Tarvitsin irtiottoa arjesta. Tarvitsin aikaa itselle ja omille ajatuksille, aikaa ystäville ja yhdessäololle. Sain edulliset junaliput Helsinkiin eräänä keväisenä viikonloppuna. Hetkeäkään epäröimättä tilasin liput, ja viikonloppuloma saattoi alkaa.
Ystäviä on aina mukava kohdata. Ystävä on sellainen ihminen, jonka kanssa voi olla oma itsensä. Hän hyväksyy toisen ihmisen sellaisena kuin on, puutteista huolimatta. Ystävät ovat aarteita, ja aarteita on vaalittava. Me vaalimme ystävyyttämme tällä kertaa syömällä yhdessä. Sen jälkeen kokoonnuimme erään ystävän kauniiseen uuteen kotiin. Siellä sain vielä lisää uusia ystäviä, joten pitäänee paikkansa, että matkailu avartaa.
Junamatkat ovat mukavia. Silloin on aikaa antaa ajatusten kulkea omia polkujaan. Kun olin pieni, matkustimme junalla Peipohjaan ja sieltä mummulaan Kauvatsalle. Junassa oli mukava katsella ohi kiiltäviä, alati vaihtuvia maisemia. Toisinaan junarata kulki kallioiden keskelle louhittua väylää pitkin. Se tuntui pienestä tytöstä ihmeelliseltä ja vähän jännittävältäkin. Ihastelin jylhiä, pystysuoria kiviseiniä ja niissä valuvia pieniä vesivanoja.
Helsingissä on yksi maailman kauneimmista kirkoista. Siinä ihmisen tekemä suunnittelu- ja rakennustyö yhdistyy jylhän luonnonmateriaalin kanssa mitä hienoimmalla tavalla. Temppelinaukion kirkko on louhittu kallioon. Ulkoapäin ei arvaisi, miten ainutlaatuinen ja suuri kirkko kallioon kätkeytyy.
Tämä kirkko on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Siellä ihminen tuntee oman pienuutensa ja Luojan ihmeellisyys ympäröi turvallisena ja voimallisena. Siellä, keskellä arjen kiireitä, aistii rauhaa, hartautta ja kallioiden tuomaa pysyvyyttä. On aikaa pysähtyä ja miettiä, onko minun perustukseni kalliolle rakennettu.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys