Maiju Raunismaa
"Tänään lähetään seuroihin", kerron aamupalalla lapsille.
"Etänä vai livenä?" kysyy 4-vuotias.
Tällaista kysymystä en olisi osannut kuvitellakaan muutama vuosi sitten. Koronaepidemian ollessa pahimmillaan nettiyhteydet toivat seurat koteihin, mökeille, sairaalaan ja ihan minne vaan. Lähes kaikilta rauhanyhdistyksiltä alettiin lähettää seuroja ja pyhäkouluja netin kautta. Etäseuroista tuli lapsille ihan tuttu käsite. Näille pienimmille jopa tutumpi kuin seurat rauhanyhdistyksellä tai muualla, minne mentiin paikan päälle. Niitä alettiin kutsua liveseuroiksi.
Meille syntyi vauva ensimmäisenä koronakeväänä. Muistan, miten ihmeissään pieni oli noin vuoden iässä, kun pääsi ensimmäistä kertaa rauhanyhdistykselle seuroihin.
Kun seurojen pidossa saatiin palata normaaliin, tulikin uusi normaali. Etäseurat olivat tulleet jäädäkseen.
Koronakurimus on jättänyt jälkensä myös seuroissa käymiseen: surullisen monen paikka seurapenkissä on edelleen tyhjä, eikä seurat kuulu enää viikko-ohjelmaan millään tavalla. Sanavarastossa seurapaitakin tarkoittaa urheiluseuran pelipaitaa. Uskon kilvoitus on jäänyt.
Myös monissa uskovaisissa perheissä korona-ajan varjo näkyy vielä. Pitkän seuratauon jälkeen voi vaatia aikaa ja työtä, että seuroissa käyminen saadaan palautettua viikko-ohjelmaan. Meillä ainakin ollaan vielä siinä vaiheessa. Kun perheessä on nepsyhaasteita, muutokset eivät useinkaan käy nopeasti ja kivuttomasti.
Nepsyistä puhuttaessa tarkoitetaan ihmisiä, joilla on neuropsykiatrisia haasteita, jotka johtuvat aivojen rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Tällaisia ovat esimerkiksi ADHD ja ADD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismikirjon häiriöt, kehityksellinen kielihäiriö sekä Touretten oireyhtymä. (Lähde: naenepsy.fi.)
Meidän perheessä yhdellä on add-diagnoosi ja muutamilla muillakin nepsyhaasteita. Meillä seuroihin lähtö on koko päivän projekti, joka vaatii voimia ja ennakointia. Aamulla jo kerrotaan lapsille seuroihin lähdöstä ja lähdön ajankohta. Myös adhd-lääkkeet on tärkeä muistaa ottaa niin kuin kaikkina muinakin aamuina. Seuroihin lähtöä varten vaatteet katsotaan ajoissa valmiiksi. Nepsyillä on usein aistiherkkyyksiä. Esimerkiksi vaatteiden tuntuma on tärkeä: onko vaate väljä vai napakka onko kangas pehmeä, liukas, jäykkä tai muuta vastaavaa. Vaatteiden saumat voivat tuntua pahalta ja sukan kuviot möykyiltä.
Nepsylasten kanssa myös syömisessä ja pukemisessa on omat kommervenkkinsä. Yksi söisi vain pottua. Toinen saa raivarit, kun kastike koskee pottuun, eivätkä ne pysy erillään. Joku ei söisi mitään, jos ei ole tuttua turvaruokaa.
Ruuan jälkeen puetaan seuravaatteet. Yhdelle ei kelpaakaan enää ne aikaisemmin katsotut sukat, kun niissä tuntuukin nyt möykkyjä. Pukemishässäkän keskellä yksi lapsi vain istuu jumittamassa vaatteidensa vieressä ja kaivaa varpaitaan. Hiusten harjaus olisi kannattanut tehdä aikaisemmin. Miten sitä ei koskaan muista? Kiire, pitkät hiukset ja herkkä päänahka eivät ole hyvä yhdistelmä.
Sitten etsitään takkeja ja hanskoja. Jonkun kengät on märät, hän kun ei muistanutkaan laittaa niitä kuivumaan. Kiireessä etsitään joitakin muita kenkiä, ettei tarvi märillä lähteä. Yksi haluaisi välttämättä kevättakin, vaikka ulkona on kunnon pakkanen.
Lopulta, kun istahdan hengästyneenä autoon, ollaan jo myöhässä. Ei mitään uutta. Nolottaa mennä aina myöhässä, mutta mennään nyt silti, kun ollaan autoihin asti päästy.
Aina voimavarat eivät ruuhkavuosien ja nepsyhaasteiden keskellä riitä seuroihin lähtöön, vaikka halua onkin. Arki on nepsyille ja heidän perheilleen kuormittavaa. Sunnuntai-aamuisin punnitaankin lasten ja aikuisten voimavarat ja arvioidaan, onko live- vai etäseurojen päivä.
Rankan viikon jälkeen saatetaan joskus olla koko sunnuntai ihan vaan kotona palautumassa. Jossakin vaiheessa päivää huudellaan kaikki lapset olohuoneeseen etäseuroihin. Joku tulee sanankuuloon kalsareissaan, toinen takkutukkana, mutta ihana, jos kaikki kuitenkin tulevat. Välillä joku ei ole pystynyt tulemaan muiden joukkoon olohuoneeseen, mutta on tullut viereiseen huoneeseen. Siellä hän halusi yksin hämärässä kuunnella olohuoneesta kuuluvat seurat. Puheen aikana lapset usein piirtelevät, värittävät tai pelaavat jotakin. Seurojen jälkeen juodaan tietenkin seurakahvit jätskin tai pullan kanssa.
Välillä olen kokenut huonommuutta siitä, että niin harvoin selvitään seuroihin. Tuntuu, että kaikki muut jaksavat ja selviävät seuroihin lähes aina. On käynyt jopa mielessä, onko sitä oikein uskomassakaan enää, kun ei jaksa seuroihin aina lähteä. Onneksi seuroissa käyminen ei kuitenkaan ole uskon mitta. Tärkeintä on halu uskoa.
On ihanaa huomata, että on halu seuroihin ja kaipaus sanaan kuuloon, myös lapsilla. Muistan, kun ensimmäisten koronakesänä kuuntelimme Kesäseuraradiota. Jonkun Siionin laulun aikana alakouluikäinen poikamme alkoi itkemään. Kysyin, mikä on hätänä. ”Minulla on vaan niin ikävä Suviseuroihin”, hän vastasi.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys