Hyvä vanhemmuus on läsnäoloa

Tero Pit­kä­lä on tuo­re so­si­aa­li­oh­jaa­ja per­he­so­si­aa­li­työs­sä. Ai­em­min hän on toi­mi­nut op­tik­ko­na ja yrit­tä­jä­nä, mut­ta vii­me ke­vää­nä hän val­mis­tui so­si­o­no­mik­si. Opis­ke­lun vii­mei­sen vuo­den Pit­kä­lä teki per­he­työ­tä. Juu­ri 50 vuot­ta täyt­tä­neel­lä am­ma­tin­vaih­ta­jal­la on 14 las­ta ja hän on pap­pa kak­sos­po­jil­le.

Äidin muisto

Tii­na Hon­ka­nen Ruot­sin Taa­lain­maal­ta me­net­ti vii­me ke­vää­nä rak­kaan ih­mi­sen. Oma äi­ti oli sa­mal­la lä­hei­nen ys­tä­vä ja kaik­kien puo­les­ta ru­koi­li­ja. Il­ta­ru­kouk­ses­saan äi­ti muis­ti las­ten­las­ten­kin kamp­pai­lu­ja.

Parannuksessa on kysymys Jumalan rakkaudesta

Raa­hen seu­ra­kun­nas­sa kap­pa­lai­se­na toi­mi­va Mar­kus Tuuk­ka­nen py­säh­tyi poh­ti­maan ai­het­ta, joka hä­nen sa­no­jen­sa mu­kaan vie ih­mi­sen pie­nen pai­kal­le: pa­ran­nuk­ses­ta pu­hu­mi­nen on pu­hu­mis­ta pe­las­tuk­ses­ta. – En­nen kaik­kea se on sitä, et­tä saa it­se en­sin ol­la osal­li­nen ar­mos­ta.

Toisenlainen todellisuus pakottaa kohtaamaan itsensä

So­ti­las­pap­pi vas­taa rau­han­tur­vaa­jien hen­ki­ses­tä ja hen­gel­li­ses­tä tu­es­ta. Omaan us­ko­ne­lä­mään­sä hän saa vah­vis­tus­ta etä­seu­rois­ta ja pu­he­luis­ta lä­him­mäi­sil­leen.

Evakkotaipaleella ja suurissa suruissa auttoi luottamus Jumalan huolenpitoon – satavuotiaan muistot ovat hyviä

Po­si­ol­la pal­ve­lu­ta­los­sa asus­te­lee sa­dan vuo­den ra­ja­pyy­kin ylit­tä­nyt Mart­ta Määt­tä. Py­säh­dyim­me muis­te­le­maan Mar­tan elä­män­vai­hei­ta.

”Kaikkivaltias on antanut pitkän elämän”

Mi­käs mul­la täs­sä, kun syn­nit ovat an­teek­si ja rau­ha Ju­ma­lan kans­sa. Kas­te­len kuk­kia, pää toi­mii ja puu­hai­len ko­to­na, Pirk­ko Kois­ti­nen vas­taa ky­sy­es­sä­ni voin­tia ja lu­paa haas­tat­te­luun.

Vaikeilta tuntuvista sanoista otetaan yhdessä selvää

Huo­men­na on kan­sain­vä­li­nen lu­ku­tai­to­päi­vä. Luo­ka­no­pet­ta­ja haas­taa tuol­loin ko­te­ja heit­täy­ty­mään kir­jo­jen maa­il­maan.

Näkötornista on helppo ihastella

Ris­to Si­vo­nen on pääs­syt ai­ti­o­pai­kal­ta seu­raa­maan kah­det Su­vi­seu­rat. Hän toi­mi Lo­pel­la vuon­na 2022 vies­tin­tä­toi­mi­kun­nan sih­tee­ri­nä, ja muis­taa hy­vin myös ai­kai­sem­mat, vuo­den 2012 Lo­pen Su­vi­seu­ro­jen val­mis­te­lut. Tuol­loin hän toi­mi seu­ra­toi­mi­kun­nan sih­tee­ri­nä.

Lapsen katoaminen teki painajaisesta totta

Une­ton yö kes­kel­lä to­dek­si tul­lut­ta pai­na­jais­ta ei unoh­du kos­kaan. Oli vain tus­ka ja lo­put­to­mat ky­sy­myk­set ja ru­kouk­set. It­se val­voin ko­to­na, kos­ka siel­lä­kin piti jon­kun ol­la. Odo­tin ja toi­voin, et­tä jos Hen­ri kui­ten­kin vie­lä osai­si tul­la ko­tiin tur­vaan, kyl­mis­sään mut­ta elos­sa. Et­tä sai­sin ot­taa sy­liin, an­taa kui­vaa ja läm­min­tä pääl­le. Tie­sim­me, et­tä vä­his­sä va­rus­teis­sa hän ei kau­an voi­si säi­lyä elos­sa nois­sa olo­suh­teis­sa, ker­too Ul­la-Riit­ta Ho­lap­pa it­se­näi­syys­päi­vän jäl­kei­ses­tä yös­tä vuon­na 2020.

Pyhän erottaminen arjesta vaatii valintoja

Mei­tä ym­pä­röi­vä yh­teis­kun­ta kiin­nit­tyy yhä väl­jem­min kris­til­li­siin ar­voi­hin ja pe­rin­tei­siin, ei­kä pyhä näy ai­em­pien vuo­si­kym­me­nien ta­voin ka­tu­ku­vas­sa. Va­paa-ajan ja työ­a­jan erot­ta­mi­nen­kaan ei ole ny­kyih­mi­sel­le vält­tä­mät­tä yk­sin­ker­tais­ta.