JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Isänmaan hyväksi kotirintamalla

Puhutaan maasta ja taivaasta
27.4.2024 7.00

Juttua muokattu:

22.4. 11:18
2024042211185420240427070000

Ai­li Pa­sa­nen


So­ta­ve­te­raa­nien ja sota-ajan nais­ten voi­mat hau­ras­tu­vat, ri­vit har­ve­ne­vat. Yk­si sota-ajan työn­täy­tei­sel­lä ko­ti­rin­ta­mal­la elä­neis­tä on Eli­na Mik­ko­nen, joka nyt viet­tää le­vol­lis­ta ai­kaa Vuo­li­jo­en Em­ma­ko­dis­sa.


Vii­me vuo­si­na ve­te­raa­nien an­si­o­merk­ke­jä on myön­net­ty myös ko­ti­rin­ta­man nai­sil­le. Vuo­li­jo­el­la asu­va Eli­na Mik­ko­nen sai ke­säl­lä 2022 Suo­men Val­koi­sen Ruu­sun Ri­ta­ri­kun­nan I luo­kan mi­ta­lin so­ta­vuo­si­na te­ke­mäs­tään työs­tä.

Mik­ko­nen on syn­ty­nyt syk­syl­lä 1923 Vuot­to­lah­den Kal­le­lan ta­los­sa Vuo­li­jo­el­la Adolf ja Ii­da Jun­tu­sen toi­se­na lap­se­na. Per­hee­seen syn­tyi yh­teen­sä yh­dek­sän las­ta. Mik­ko­sen ol­les­sa muu­ta­man vuo­den ikäi­nen per­he muut­ti Par­ta­la-ni­mi­seen ta­loon Ka­jaa­nin Leh­to­vaa­ras­sa.

Mik­ko­nen ker­too, et­tä nel­jän ki­lo­met­rin pi­tui­nen kou­lu­mat­ka kul­jet­tiin kä­vel­len tai oma­te­koi­sil­la suk­sil­la, joi­ta piti ter­va­ta ja voi­del­la. Op­pi­mi­nen ja lu­ke­mi­nen oli mie­lui­saa.

Työ­tä nuo­res­ta pi­tä­en

Jo pie­nes­tä läh­tien piti ryh­tyä mo­niin ko­din töi­hin. En­nen rip­pi­kou­lui­kää Mik­ko­nen mat­kus­ti ju­nal­la Su­ke­val­le Tyy­ne-tä­din luok­se kar­ja­pii­ak­si. Rip­pi­kou­lun jäl­keen hän hoi­ti kar­jaa ja sii­vo­si Mies­lah­des­sa pii­ri­pääl­lik­kö Möt­tö­sen ti­lal­la. Siel­lä oli kah­dek­san leh­mää kä­sin lyp­set­tä­vä­nä. Leh­mät tu­li­vat tu­tuik­si.

– Hoi Muu­rik­ki, Man­sik­ki, ptrui, ptrui! he­läh­tää muis­te­li­jan suus­ta.

Näin elä­vää to­del­lis­ta leh­män­kut­sua en ole kuul­lut­kaan kuin nuo­re­na. Mik­ko­nen jat­kaa muis­te­lui­taan ker­to­muk­sel­la pöl­li­met­sään läh­dös­tä:

– ”Jou­taa tuo tyt­tö­kin läh­tee”, Ei­no-veli sa­noi ker­ran. Niin piti mi­nun läh­teä pöl­li­meh­tään. Me­nin siel­lä pii­loon, kun tuli jo­tain her­ro­ja meh­tää ka­tas­ta­maan.

Mik­ko­sen lap­suus­ko­dis­sa ma­joi­tet­tiin myös ajoit­tain sa­vot­ta­mie­hiä. Se toi oman ku­vi­on­sa ar­keen pie­nis­sä ti­lois­sa. Puu­tet­ta­kin oli mo­nes­ti.

Kä­si­töi­tä ar­mei­jal­le

Ka­jaa­nin pom­mi­tuk­set kat­kai­si­vat usein Mik­ko­sen rip­pi­kou­lu­tun­nit, sil­lä tal­vi­so­ta oli me­neil­lään. So­dan syt­ty­es­sä al­koi­kin tal­koo­työ nais­ten kes­ken. Lei­vot­tiin ja ku­dot­tiin suk­kia ja la­pa­sia ar­mei­jan tar­pei­siin.

– Oli­han nii­tä lan­ko­ja, kun ko­to­na oli lam­pai­ta. Ke­rit­tiin ja ku­dot­tiin ja lau­let­tiin, Mik­ko­nen muis­te­lee. Hän jat­kaa lau­la­en:

– Ma­tot, pöy­tä­lii­nat, ver­hot syn­ty­vät kuin ke­sä­per­hot. Paik­kam­me täy­täm­me, oi­kein kun käy­täm­me tie­tom­me, tai­tom­me työ­höm­me.

Uu­si vas­tuu uu­des­sa ko­dis­sa

Leh­to­vaa­ran nei­to­sen lop­pu­e­lä­mä muut­tui, kun Ei­no-veli esit­te­li hä­net Yr­jö Mik­ko­sel­le jo­tain toi­vo­en. Toi­ve to­teu­tui­kin ly­hy­en kir­jeen­vaih­don ja ta­paa­mi­sen jäl­keen. Hei­dät vi­hit­tiin avi­o­liit­toon lo­ka­kuus­sa 1943 Mik­ko­lan pir­tis­sä Vuo­li­jo­en Kä­ki­saa­res­sa. Yh­tä ai­kaa vi­hit­tiin myös Yr­jön si­sar Es­te­ri sekä Pek­ka Hat­va.

Mik­ko­las­sa asui­vat Yr­jön van­hem­mat Ant­ti ja An­na-Mari, mut­ta anop­pi kuo­li pian äkil­li­ses­ti. Hau­ta­jai­set oli­vat jo kol­me viik­koa häi­den jäl­keen. Niin nuo­res­ta rou­vas­ta tuli Mik­ko­lan emän­tä. Tuo­re avi­o­mies pa­la­si so­ta­tan­te­reel­le. Ai­van uu­si vas­tuu al­koi uu­des­sa pai­kas­sa.

Mik­ko­nen oli tot­tu­nut työn­te­koon. Hän ku­vai­lee, kuin­ka kar­jan­hoi­toa, pel­to­töi­tä, ruu­an­lait­toa, ku­to­mis­ta, om­pe­lua, kaik­kea riit­ti nais­vä­el­le. Ja huol­ta, kun kaik­ki oli nais­ten vas­tuul­la mies­ten ol­les­sa rin­ta­mal­la. En­sim­mäi­nen lap­si syn­tyi vuon­na 1944. Yh­teen­sä per­hee­seen syn­tyi nel­jä tyt­töä ja yk­si poi­ka. Vuon­na 1959 Eli­nal­le ja Yr­jöl­le val­mis­tui oma talo van­han pi­ha­pii­riin.

Nyt on ai­kaa muis­tel­la

Vuon­na 1981 ti­lal­la teh­tiin su­ku­pol­ven­vaih­dos, jos­sa Mik­ko­lan isän­nyys vaih­tui Ee­ro-po­jal­le ja hä­nen vai­mol­leen An­na-Lii­sal­le. Van­hem­mal­le avi­o­pa­ril­le ra­ken­net­tiin talo, joka sai ni­mek­seen Koi­vu­pi­ha. Yr­jö-puo­li­so kuo­li vuon­na 2010.

Nyt Eli­na Mik­ko­sen ko­ti­na on Em­ma­ko­ti, jon­ka pi­haan nä­kyy Vuo­li­jo­en ki­vi­kirk­ko. Työn ar­ki on ta­ka­na, on vain le­vol­lis­ta ai­kaa. Huo­neen sei­näl­lä on iso koos­te las­ten­las­ten ja las­ten­las­ten­las­ten ku­vis­ta. Sii­nä on vau­vo­ja, val­ko­lak­ki­sia, mo­ne­ni­käi­siä uu­sia su­ku­pol­via. Sitä Mik­ko­nen mie­lel­lään kat­soo ja esit­te­lee mi­nul­le­kin. Ei hait­taa, vaik­ka su­ku­pol­vet se­koit­tu­vat. Hä­nen kas­vo­jen­sa il­mees­tä näen, et­tä kaik­ki he ovat rak­kai­ta, hä­nen omaa per­het­tään.

– Seu­ro­ja pi­det­tiin mo­nes­ti Mik­ko­las­sa ja naa­pu­ris­sa Met­sä­pir­tis­sä ja jos­kus kir­kol­la. Nyt pää­sen jon­kun avus­ta­ma­na lä­hel­le kirk­koon ja seu­ra­kun­ta­ta­lol­le, Mik­ko­nen tuu­mii.


So­ta­rin­ta­mal­la tais­tel­leet, lo­tat, pik­ku­lo­tat ja ko­ti­rin­ta­mal­la pal­vel­leet ny­ky­ään:

- 97 vuot­ta täyt­tä­nei­tä vuo­den 2022 lo­pus­sa yh­teen­sä 5144; mie­hiä 890, nai­sia 4254

- 98 vuot­ta täyt­tä­nei­tä en­nak­ko­ti­las­ton mu­kaan hel­mi­kuus­sa 2024 yh­teen­sä noin 3300

(Läh­de: Ti­las­to­kes­kus)

19.7.2024

Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Ps. 97:1–2

Viikon kysymys