Kello 6.50 yleensä painan näkyvää mutta ei tuntuvaa Sulje-nappia herätyskellossani, jolla voi myös soittaa. Liu'utan samalla kohdin olevaa valkoista vaakaviivaa ylöspäin oikean käden peukalolla ja odotan että herätyskello avaa valikon, jossa on selainkuvake. Avaan sieltä vuorotellen Ylen, HS:n, Kalevan ja Kotiverstas.com-foorumin appit ja luen aluksi toinen silmä kiinni uutisvirtaa ja muutaman minuutin päästä molemmin silmin IG:n uusimman feedin.
Kello 7.02 heilautan molemmat jalkani pyöreälle villalankamatolle ja raavin loputkin unenjämät sekaisten hiusten seasta sekä suunnistan kylppäriin. Aluksi hanasta tulee kylmää vettä ja kohta kuumaa. Kääntelen sekoittajan vipua, ja kohta on ukko puhdas kuin pankkitili kuun neljäntenätoista. Tiskaan hampaat ja samalla kun kemikaalit liuottavat kahvitahroja kiilteestä, urakoin sarjan punnerruksia.
Kello 7.21 olen löytänyt melko puhtaan paidan, byysat eli farkkupöksyt, nilkkurit sekä takin päälleni ja juoksen nappeja reikiinsä pullautellen kohti juna-asemaa. Puolessavälissä palaan takaisin hakemaan unohtuneen bussikortin ja samalla kaivelen taskujani etsien avainnippua. Tuomarilan asematunnelissa mustarastas mellastaa niin että ratapiha kaikuu. Aurinko kuumottaa punaisia pihlajanmarjoja vielä punaisemmiksi.
Kello 7.26 kävelen vaunussa kohti junan takaosaa. Etsin penkkiriviä, jossa ei olisi muita, mutta lopulta taitan yhden penkin istuinosan alas ja istahdan kylki menosuuntaan päin. Liityn nenän niistettyäni muiden matkustajien luuriklubiin ja selailen Whatsappia. Teknisen työn opettajien ryhmässä keskustellaan loma-ajan palkoista. Perheringissä isä ilmoittaa kaivaneensa kannon ylös maasta.
Kello 7.29 loikkaan kepeästi 32 senttimetrin pudotuksen Kauniaisten asemalaiturin asfaltille ja pujottelen hitaampia kulkijoita väistellen alas mäkeä suojatien eteen. Kävelen bussipysäkille Subwayn eteen, likelle katoksen takaseinää koska 549:n ovi avautuu siinä kohdalla.
Kello 7.36 bussi tulee hieman myöhässä, ja etsin katseellani tutunnäköisen matkustajan ja istun penkille tyhjälle ikkunapaikalle hänen eteensä – tavalliseen tapaan. Eihän sitä viereen voi istua. Voisi muina miehinä kysyä toki, että minkä mittaiset kengännauhat sopivat seitsemän reikäparin kenkiin. Katson ikkunasta vasemmalle etuviistoon ja heijastusten seasta näen vihreää ruohoa, keltaisiin lehtiin unohtuneita puita ja TB-huoltoaseman.
Kello 7.45 kuulen, että elektronisen ääninen kello kilahtaa ja laittelen hanskoja käteen merkiksi vieressä istuvalle noin 53-vuotiaalle rouvalle, että tässä oltaisiin jäämässä kohta pois kyydistä. Pudotan huuliltani kiitokset hänelle ja kolmella askeleella olen jälleen kadulla, Vanhan-Mankkaantiellä. Virnistän Joelille ohimennen ja kuljen tien ylitse, mäen vasemmalle puolelle, pihan poikki ja pääovelle.
Kello 7.47 riisun palttoon naulakkoon ruskeaan henkariin ja huikkaan Päiville huomenet. Tummapaahtoinen kahvi tuoksuu, mutta tiedän, että ei sitä vielä voi juoda. Sekoittelen oranssista lokerosta löytyneet pähkinäsekoitukset, pilkotun puolalaisen omenan, sokerittoman myslin ja maustamattoman jogurtin laakeaan, porrasreunaiseen lasikulhoon ja aterioin aamupalaa.
Kello 8.13 kuulen koulun kellon soivan samoin kuin kaksitoista vuotta aiemminkin samaan aikaan. Lomilla en sitä ole tosin kuunnellut. Vien tyhjentyneen ja kahvitahraisen Teema-mukin lokeroon sekä astun avaimia vallan merkiksi kilistellen viidet portaat pohjakerrokseen. Heippailen pikkuisille ohitellessani heitä välillä oikealta ja välillä vasemmalta. Yhtä rapsutan lakin päältä, ja hän sanoo hymyillen, että hmhhy!
Kello 8.18 avaan verstaan peltisen oven ja sytytän oven vieressä olevasta kytkimestä valot. Puun ja pihkan tuoksu imee endorfiineja aivoihin ja tyytyväisenä kävelen kolikkomaton ylitse opettajan lasiseinäiseen koppiin, josta löydän hieman tummuneen ja sivut kiemuralle kääntyneen aamunavausvihkon. Oppilaiden täyttäessä kuuttatoista istumapaikkaa ja hieman keskenään jutellessa asetun hajareisin seisomaan höyläpenkkien viereen sekä sanon, että kädet syliin ja polvet tännepäin ja hyvää huomenta.
Kello 8.30 oppilaat ovat löytäneet koivurunkoisesta kaapista työnsä, ja alan kuulla höylän sihinää, sahan suhinaa ja viivottimen kilinää. Puheenaiheina ovat Fortnite, kaverisynttärit sekä se, tunteeko yksi luokan tytöistä jonkun julkkiksen, josta itse en ole kuullutkaan. Ohjaan puheenaiheet teknisempään suuntaan.
Kello 9.30 vihellän huulien ja hampaiden välistä lujaa ja kerron, että olisi aika alkaa siivoushommiin. Viiton tolpassa olevaan siivousohjeeseen ja kerron, että on turha yrittää sitten lakaista lattiaa ennen kuin tuolit on nostettu ylös ja että päiväkirjaa ei saa tehdä vielä, koska höyläpenkillä on yhä puruja. Vastailen viiteentoista kysymykseen, että on tosiaan yhdestoista päivä ja kymmenes kuukausi ja vuosi on kaksituhattakahdeksantoista.
Kello 9.45 kellon soitua välitunnin merkiksi poistun viimeisenä luokasta ja sammutan valot sekä nipsautan vasemmalla etusormella oven lukon nipukan ylös ja kuulen, kuinka peltinen ovi kliksahtaa lukkoon ovipumpun kiskoessa. Nostelen jalkojani kolmen kivisen kerroksen verran ja kuljen vasemmasta ovesta tyhjään opehuoneeseen kahvinkeittimen ääreen. Lasken hetken raikasta vettä ja lataan kymmenen kuppia pööniä ruskeaan suodatinpaperiin.
Kello 10.15 melko soinnukas kello ilmoittaa, että tauko olisi ukko niin kuin ohi, ja nousen mustalta sohvalta sekä sujutan kännykän, joka on myös herätyskello oikeaan takataskuun. Johanna pysäyttää minut ison peilin kohdalla ja kertoo, että neljällä oppilaalla on ollut kirjautumisongelmia läppärille ja että voisinko jossain vaiheessa katsoa salasanat uusiksi. Sovimme, että kahdentoista välkällä sitten ja että Johanna ottaa yhden läppärin mukaan uuden puolen kärrystä että päästään tunnushallintaan.
Kello 10.23 sanon, että kädet syliin ja polvet tännepäin ja että päivää. Kuulen, että hyvää päivää Seppo-sedukka, joka opetat käsitöitä ja liikuntaa ja olet paras ope. Sanon, että ensin yhden pöydän porukka hakee työnsä ja sitten vasta toisen pöydän väki ja että haetko Jesse kengät jalkaan. Jesse osoittaa kuuliaisuutta esivallalle, ja minä osoitan kynää teroittimelle. Luon fasiliteettia tarkalle merkitsemiselle kuudentoista keltaisen kiinalaisen halppiskynän verran ja pyydän jo luokkaan takaisin tulleen Jessen lisäksi kaikki muutkin yhden höyläpenkin ympärille sekä komennan astumaan yhden askeleen verran taaksepäin että saadaan isompi rinki ja että kaikki mahtuvat.
Kello 11.30 vihellän ja taputan käsiäni ja käännän päävirtakytkimestä koneet sammuksiin. Opastan siisteysasiat kuntoon ja kerron, että voi mennä käsienpesulle, kun on valmis ja että mennään sitten tyttö-poika-jonoon. Sammuttelen valoja ja kerron, että meni kaikilla ihan hyvin ja että mennään sitten hiljaisesti käytävällä, koska tunnit ovat kesken ja että ei ole reilua mellastaa, koska koulun säännöissä lukee, että se ei käy päinsä, ei sitten millään.
Kello 11.46 olemme päässeet vain kolmesti pysähtyen ja hiljentymisharjoitusta tehden ruokalaan. Jaan oppilaat kahteen ruokajonoon viittoen kädellä ja muistutan, että ruokalinjastossa ei saa puhua, kuten tiedämme, mutta muutama ei muista. Mustalle tarjottimelle etsin kiiltävän haarukan, veitsen ja muovisen 24 senttimetriä halkaisijaltaan olevan valkean lautasen. Hyödynnän ateriaetua salaatin, yhden pyöreähkön ja höyryävän perunan sekä kymmenen falafelpullan verran. Näkkileivän sileämmälle puolelle kaivan margariinirasian puhtaahkosta reunasta jytysen levitettä. Pyyhkäisen tuolin istuinosan kädellä puhtaaksi ja kysyn, että maistuuko, ja katselen oppilaiden lautasia sitä silmälläpitäen, että onko mahdollista salaattitarvetta.
Kello 12.00 kävelen keltaista liikenteenohjaajan liiviä päälle kiskoen ulos kolmospihalle. Käteen tarttuu kolme pikkuoppilasta, jotka kiskovat ja muistuttavat, että sinulla on Päivin liivi eikä omaa ja että ota reppuselkään. Valitan väsynyttä selkää ja marssin kolmea viisastelevaa murusta kiskoen kohti pikkupihaa.
Kello 12.30 astelen ulkoilmalta, jalkapallolta ja hiekalta tuoksuvan oppilasvyöryn kanssa portaat yläkertaan ja törmään Johannaan, jolle sanon, että en yhtään muistanut, että piti katsoa sitä tunnusasiaa ja että laita ne oppilaat verstaalle nyt heti, niin resetoin ne salasanat ja saavat uudet tilalle. Kippaan jäähtynyttä sörriä mukiin ja kuskaan sen kädessäni alakertaan.
Kello 12.36 sanon, että kädet syliin, polvet tännepäin ja että hyvää päivää ja kuulen että hyvää päivää, Seppo-setänen ja joitain lisämääreitä siihen. Pyydän kohta hakemaan kuulosuojaimet ja ottamaan sen laudanpalan mukaan ja jonoon konesaliin. Resetoin kolme salasanaa, luon uudet ja muistutan, että laittakaa ne jonnekin kännykän Notebookiin tarkistusta varten ylös. Juon kylmän kahvinlopun, teroitan yhden Stanleyn neloskoon höylänterän, oikaisen pohjan hiomapaperialustaa vasten ja sipaisen kynttilänpätkää pohjaan. Toteutan nelosluokan opetussuunnitelmaa kaksoistunnin verran.
Kello 13.46 vihellän ja sanon, että nyt olisi aika sitten lopettaa ja yhdelle sanon, että saat tehdä sen höyläyksen valmiiksi ja maalaushuoneessa oleville sanon, että siivotkaapa se tila ja että tarkistan kyllä sitten ja uusiksi menee, jos on pensseleitä pesemäti. Odotan, että on hiljaista ja kuuluu vain ilmastointikoneen hurina ja sanon oppilaille hyvää päivänjatkoa. Kuulen repliikin kaikuna, ja iloiset oppijat rientävät kolme porrasta ylöspäin, ja kohta ikkunasta katselen kun pikkuiset harppovat reput keikkuen kohti Mankkaanpuron aurinkoista syysympäristöä.
Kello 14.01 pujotan ylimmän palttoonnapin kiinni ja tavoitan oikeaan käteeni bussikortin muovisen, terävän reunan. Reittiopas näyttää että 114 tulee kello 14.04.
ATK – aivan tavallinen koulupäivä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys