Kauhavan Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Kyösti Marjanen aisti tunnelmaa Lopen seuroissa.
Suviseurojen kuvapalvelu
Kauhavan Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Kyösti Marjanen aisti tunnelmaa Lopen seuroissa.
Suviseurojen kuvapalvelu
Ensi kesänä Suviseurat järjestetään parin vuoden tauon jälkeen Kauhavalla. Työ seurojen taustalla on sillä mallilla, kuin sen vuotta aiemmin kuuluu ollakin: vastuuhenkilöt ovat perehtyneet tehtäviinsä juuri päättyneissä seuroissa, ja purkutyöt Lopella ovat käynnissä.
Keskuskentän järjestysvalvonnan esimies kertoi kenttäaikuisille tilannekatsauksen ennen kentälle jalkautumista.
KUVAT: Katariina Ylimäki
Keskuskentän järjestysvalvonnan esimies kertoi kenttäaikuisille tilannekatsauksen ennen kentälle jalkautumista.
KUVAT: Katariina Ylimäki
Suviseurojen kenttäaikuiset valvovat öisin nuorten turvallisuutta ja ovat luotettavia aikuisia, joihin nuoret voivat tukeutua haastavissa tilanteissa.
Leena Suojanen-Rainion elämänpolku on kulkenut useiden vaiheiden kautta Poriin, minne hän on kotiutunut hyvin.
Leena Suojanen-Rainion elämänpolku on kulkenut useiden vaiheiden kautta Poriin, minne hän on kotiutunut hyvin.
Leena Suojanen-Rainio on asettunut monien elämänvaiheiden jälkeen asumaan Poriin. Pitkä elämä on yllättänyt monta kertaa ja vienyt esimerkiksi Ahvenanmaalle seuratoiminnan järjestäjäksi.
Kuva: Katja Alaselta
Kuva: Katja Alaselta
Katja Alanen tuli vuoden 2021 kuntavaaleissa valituksi Muhoksen kunnanvaltuustoon ja sittemmin myös kunnanhallitukseen. Alanen kertoo olleensa aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta.
Kuva: Veera Pajalalta
Kuva: Veera Pajalalta
Veera Pajala toimii toista kautta Jyväskylän seurakunnassa kirkkovaltuutettuna ja yhteisen seurakuntatyön johtokunnan varajäsenenä. Lisäksi hän oli 18-vuotiaana muutaman vuoden silloisen kotiseurakuntansa kirkkovaltuustossa. Pajala kertaa vaiheitaan:
Raisa Niskala kannustaa mukaan radiotyöhön. Hänet kuvattiin Kesäseuraradion ja seuratoimituksen kurssilla Ranuan opistolla.
Raisa Niskala kannustaa mukaan radiotyöhön. Hänet kuvattiin Kesäseuraradion ja seuratoimituksen kurssilla Ranuan opistolla.
Kesäseuraradion juontajien vastuuhenkilö Raisa Niskalalle on kertynyt vapaaehtoistyössä erityisosaamista, josta on hyötyä myös työelämässä. Samalla hän on saanut vaihtelua kotiarkeen ja tutustunut uusiin ihmisiin.
Heikki ja Annikki Mattilan 50 vuotta kestänyt aviolitto on kulkenut monien elämänvaiheiden kautta.
Liisa Kivinen
Heikki ja Annikki Mattilan 50 vuotta kestänyt aviolitto on kulkenut monien elämänvaiheiden kautta.
Liisa Kivinen
Hääkimpun vaaleanpunaiset ruusut ja ruiskaunokit ovat aikaa sitten kuihtuneet. Annikki ja Heikki Mattilan yhteistä eloa ja naimisissa oloa on takana 50 vuotta, kultahääpäivän verran.
Lea Peltokangas vastaa päivätyönään Alajärven suurimman ala-asteen, 500 oppilaan ruokahuollosta.
Mauri Penninkangas
Lea Peltokangas vastaa päivätyönään Alajärven suurimman ala-asteen, 500 oppilaan ruokahuollosta.
Mauri Penninkangas
Kun seuraväki jonottaa ja kokoaa tarjottimelleen herkulliselta tuoksuvaa keittoa kesäseuroissa, on moni henkilö tehnyt erilaisia työvuoroja, jotta tuo ruokailuhetki olisi mahdollisimman hyvin toimiva, ravitseva ja miellyttävä.
Harri Syrjälä rohkaisee nuoria perustamaan perheitä ja ottamaan lapset vastaan Jumalan lahjana. Isän syliin ovat päässeet lapsista Eelis ja Viljam-vauva.
Virpi Mäkinen
Harri Syrjälä rohkaisee nuoria perustamaan perheitä ja ottamaan lapset vastaan Jumalan lahjana. Isän syliin ovat päässeet lapsista Eelis ja Viljam-vauva.
Virpi Mäkinen
Seinäjokinen 11 lapsen isä Harri Syrjälä totea, ettei nuorempana isänä oikein ymmärtänyt, miten tärkeää on viettää paljon aikaa lasten kanssa. Nyt hän on jäämässä useammaksi kuukaudeksi kotiin hoitamaan lapsia yhdessä puolisonsa Tuija Syrjälän kanssa.
– Taivas on ihmeellinen. Se menee ymmärryksemme yläpuolelle. Taivas on pyhä todellisuus, joka ylittää tämän luodun maailman. Sinne haluan olla matkalla, teologi Mikko Kinnunen pohtii Raamatun kuvauksia taivaasta.
Paula Ahola

–Pyhäinpäivä muistuttaa meitä katoavaisuudesta ja elämän hauraudesta. Elämänlanka on ohut. Siksi on hyvä miettiä iankaikkisuuteen liittyviä asioita aivan tavallisen elämän keskellä. Lähdön hetki voi tulla meille itse kullekin milloin tahansa, teologi Mikko Kinnunen muistuttaa.
Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.
Satu Leinonen luuli pitkään, että lestadiolaiseksi ei voi päästä. Rauhanyhdistyksellä hän tunsi tulleensa kotiin. Koirat Harpo ja Ursula pitävät Leinosen liikkeellä.
Olen kotona, ajatteli Satu Leinonen ensimmäisellä kerralla, kun pääsi rauhanyhdistykselle. Kotipaikkakunnan uskovaisten sisarien tuki on hänelle erityisen merkityksellistä.
– Olemme molemmat kiinni tässä työssä, kertoo Ari Kalliokoski, joka pyörittää perhekotia omassa kodissaan yhdessä Soili-vaimonsa kanssa.
Sanna Hillberg / Ylöjärven uutiset
– Olemme molemmat kiinni tässä työssä, kertoo Ari Kalliokoski, joka pyörittää perhekotia omassa kodissaan yhdessä Soili-vaimonsa kanssa.
Sanna Hillberg / Ylöjärven uutiset
Perhekodit tarjoavat kodinomaista, ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa hoidettavan tarpeita ja luontaista rytmiä kuunnellen.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?