Mai­ju Rau­nis­maa

Nos­te­lin li­kai­sia as­ti­oi­ta tis­ki­ko­nee­seen. Ke­sä­seu­ra­ra­di­os­ta kuu­lui lau­lua ja pi­hal­ta las­ten leik­kien ää­net. Oli­vat tain­neet taas jät­tää kaik­ki ul­ko-ovet au­ki, ku­ten ai­na ke­säl­lä.

Ha­vah­duin tis­kien lai­tos­ta, kun tei­ni­tyt­töm­me tuli te­ras­sin ovel­le ja ky­syi, eh­ti­sin­kö tul­la käy­mään, kos­ka ka­ve­rit ha­lu­ai­si­vat ky­syä jo­ta­kin. Kui­va­sin kä­te­ni ja läh­din te­ras­sil­le.

Is­tuin te­ras­si­soh­val­le ja ke­ho­tin nuo­ri­a­kin is­tu­maan. Aras­tel­len he jäi­vät kui­ten­kin sei­so­maan, pait­si oma tyt­tö­ni. Ty­töt ky­se­li­vät us­ko­vais­ten suh­tau­tu­mi­ses­ta muun mu­as­sa mu­siik­kiin, elo­ku­viin, abort­tiin ja ho­moi­hin. Oli ai­ka vi­sai­si­a­kin ky­sy­myk­siä. En yh­tään ih­met­te­le, et­tei­vät ty­töt kes­ke­nään osan­neet kaik­kiin löy­tää vas­tauk­sia.

Ylä­kou­lui­käi­sel­lä tyt­tä­rel­lä­ni on iha­na ka­ve­ri­po­ruk­ka. Osa hei­tä us­koo sa­moin kuin mei­dän per­heem­me, osa ei. Kaik­ki ovat iha­nan ai­to­ja nuo­ria. He ovat vuo­ro­tel­len ky­läil­leet tois­ten­sa ko­deis­sa ja ovat ai­van toi­vo­neet, et­tä muu­kin per­he oli­si sil­loin ko­to­na.

Ka­ve­ruk­set oli­vat ol­leet lä­hei­sel­lä ui­ma­ran­nal­la pik­ni­kil­lä. Oli­vat ju­tel­leet mo­nen­lais­ta, ja ka­ve­reil­la oli he­rän­nyt pal­jon ky­sy­myk­siä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten elä­mäs­tä ja aja­tuk­sis­ta. Nuo­ret ei­vät ol­leet osan­neet kaik­kiin ky­sy­myk­siin vas­ta­ta, jo­ten tyt­tö­ni oli eh­dot­ta­nut, et­tä läh­de­tään ky­sy­mään äi­dil­tä. Ei­vät kuu­lem­ma mei­nan­neet en­sin roh­je­ta, pel­kä­si­vät, et­tä suu­tun. Sa­noin ty­töil­le, et­tä oi­kein teit­te, kun tu­lit­te, ja en tie­ten­kään suu­tu.

Par­haa­ni mu­kaan yri­tin vas­tail­la ja lä­he­tin pie­nen hä­täi­sen huo­kauk­sen Tai­vaan Isäl­le, et­tä an­tai­si oi­kei­ta sa­no­ja. Ker­roin esi­mer­kik­si, et­tä kaik­ki ih­mi­set ovat ai­van yh­tä ar­vok­kai­ta sek­su­aa­li­ses­ta suun­tau­tu­mi­ses­ta riip­pu­mat­ta. Em­me ajat­te­le, et­tä sek­su­aa­li­nen suun­tau­tu­mi­nen oli­si syn­tiä; on myös van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia ho­mo­ja, mut­ta sen to­teut­ta­mi­nen on vas­toin Ju­ma­lan tah­toa.

Abor­tis­ta ju­tel­les­sam­me ty­töt ky­syi­vät, ei­kö rais­ka­tuk­si­kaan jou­tu­nut saa teh­dä abort­tia. Ky­sy­mys oli mi­nul­le lii­an vai­kea vas­tat­ta­vak­si, mut­ta ker­roin, et­tä us­kon mu­kai­sil­la va­lin­noil­la on myös elä­mää suo­je­le­va vai­ku­tus. Esi­mer­kik­si kun em­me käy baa­reis­sa ja kul­je hu­ma­las­sa yö­myö­häl­lä kau­pun­gil­la, on myös pie­nem­pi to­den­nä­köi­syys jou­tua rais­ka­tuk­si.

Pie­nek­si tun­sin it­se­ni sii­nä vas­tai­le­mas­sa, en­kä var­mas­ti osan­nut tyh­jen­tä­väs­ti kaik­kiin ky­sy­myk­siin vas­tail­la. Ky­syin nuo­ril­ta, mil­tä vas­tauk­set heis­tä tun­tui­vat. Kuu­lem­ma mie­len­kiin­toi­sil­ta. Kiit­te­lin hei­tä roh­keu­des­ta, kun tu­li­vat ky­sy­mään mie­les­sä pyö­ri­neis­tä asi­ois­ta, ja sa­noin, et­tä saa lait­taa vaik­ka vies­tiä vie­lä, jos joku mie­ti­tyt­tää. Nuo­ret läh­ti­vät iloi­ses­ti ju­tel­len koi­vi­kon poik­ki koh­ti ko­te­jaan.

Minä is­tuin het­ken pöl­lä­mys­ty­nee­nä miet­ti­mäs­sä, mitä oi­kein ta­pah­tui. Ei mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni ol­lut näin avoin­ta kes­kus­te­lua us­ko­na­si­ois­ta toi­sin us­ko­vien kou­lu­ka­ve­rei­den kans­sa. Ar­vos­tan ja ihai­len to­del­la sitä avoi­muut­ta, mi­ten nuo­ret ny­ky­ään pal­jon roh­ke­am­min ja avoi­mem­min tun­nus­ta­vat us­kon­sa. Pu­hu­vat, mi­nun ym­mär­tääk­se­ni, ai­na­kin tääl­lä meil­lä­päin, kou­lus­sa avoi­mes­ti raa­mat­tu­luo­kas­ta, ylä­kou­luil­las­ta ja nu­pes­ta. Ja tie­ten­kin Su­vi­seu­rois­ta.

Ai­kai­sem­min ke­säl­lä, ju­han­nuk­sen ai­kaan, tämä sa­mai­nen ka­ve­ri­po­ruk­ka oli ol­lut yh­den heis­tä ko­to­na ke­sä­päi­vää viet­tä­mäs­sä ui­den ja ul­ko­pe­le­jä pe­lail­len. Hain tyt­tö­ni siel­tä. "Mu­ka­via Su­vik­sia!" yk­si ka­ve­reis­ta huik­ka­si tram­po­lii­nil­ta juu­ri en­nen kun au­ton ovi sul­keu­tui.