Avioliitto on Raamatun mukainen yhdessä elämisen muoto

Pa­ri­suh­de-kä­si­te on yleis­ty­nyt pu­he­kie­les­sä ja jos­sain mää­rin jopa syr­jäyt­tä­nyt ter­min avi­o­liit­to. Asia joh­tu­nee osit­tain sii­tä, et­tä avi­o­liit­to on ins­ti­tuu­ti­o­na me­net­tä­nyt mer­ki­tys­tään yh­teis­kun­nas­sa. Avi­o­lii­tos­ta sää­de­tään avi­o­liit­to­lais­sa ja se sol­mi­taan kir­kol­li­sel­la vih­ki­mi­sel­lä tai si­vii­li­vih­ki­mi­sel­lä. Lain nä­kö­kul­mas­ta avi­o­lii­tol­la ja muil­la yh­des­sä asu­mi­sen muo­doil­la on mer­kit­tä­viä ero­a­vai­suuk­sia.

Pääsiäisen sanoma on hyvin saatavilla

Lä­hes­ty­vä pää­si­äi­nen he­rät­tää muis­to­ja, ku­ten muut­kin juh­la­päi­vät. Lu­ki­jat ker­to­vat tä­män leh­den ta­ka­si­vul­la kos­ket­ta­vim­pia pää­si­äis­muis­to­jaan. Mo­net niis­tä liit­ty­vät jol­la­kin ta­val­la pää­si­äi­sen sa­no­man ää­rel­lä ole­mi­seen tai tuon sa­no­man läs­nä­o­loon lap­suu­den ko­dis­sa. Eri­tyi­ses­ti van­hem­pien su­ku­pol­vien mie­liin on pai­nu­nut tun­nel­ma, joka omas­sa lap­suu­den­ko­dis­sa pää­si­äi­se­nä val­lit­si: pit­kä­per­jan­tain va­ka­vuus ja hil­jai­suus, joka vaih­tui pää­si­äi­sen iloon. Vaik­ka moni sa­noo ko­ke­neen­sa tun­nel­man vah­vas­ti ja muis­taa sen ra­joit­ta­neen las­ten nor­maa­le­ja leik­ke­jä, yleen­sä näi­tä asi­oi­ta muis­tel­laan kii­tol­li­si­na.

Vaikuttamisen mahdollisuutta kannattaa käyttää

Tu­le­va sun­nun­tai on edus­kun­ta­vaa­lien var­si­nai­nen vaa­li­päi­vä. Vaa­leis­sa jo­kai­sel­la ää­ni­oi­keu­te­tul­la on mah­dol­li­suus vai­kut­taa yh­tei­seen pää­tök­sen­te­koon. Edel­li­sis­sä edus­kun­ta­vaa­leis­sa vuon­na 2019 ”nuk­ku­vien puo­lue” sai eni­ten kan­na­tus­ta. Täl­lä tar­koi­te­taan sitä, et­tä lä­hes 30 pro­sent­tia ää­ni­oi­keu­te­tuis­ta jät­ti ää­nes­tä­mät­tä. Pro­sent­ti­o­suus oli suu­rem­pi kuin yh­den­kään puo­lu­een saa­ma kan­na­tus.

Käytös kielii asenteista

Tä­män leh­den si­säl­lä il­mes­ty­vän nuor­ten­lii­te Kap­sä­kin tee­ma­na ovat hy­vät käy­tös­ta­vat. Lä­hes kaik­ki kap­säk­ki­jut­tu­jen Ins­tag­ram-ti­lil­lä ai­het­ta kom­men­toi­neis­ta nuo­ris­ta ovat sitä miel­tä, et­tä käy­tös­ta­po­jen ar­vos­tus on las­ke­nut ja osa ni­me­ää syyk­si it­se­kes­kei­syy­den.

Rukouksen lahja on tarkoitettu käyttöön

Ru­kous on an­net­tu ih­mi­sel­le lah­jak­si, jot­ta hän voi kään­tyä asi­ois­saan Ju­ma­lan puo­leen. Joku käyt­tää tätä vies­ti­ka­na­vaa har­voin tai ei kos­kaan. Jos ih­mi­nen ei us­ko Ju­ma­laan, hä­nel­lä ei lie­ne tar­vet­ta us­koa ru­kouk­sen voi­maan­kaan. Ti­lan­ne voi kui­ten­kin muut­tua, esi­mer­kik­si hä­dän tai suu­ren pe­lon kes­kel­lä. Uk­rai­nan so­dan sy­tyt­tyä suo­ma­lai­nen näy­tel­mä­kir­jai­li­ja El­li Salo ker­toi uk­rai­na­lai­sen ys­tä­vän­sä vies­tis­tä so­dan kes­kel­tä: ”Ateis­tit­kin ovat al­ka­neet ru­koil­la” (HS, 25.4.2022).

Sisintä tutkimassa

Pää­si­äis­tä edel­tä­vä paas­to­nai­ka on saa­nut vii­me vuo­si­na usein eko­lo­gi­sen ko­ros­tuk­sen. Paas­ton ai­ka­na on ke­ho­tet­tu poh­ti­maan esi­mer­kik­si omaa ku­lu­tus­käyt­täy­ty­mis­tään. Ovat­ko kaik­ki toi­vo­ma­ni han­kin­nat lo­pul­ta tar­peel­li­sia? Voi­si­ko vä­hem­pi ku­lut­ta­mi­nen saa­da huo­mi­on kiin­nit­ty­mään on­nel­li­suut­ta tuot­ta­viin, ai­neet­to­miin asi­oi­hin ja li­sä­tä sitä kaut­ta myös kii­tol­li­suut­ta.

Trauma voi ravistella uskoa

Lä­hes jo­kai­sen ih­mi­sen elä­mään si­säl­tyy yk­si tai use­am­pi krii­si­ti­lan­ne. Ih­mi­sen miel­tä voi­vat jär­kyt­tää eri­lai­set yl­lät­tä­vät ta­pah­tu­mat, ku­ten lä­hei­sen kuo­le­ma, oma tai lä­hei­sen sai­ras­tu­mi­nen, lä­hei­sen ih­mis­suh­teen kat­ke­a­mi­nen, työt­tö­mäk­si jää­mi­nen tai ri­kok­sen uh­rik­si jou­tu­mi­nen. Krii­sin ko­ke­mi­nen on yk­si­löl­lis­tä: yh­del­le huol­ta ja ah­dis­tus­ta tuot­ta­va asia ei vält­tä­mät­tä vai­ku­ta toi­seen ih­mi­seen sa­moin.

Vaikutanko vai vaikutunko?

Tä­män päi­vän tie­to­tul­van kes­kel­lä on hyvä muis­taa, et­tä aja­tuk­siim­me ja ar­voi­him­me py­ri­tään vai­kut­ta­maan mo­nin ta­voin. Län­si­mais­sa maal­lis­tu­mi­nen on vai­kut­ta­nut sii­hen, et­tä mo­nis­sa me­di­ois­sa suo­si­taan kris­til­lis­ten ar­vo­jen vas­tai­sia nä­ke­myk­siä.

Lahja, jonka voi menettää

Us­ko on ih­mi­sen hen­ki­lö­koh­tai­nen suh­de Ju­ma­laan. Vaik­ka us­koa ei voi näh­dä, sen syn­nyt­tä­män elä­vän yh­tey­den Kris­tuk­seen ja toi­siin us­ko­viin voi sel­ke­äs­ti tun­tea. Sa­moin voi tun­tea tuon yh­tey­den sam­mu­mi­sen. Mi­kä­li näin käy, esi­mer­kik­si ys­tä­vien tai per­heen­jä­sen­ten vä­lil­lä, ta­pah­tu­nut tuo ki­pua ja su­rua. Us­ko­nyh­teys on ai­nut­laa­tui­nen, sil­lä sen syn­nyt­tää Pyhä Hen­ki.

Hiljentyminen Jumalan sanan kuuloon

Täs­sä Päi­vä­mie­hen nu­me­ros­sa poh­di­taan seu­rois­sa käy­mi­sen mer­ki­tys­tä. Ai­van eri­tyi­nen pai­no on sa­nal­la ”käy­mi­nen”, sa­nan­kuu­loon osal­lis­tu­mi­nen konk­reet­ti­ses­ti. Ko­ro­na-ajan jäl­keen on mo­nin pai­koin kes­kus­tel­tu sii­tä, löy­tä­vät­kö sa­nan­kuu­li­jat ta­kai­sin rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le seu­roi­hin ku­ten en­nen.