Mai­ju Rau­nis­maa

Mar­ras­kuun vii­mei­seen il­ta­na kai­van työ­huo­neen ylä­hyl­lyl­tä jou­lu­ka­len­te­ri­pus­su­kat, ne, joi­hin isot ty­töt piir­si­vät ai­koi­naan nu­me­rot sö­pöil­lä es­ka­ri­lai­sen ja eka­luok­ka­lai­sen ha­ra­kan­var­pail­la.

Pu­jo­tan pus­su­kat lei­pä­la­pi­on var­teen lei­vi­nuu­nin reu­nuk­sel­le. Pus­su­koi­den täyt­teek­si ton­tut yrit­tä­vät muis­taa joka il­ta jo­ta­kin yl­lä­tys­tä lait­taa. Ei ole tä­män ta­lon tont­tu­jen muis­tis­sa niin ke­hu­mis­ta. En­sim­mäi­se­nä kou­luun he­rää­vä tei­ni­tont­tu pää­see jos­kus paik­kaa­maan iäk­kääm­pien tont­tu­jen unoh­dus­ta, kun nä­kee tyh­jän ka­len­te­ri­pus­su­kan aa­mul­la.

En­sim­mäi­se­nä ad­vent­ti­sun­nun­tai­na pää­sem­me aloit­te­le­maan seu­raa­vaa pe­rin­net­tä. Ad­vent­ti­kynt­te­lik­köön lai­te­taan nel­jä kynt­ti­lää. Ko­ris­teek­si kynt­te­lik­kö saa pi­kai­ses­ti met­säs­tä ha­et­tu­ja kuu­sen ha­vu­ja.

Puo­lil­ta päi­vin kun tei­nit ovat he­rän­neet ja muut­kin per­heen­jä­se­net huu­del­tu pai­kal­le, voi­daan aloit­taa.

”Nyt sy­ty­täm­me kynt­ti­län, se liek­kiin lei­mah­taa.”

”By­ääh! Mi­nä­ki ha­lu­tin ty­tyt­tää!” huo­maa joku ai­na al­kaa ul­voa, täl­lä ker­taa 3-vuo­ti­as. Otan lap­sen sy­liin.

”Me odo­tam­me Jee­sus­ta, sei­mes­sä nuk­ku­vaa.”

Nii­nä vuo­si­na, kun meil­lä on ol­lut pie­ni vau­va, on joka vuo­ti­sen va­lo­ku­va­jou­lu­kor­tin ai­heek­si va­li­koi­tu­nut luon­nos­taan sei­men jou­lu. Mo­nen­lai­sia mui­ta­kin ase­tel­mia ja ai­hei­ta on kor­teis­sa ol­lut. Niis­tä nä­kee iha­nas­ti las­ten ja per­heen­kin kas­vun. Tä­män­kin pe­rin­teen to­teu­tus vaan tah­too ai­na kum­mas­ti jää­dä ihan vii­mei­seen mah­dol­li­seen päi­vään.

Maiju Raunismaa

Mi­nul­le tär­keä jou­lun lä­hes­ty­mi­sen merk­ki on täh­tien ri­pus­ta­mi­nen keit­ti­ön ja olo­huo­neen ik­ku­noi­hin. Nämä vii­si täh­teä, jou­lu­kuu­si, ku­kat ja kynt­ti­lät riit­täi­si­vät mi­nul­le jou­lu­ko­ris­teik­si ai­van hy­vin, mut­ta kos­ka meil­lä asuu mui­ta­kin, il­maan­tuu mitä eri­lai­sim­pia ko­ris­tei­ta mitä eri­lai­sim­piin paik­koi­hin, ku­ten pik­ku­au­to­ja jou­lu­kuu­seen.

Jou­lu­sii­vous on meil­lä tätä ny­kyä vain ta­val­li­nen viik­ko­sii­vous. Eh­kä sau­na pes­tään, jos ei ole koko vuon­na eh­dit­ty pes­tä – jos eh­di­tään nyt­kään.

Jos­kus täs­sä suur­per­heen ruuh­ka­vuo­sien kes­kel­lä so­mes­sa avau­duin sii­vous­st­res­sis­tä. Sain sii­hen kli­sei­siä vas­tauk­sia "ei nii­tä ylä­pö­ly­jä tar­vit­se sii­vo­ta" ja "ei kaap­pe­ja kan­na­ta sii­vo­ta, jos ei aio jou­lu­aan kaa­pis­sa viet­tää". Vas­ta­sin, et­tä ta­voi­te oli­si lä­hin­nä saa­da lat­ti­at jär­jes­tel­tyä ja imu­roi­tua.

"Ei me var­maan tänä jou­lu­na sitä jou­lu­limp­pua eh­di­tä ja jak­se­ta lei­poa", tuu­mai­lee mies pe­rin­tei­ses­ti jou­lun al­la. Yh­tä usein vii­meis­tään vii­mei­se­nä lau­an­tai­na en­nen jou­lu­aat­toa sa­mai­nen mies löy­tyy alus­ta­mas­ta sitä jou­lu­limp­pu­tai­ki­naa, äi­tin­sä re­sep­til­lä.

Ja kos­ka lei­vi­nuu­ni on kuu­ma­na, niin tie­tys­ti en­sin pais­te­taan läjä ries­ko­ja. Nämä kah­den­kes­ki­set lei­von­ta­tuo­ki­ot ve­ny­vät usein yö­myö­hään. Jou­lu­täh­det lois­ta­vat ik­ku­nois­sa. Il­mas­sa lei­jai­lee tuo­reen lei­vän tuok­su ja lei­vi­nuu­nin läm­pö. Jou­lu­lau­lut soi­vat. ”Kaks vain val­veil’ on puo­li­soa.”

Maiju Raunismaa

Jou­lu­aat­to­aa­mu­na lap­set ovat jo ihan jou­lu­tä­pi­nöis­sään ja kier­te­le­vät jou­lu­kuus­ta, kuin kis­sat kuu­maa puu­roa, sil­lä kuu­sen al­le on yön ai­ka­na il­mes­ty­nyt kai­kis­ta suu­ri­ko­koi­sim­mat pa­ke­tit. Tark­kaan lap­set ta­vaa­vat lah­ja­pa­ke­teis­ta ni­miä ja ai­na joku eh­tii pe­rin poh­jin huo­les­tua, jos ei omaa ni­meä siel­tä löy­dy­kään.

Mi­nul­la äi­ti­nä aat­to­aa­mu on vie­lä mel­kois­ta häs­säk­kää, kun yri­tän vii­me het­ken val­mis­te­lu­ja saa­da val­miik­si sii­nä rii­si­puu­ron keit­tä­mi­sen lo­mas­sa. Sa­mal­la de­le­goin muil­le­kin te­ke­mis­tä: "Vie sitä, hae tuo­ta, ja ai­niin, va­ras­tos­sa oli­si vie­lä yk­si lah­ja pa­ke­toi­ta­vak­si!"

Saat­taa sii­nä jos­sa­kin vai­hees­sa vie­lä pie­ni pe­rin­tei­nen pa­niik­kie­pä­toi­vo­kiuk­ku­kin tul­la, kun ei joka paik­kaan mei­naa eh­tiä. Muis­tan­pa ker­ran kon­tan­nee­ni jopa sau­nan lat­ti­aa kuu­raa­mas­sa juu­ri en­nen jou­lu­rau­han ju­lis­tus­ta.

Kun jou­lu­rau­han ju­lis­tus al­kaa, val­mis­te­lut lop­pu­vat, vaik­ka ai­na joku jää kes­ken, ro­ju­ka­sa rai­vaa­mat­ta, ha­vuk­rans­si te­ke­mät­tä tai lat­va­täh­ti löy­ty­mät­tä. Hil­jen­nym­me yh­des­sä seu­raa­maan jou­lu­rau­han ju­lis­tus­ta. Jos­kus sii­nä tu­lee tar­ve pyy­tää myös evan­ke­liu­mia aa­mu­päi­vän äk­syi­ly­jen vuok­si.

Jou­lu­rau­han ju­lis­tuk­sen jäl­keen kuu­luu ra­di­os­ta ”Taas kaik­ki kau­niit muis­tot”. Sen ai­ka­na aja­tuk­set vii­väh­tä­vät ai­na lap­suu­den ko­din jou­lus­sa ja rak­kais­sa ih­mi­sis­sä. Osa jou­lu­pe­rin­teis­tä on siir­ty­nyt meil­le siel­tä, osa mie­he­ni lap­suu­den ko­dis­ta. Osa pe­rin­teis­tä on muo­vat­tu tai muo­vau­tu­nut it­ses­tään omas­sa ko­dis­sam­me.

Yk­si täm­möi­nen ihan oma pe­rin­teem­me on pi­pa­rien ko­ris­te­lu jou­lu­aat­to­na rii­si­puu­ro­lou­naan jäl­keen. Ny­ky­ään kun per­he on jo isom­pi, sau­nom­me ja ko­ris­te­lem­me pi­pa­rei­ta lo­mit­tain pit­kän kaa­van kaut­ta ja ai­kaa sääs­te­le­mät­tä. Pi­pa­rien ko­ris­te­lus­sa ei myös­kään sääs­tel­lä kark­ke­ja.

Maiju Raunismaa

Jou­lu­ruo­ka­pöy­tään on poi­mit­tu lap­suu­den­ko­tien jou­lu­pöy­dis­tä par­haat pa­lat. Ruo­kia on myös muo­kat­tu mei­dän per­heen ma­kuun. Ta­voit­tee­na on, et­tä jo­kai­nen löy­täi­si jou­lu­pöy­däs­tä rei­lus­ti mais­tu­vaa syö­tä­vää. Jou­lu­e­van­ke­liu­min ha­lu­am­me tie­toi­ses­ti pi­tää per­heen jou­lu­pe­rin­teis­sä mu­ka­na, vaik­ka lap­sil­la mei­naa­kin ol­la kii­re lah­jo­jen kimp­puun. Jou­lu­e­van­ke­liu­min saa kun­ni­an lu­kea vii­mei­sim­mäk­si lu­ke­maan op­pi­nut lap­si.

Il­lal­la, kun lah­jat on ja­et­tu, ja lap­set on­nes­saan avaa­vat lah­jo­jaan, me van­hem­mat juom­me kah­vit nii­den ylen­palt­ti­ses­ti ko­ris­tel­tu­jen pi­pa­rei­den kans­sa ja eläm­me mu­ka­na las­ten rie­mus­sa. Usein mei­naa jopa omat lah­jat jää­dä avaa­mat­ta las­ten rie­mua ihas­tel­les­sa.

Vä­lil­lä haa­vei­len, et­tä jos­kus kaik­ki kii­re­häs­sä­kät oli­si­vat hoi­det­tu­na hy­vis­sä ajoin en­nen jou­lua. Eh­ti­sin hy­vin kier­rel­lä tun­nel­moi­mas­sa jou­lu­myy­jäi­sis­sä ja Kau­neim­mis­sa jou­lu­lau­luis­sa. Ko­to­na­kin eh­ti­sin nä­per­rel­lä ha­vuk­rans­se­ja ja pi­pa­ri­ta­lo­ja kai­ken sän­täi­lyn si­jaan.

Eh­kä vie­lä jos­kus, sit­ten eläk­keel­lä. Nyt nau­tin vie­lä näis­tä mei­dän per­heen pe­rin­teek­si muo­dos­tu­neis­ta tou­huis­ta. Kai­ken häs­sä­kän ja epä­täy­del­li­syy­den­kin kes­kel­lä jou­lu vä­hi­tel­len hii­pii sy­dä­meen. Ei­hän jou­lu edes ole ul­koi­sis­ta te­ki­jöis­tä kiin­ni. Jou­lu kyl­lä tu­lee vaik­ka kaik­ki oli­si­kin kes­ken.

Maiju Raunismaa