Mikä on blogisti? Mitä tietoja ja tuntemuksia voi jakaa julkisesti netissä? Uskallanko, voinko, haluanko ja ennen kaikkea osaanko oikealla tavalla jakaa elämääni tuntemattomien kanssa?
Siinäpä ensimmäisiä kysymyksiä, joita juolahti päähäni, kun minua kysyttiin Päivämiehen blogistiksi. Tunsin, että ajatus blogin kirjoittamisesta on hyvin mielenkiintoinen, mutta myös haastava. Enhän edes tiennyt, mitä blogi-sana tarkoittaa. Jouduin katsomaan sanan merkityksen sanakirjasta. Siellä kerrottiin, että blogi tarkoittaa netissä olevaa julkista, usein epämuodollista päiväkirjaa. Epämuodollisuus ilahdutti. Se on tuttua ja turvallista, jotain pehmeää ja lämmintä kuten villasukat tai huopatossut.
Meidät uudet blogistit kutsuttiin koulutukseen Siikatörmän leirikeskukseen. Mukana oli myös Päivämiehen kolumnisteja. Istuin vanhassa salissa, ympärilläni sanavalmiita, nokkelia, viisaita ja erilaisilla elämänkokemuksilla varustettuja ihmisiä. Heidän kanssaan oli helppo olla, heitä oli mielenkiintoista kuunnella. Tuli tunne, että heillä kaikilla on paljon annettavaa, mutta edelleen mielessäni kaihersi epäilys siitä, olenko minä sopiva tähän tehtävään.
Meille jokaiselle on annettu itsemme näköinen elämä. Jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan, oma elämänpolku kuljettavanaan. On tärkeää nähdä asioita monelta eri näkökulmalta. Silloin ajatusmaailmat avartuvat. Lukemalla paljon, erilaisten ihmisten kokemuksia, voi oppia näkemään myös toisen silmillä. Uskon, että tämä blogin kirjoittaminen on yksi elämänkokemus, joka voi opettaa minulle jotakin tärkeää ja ainutlaatuista. Siitä ei oikeastaan voi kieltäytyä, vaan on heittäydyttävä mukaan.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys