Raija Humalajoelle on jäänyt rakkaita muistoja opistossa vietetystä vuodesta.
Opistoseurojen kuvapalvelu
Raija Humalajoelle on jäänyt rakkaita muistoja opistossa vietetystä vuodesta.
Opistoseurojen kuvapalvelu
Jämsän kr. kansanopiston vuosikurssilla 1981–1982 opiskeli kotiapulaislinjalla Raija Humalajoki. Hän on edelleen kiitollinen omille, jo edesmenneille, vanhemmilleen, että heillä oli mahdollisuus laittaa hänet ja sisko Pirjo yhtä aikaa opistoon. Nurmijärvellä ei tuolloin ollut uskovaisia koulukavereita. Molemmilla oli haave saada opistosta uusia uskovaisia ystäviä.
Kauko Sorvojalla on pitkä kokemus seurakentän rakentamisesta.
Suviseurojen kuvapalvelu
Kauko Sorvojalla on pitkä kokemus seurakentän rakentamisesta.
Suviseurojen kuvapalvelu
Kun Kauko Sorvojalta kysyttiin, voisiko hän alkaa jäseneksi Suviseurojen rakenne- ja logistiikkaryhmään, asiasta keskusteltiin vaimon kanssa, mutta lopulta hänen oli helppo vastata kyllä.
Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.
Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.
Olen kotona, ajatteli Satu Leinonen ensimmäisellä kerralla, kun pääsi rauhanyhdistykselle. Kotipaikkakunnan uskovaisten sisarien tuki on hänelle erityisen merkityksellistä.
– Olemme molemmat kiinni tässä työssä, kertoo Ari Kalliokoski, joka pyörittää perhekotia omassa kodissaan yhdessä Soili-vaimonsa kanssa.
Sanna Hillberg / Ylöjärven uutiset
– Olemme molemmat kiinni tässä työssä, kertoo Ari Kalliokoski, joka pyörittää perhekotia omassa kodissaan yhdessä Soili-vaimonsa kanssa.
Sanna Hillberg / Ylöjärven uutiset
Perhekodit tarjoavat kodinomaista, ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa hoidettavan tarpeita ja luontaista rytmiä kuunnellen.
Hilkka Moisio ja islanninhevonen Mütur kotipihassa Pihtiputaan Muurasjärvellä. Nuorena Moisio ajatteli, ettei ikinä palaa maalle asumaan.
Armiida Moisio
Hilkka Moisio ja islanninhevonen Mütur kotipihassa Pihtiputaan Muurasjärvellä. Nuorena Moisio ajatteli, ettei ikinä palaa maalle asumaan.
Armiida Moisio
Maailman elinympäristöjen päivää vietetään huomenna 4. lokakuuta. Urbanisoituva maailmamme muuttuu ympärillämme usein huomaamattamme. Kaupunkimme kasvavat ja maaseutu autioituu.
Yhdysvalloissa, New Yorkin osavaltiossa syntyneen Keith Kosolan koti oli Ulster Parkissa, jossa oli pienehkö joukko uskovaisia. – Uskovaisia oli myös idässä, muun muassa Connecticutissa ja Massachusettsissa. Useimmilla heistä oli juuret Suomessa. Myös minun esivanhempani tulivat Tornionjokilaaksosta, Karungista ja Arpelasta, Kosola kertoo.
Maire Kosola

Yhdysvalloissa syntyneen Keith Kosolan mielestä seurapuheiden tulkkaamisessa olennaisinta on se, että puhuja ja tulkki ovat samassa hengessä. – Se helpottaa tulkin työtä, hän toteaa.
Olli Katainen on koulutukseltaan puualan artesaani, mutta hän tekee puutöitä nykyään harrastuksena silloin kun muilta kiireiltä ehtii. Kuvassa itse veistetty hirsisauna.
Kuvaaja
Olli Katainen on koulutukseltaan puualan artesaani, mutta hän tekee puutöitä nykyään harrastuksena silloin kun muilta kiireiltä ehtii. Kuvassa itse veistetty hirsisauna.
Kuvaaja
Joukkoon kuuluminen on ihmisille tärkeää äidinkielestä riippumatta. Äidinkieleltään viittomakielinen Olli Katainen toivoo rohkeutta kuurojen kohtaamiseen ja heidän kanssaan keskusteluun: – Riittää, että opettelee muutaman viittoman, sillä pääsee alkuun.
Hannu Janhunen (vas.), Juha Luokkala ja Isaac Okwany (edessä) kuuluivat Keniassa 14.–19. elokuuta pidetyn rippileirin henkilökuntaan.
Kuva: Juha Luokkalalta
Hannu Janhunen (vas.), Juha Luokkala ja Isaac Okwany (edessä) kuuluivat Keniassa 14.–19. elokuuta pidetyn rippileirin henkilökuntaan.
Kuva: Juha Luokkalalta
Hannu Janhunen toimi opettajana kenialaisten nuorten rippileirillä Uyoma Manywandassa Siayan alueella 14.–19. elokuuta. Leiri oli Kenian lestadiolais-luterilaisen yhdistyksen järjestämä.
SRK:n arkisto
SRK:n arkisto
Koulupaikasta tuli ilmoitus, että pisteet eivät aivan riittäneet sisäänpääsyyn, lomareissu peruuntui sairastumisen takia, unelmien työpaikka jäi saamatta tai seurustelukumppani ei ollutkaan se oikea.
Joululomalle saapunut Silja (henkilöiden nimet muutettu) astui vanhempiensa kotiovesta sisään ja kuuli, että Kaarlo oli sinä päivänä oletettavasti huumepsykoosin seurauksena hypännyt sillalta alas ja kuollut. Kriisityöntekijät kävivät kotona, samoin uskovainen pappi. Kaiken karuuden keskellä laulettiin Varpunen jouluaamuna.
Raimo Katainen on keliakiasta huolimatta kiitollinen hyvästä terveydestään.
Raimo Katainen on keliakiasta huolimatta kiitollinen hyvästä terveydestään.
Raimo Katainen sairastui aikuisiällä keliakiaan. Sopeutumista taudin kanssa elämiseen helpotti tuttavapiiri, jossa keliakia oli tuttua ja jolta saattoi kysyä neuvoa.
Annika Sivula käy Vaatepankilla talkoissa silloin, kun se sopii omiin aikatauluihin. – Vapaaehtoistyön yhdistäminen vuorotyöhön ja lapsiperhearkeen onnistuu sujuvasti; jokainen voi olla tässä mukana omista lähtökohdistaan.
Suvi Hosionaho

Alajärveläinen Annika Sivula löysi vapaaehtoistyön kautta tavan yhdistää halunsa auttaa muita ja kierrätysharrastuksensa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?