den al­la sai ai­kaan sa­man­lais­ta tun­tei­den hyö­kyä kuin sa­dut ai­em­min. Maa­il­man­ku­va­ni oli sil­loin toki sup­pea ja mie­li mus­ta­val­koi­nen, mut­ta se oli to­del­la eläh­dyt­tä­vää ai­kaa! Mel­kein oli­sin voi­nut liit­tyä fen­no­maa­ni­seen liik­kee­seen, jos sel­lai­nen oli­si ol­lut. Ni­me­ni oli­sin tiet­ty muut­ta­nut jok­si­kin su­pi­suo­ma­lai­sek­si.

Maa­il­man­kir­jal­li­suus kiin­nos­ti myös koko ajan enem­män. En muis­ta mis­tä sain kir­jai­de­a­ni ja -vink­ki­ni mut­ta luu­len pe­rus­kou­lun ja lu­ki­on äi­din­kie­len opis­ke­lu­jen ol­leen mer­kit­tä­vä te­ki­jä. Pal­jon tar­jot­tiin lu­et­ta­vak­si huo­no­a­kin kir­jal­li­suut­ta, mut­ta se­as­sa oli myös hel­miä. Tols­toi, Dos­to­jevs­ki, Asi­mov, Cer­van­tes ja Dic­kens. Klas­si­koi­den klas­si­kot. Jos­tain syys­tä ve­nä­läi­nen kau­no­kir­jal­li­suus is­ki lu­jaa.

Joi­tain kir­jo­ja luin kah­teen­kin ker­taan ja juu­ri han­kin hyl­lyy­ni Asi­mo­vin Sää­tiö-sar­jan joka on sci­fik­las­sik­ko. Sa­moin lap­suu­den hui­kea vii­si­o­sai­nen Coo­pe­rin Pi­meä nou­see -fan­ta­si­a­sar­ja on hyl­lys­sä­ni yh­tä osaa lu­kuu­not­ta­mat­ta. Cant­hin Han­naa en ky­en­nyt vuo­sien pääs­tä lu­ke­maan enää, kun omat elä­mä­ni ah­dis­tuk­set tu­li­vat niin voi­mak­kai­na mie­leen. Re­mar­qu­en Län­si­rin­ta­mal­ta ei mi­tään uut­ta oli taas teos, jon­ka luin yh­teen put­keen läpi yön, kun en malt­ta­nut lo­pet­taa. Per­fek­ti­o­nis­ti­se­na luon­tee­na ta­voit­tee­ni oli, et­ten jätä yh­tään kir­jaa kes­ken, mut­ta jou­duin nie­le­mään yl­pey­te­ni kil­ven Alas­ta­lon sa­lis­sa -ou­tou­den edes­sä. Mut­ta vie­lä minä sen­kin se­lä­tän.

Ru­nou­den tun­ti­jak­si mie­lel­lä­ni esit­täy­tyi­sin, mut­ta se on mi­nul­le erä­maa­ta. Toki pi­dän, kun ru­no­ja lu­e­taan ja jos­kus har­voin saa­tan it­se­kin jo­tain lu­es­kel­la. Olen kir­joit­ta­nut muis­taak­se­ni kol­me ru­noa ja yk­si on jul­kais­tu Ou­lun kou­lun ko­hi­naa -kou­lu­lais­leh­des­sä, kun olin toi­sel­la luo­kal­la. Ihan vie­lä ei siis kus­tan­nus­so­pi­mus­ta ol­la te­ke­mäs­sä. Vir­si- ja lau­lu­ru­nous kiin­nos­taa kyl­lä, ja pe­rin­teis­tä Ei­no Lei­no­a­kin olen lu­ke­nut vii­meis­tään sil­loin, kun on tul­lut kit­ke­rät ruk­ka­set jol­ta­kin nei­to­kai­sel­ta. Prag­maat­ti­nen on lä­hes­ty­mis­kul­ma siis ru­nou­teen mi­nul­la.

Raa­mat­tua pi­täi­si lu­kea myös. Olen huo­man­nut, et­tä en muis­ta siel­tä juu­ri mi­tään, tu­tuim­pia ker­to­muk­sia lu­kuun ot­ta­mat­ta. Jos­kus in­nos­tuin ja aloin lu­ke­maan tuo­ta maa­il­man­kaik­keu­den suu­rin­ta kir­jaa ko­ko­naan läpi, pie­nen pät­kän en­nen nuk­ku­maan­me­noa joka il­ta. Pel­kä­sin, et­tä löy­dän siel­tä jo­tain pe­lot­ta­vaa ja tun­tui ko­vin aral­ta al­kaa luku-urak­kaan. Muis­tan, et­tä ru­koi­lin toi­si­naan ym­mär­rys­tä. Sitä taas en muis­ta, mon­ta­ko vuot­ta Raa­mat­tua kah­la­sin, mut­ta tuli se­kin lu­ku­ta­voi­te lo­pul­ta saa­vu­tet­tua. Lä­hes kaik­ki on tain­nut to­sin unoh­tua.

Enää ei lu­ke­mi­nen kui­ten­kaan pe­lo­ta. Val­mis­tau­tu­es­sa­ni raa­mat­tu­luok­kaan tai ys­tä­vie­ni kans­sa yh­tei­seen raa­mat­tu­pii­riin us­kal­lan se­la­ta sitä va­pain ja ute­li­ain mie­lin. Yhä edel­leen tun­nen kun­ni­oi­tus­ta Raa­mat­tua koh­taan ja ais­tin py­hyy­den sen kir­joi­tuk­sis­sa. Tie­dän, et­tä ku­kaan ei tule au­tu­aak­si Raa­mat­tua lu­ke­mal­la mut­ta koen, et­tä sii­tä saa apua tais­te­lui­hin sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan.

Olen al­ka­nut miet­tiä, voin­ko lu­kea kaik­kea ole­mas­sa­o­le­vaa. Nuo­ruu­des­sa en niin ko­vin tark­kaan etu­kä­teen se­lail­lut löy­tä­mää­ni kiin­nos­ta­va­no­lois­ta kir­jaa vaan lu­es­ke­lin me­ne­mään. Nyt ky­se­len ys­tä­vil­tä jos­kus kir­ja­vink­ke­jä (sil­loin kun TM ja uu­sin Aku Ank­ka on lu­et­tu) ja ker­ron, et­tä klas­si­koi­ta mi­nul­le, kii­tos. Kaup­pa­kes­kuk­ses­sa kul­jes­ke­lin ker­ran ha­ja­mie­li­se­nä tap­pa­mas­sa ai­kaa en­nen lä­hi­ju­naa, ja kir­ja­kau­pas­sa myy­jä koh­te­li­aas­ti tie­dus­ti mitä sai­si ol­la, her­ral­le. Het­ken mie­tit­ty­ä­ni ker­roin, et­tä tai­dan ol­la var­sin eri­koi­nen lu­ki­ja ja ky­se­lin, löy­tyy­kö kir­jo­ja, jois­sa ei ole sek­siä ei­kä vä­ki­val­taa. Klas­si­kot kiin­nos­ta­vat pää­a­si­as­sa. Myy­jä meni hil­jai­sek­si ja tuu­ma­si jo­ten­kin, et­tä saa­pa näh­dä. Jo­tain suo­sit­te­li, mut­ta avat­tu­a­ni myö­hem­min ky­sei­sen kir­jan, löy­sin sa­man tien sel­lais­ta, mitä en ha­lun­nut löy­tää. Jäi os­ta­mat­ta.

Nyt lu­ku­har­ras­tus on har­mit­ta­vas­ti hii­pu­nut. Sen ver­ran pi­täi­si lu­kea, et­tä voi­si yrit­tää teh­dä vai­ku­tuk­sen vaik­ka­pa jo­hon­kin kir­jal­li­suu­den opis­ke­li­jaan tar­vit­ta­es­sa. Olen os­tel­lut kir­jo­ja Huu­to.ne­tis­tä ja Tori.fi-kaup­pa­pai­kas­ta, ja ne ovat pi­nos­sa pö­lyä ke­rää­mäs­sä sän­ky­ni vie­res­sä. Myrs­ky­luo­don Mai­ja odot­taa vii­meis­tä ins­pi­raa­ti­o­ta, et­tä luen sen lop­puun. Uu­si Tek­nii­kan Maa­il­ma vain on jo­nos­sa sitä en­nen. Mik­si se on­kin niin rau­ha­ton­ta tämä ar­ki.

Pi­täi­si luo­pua äly­lait­teis­ta ja unoh­taa net­ti mää­rä­a­jak­si. Us­kon, et­tä sitä kaut­ta löy­tyi­si uu­del­leen lu­ku­har­ras­tuk­sen rie­mu. Hä­mä­rän­het­ket, kynt­ti­lä ja vil­la­su­kat sekä mu­kil­li­nen tee­tä. Jos en it­se saa­kaan ai­kai­sek­si kir­ja-ah­min­taa, lu­es­ke­len jos­kus kui­ten­kin si­sa­rus­ten lap­sil­le tai op­pi­lail­le­ni ää­neen ja huo­maan, kuin­ka ta­ri­nat ja sa­dut van­git­se­vat kuu­li­jan­sa edel­leen. Pie­ni tu­li­tik­ku­tyt­tö sei­soo jäl­leen lu­mi­sel­la ka­dul­la ja raa­pai­see yh­den ti­kun läm­mi­tel­läk­seen kä­si­ään. Lois­te va­lai­see myös lu­ki­jan sil­mät ja läm­mit­tää mie­len.

SeppoTervo
21.11.2024

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Viikon kysymys