Syk­syn lap­sek­si syn­nyit, tuot va­loa pi­mei­siin il­toi­hin ja hä­mä­riin aa­mui­hin. Tu­lit myös lah­jak­si mi­nun­kin elä­mää­ni, kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten.

Tä­nään kat­son paah­tei­siin, hers­ky­viin, ki­vik­koi­siin, upot­ta­viin ja il­ta-au­rin­gon kul­taa­miin yh­tei­siin het­kiin.

Kii­tos, et­tä olen saa­nut kas­vaa rin­nal­la­si vai­vais­koi­vun mit­tai­sek­si. Olet an­ta­nut mi­nul­le kas­vu­rau­han. Kii­tos, et­tet ole vaa­ti­nut yh­tään enem­pää.

Kii­tos, et­tä kom­pu­roi­des­sa­ni ja epäi­lys­te­ni voit­ta­es­sa et ole ve­tä­nyt mi­nua täyt­teen mit­taan koh­ti va­loa. Et ole rai­van­nut tiel­tä­ni ki­viä, vaan olet tar­jon­nut mat­ka­sau­vaa. Yl­pey­des­sä­ni olen sen myös tor­ju­nut, olen yrit­tä­nyt omin voi­min. Ja kom­pu­roi­nut. Ja taas olet si­to­nut haa­vo­ja­ni pyy­tä­mät­tä.

Kii­tos, kun olet kan­ta­nut kuo­hu­vien kos­kien yli, kun omat voi­ma­ni ovat ol­leet vä­häi­set. Et ole mi­tan­nut kan­net­tua mat­kaa et­kä näyt­tä­nyt haa­vai­sia jal­ko­ja­si, joi­ta kos­ken ki­vet ovat kar­hais­seet.

Kii­tos – olet kuin jär­kä­le, jol­le olen saa­nut pur­kaa tus­kan ja kai­ken ai­van tur­han pääl­tä­ni. Kii­tos re­hel­li­syy­des­tä, sii­tä, et­tä olet tur­han loan vis­kan­nut pois ja kiin­nit­tä­nyt kat­seen sii­hen, mis­sä mei­dän ai­kam­me on ol­lut kas­vaa. Kii­tos ra­ken­ta­vis­ta rii­dois­ta, jois­sa olem­me mo­lem­mat voi­neet tuo­da kau­nis­pu­hei­den jäl­keen sy­vim­mät ki­pum­me so­vin­to­pöy­däl­le. En unoh­da het­kiä, jol­loin olet val­vo­nut kans­sa­ni pit­käl­le yö­hön kes­kus­tel­len, hil­jaa odot­ta­en, kes­kus­tel­len, an­teek­si­pyy­tä­en, an­teek­si­an­ta­en ja taas kes­kus­tel­len. Kii­tos kär­si­väl­li­syy­des­tä­si. Sitä on tar­vit­tu.

Toi­von, et­tä an­nan ti­laa myös si­nun heik­kou­del­le­si. Et­ten vaa­ti­si lii­kaa; en lii­ko­ja se­li­tyk­siä en­kä lii­al­lis­ta ana­lyy­siä. An­tai­sin si­nun ol­la sinä – syö­dä sen jäl­ki­ruo­an en­nen ruo­kaa. Vai­keu­det ovat tuo­neet mei­tä lä­hem­mäk­si, olem­me nii­den kes­kel­lä­kin näh­neet kirk­kaam­min sen, mis­tä on tär­keä pi­tää kiin­ni.

Kii­tos, et­tä et ole tuo­nut mi­nul­le kul­taa ja ti­mant­te­ja, kun en ole nii­tä toi­vo­nut. Mut­ta kii­tos, kun olet tuo­nut kynt­ti­löi­tä, joi­den lois­tees­sa olem­me hä­mä­ri­nä il­toi­na tuo­neet lä­hel­le ne rak­kaat, joi­ta ikä­vöim­me ja kai­paam­me. Hei­dät­kin, lä­hei­set, ys­tä­vät, kum­mi­lap­set ja kaik­ki ne, joi­den kans­sa rak­kau­den liek­ki on him­men­ty­nyt. Isä, an­na rak­kau­den va­lo­si voi­man ra­ken­taa yh­teyt­tä sin­ne, mis­sä se on rik­kou­tu­nut.

Kii­tos, et­tä olet an­ta­nut mi­nul­le ai­kaa. Olet an­ta­nut per­heel­le ai­kaa. Olet an­ta­nut lä­hei­sil­le ja vie­rail­le ai­kaa. Olet an­ta­nut naa­pu­rin koi­ral­le ai­kaa. Kii­tos, et­tä olet ja­ka­nut sii­tä, mitä si­nul­le on lah­jak­si an­net­tu.

Kii­tos, et­tä olet vaa­li­nut ko­dis­sam­me sitä, mikä on tär­kein­tä. Us­koa. Et ole tuo­min­nut, et mää­rän­nyt tai käs­ke­nyt, et kiel­tä­nyt. Olet elä­nyt niin kuin us­kot. Epäil­len ja tah­to­en. Rak­kain­ta on, kun olet siu­nan­nut jo­kai­sen meis­tä yö­le­vol­le.

Toi­von, et­tä jak­sai­sim­me luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen syk­syn ja tu­le­van tal­ven het­ki­nä. Niin et­tem­me hy­vi­nä het­ki­nä unoh­tai­si lä­hei­si­äm­me ja et­tä myrs­kys­sä jak­sai­sim­me luot­taa. Toi­von, et­tä Ju­ma­la kaik­ki­val­tiu­des­saan osoit­taa meil­le tar­koi­te­tut teh­tä­vät ja nöy­räs­ti ne hoi­tai­sim­me. Niin et­tem­me omin voi­min, omin vii­sauk­sin ja it­sek­käin aja­tuk­sin elä­määm­me ra­ken­tai­si. Toi­von, et­tä mie­lem­me tyy­tyi­si Ju­ma­lan tah­toon myös sii­nä, kun mie­tim­me ja teem­me ajal­li­sia pää­tök­siä asu­mi­sen pai­kas­ta. Toi­von, et­tä Tai­vaal­li­nen Isä osoit­taa meil­le tiem­me.

Suu­rin kii­tos sii­tä, et­tä olet syn­ti­taak­ko­jen al­la ar­mo­e­van­ke­liu­mil­la loh­dut­ta­nut. Ko­et­te­le­mus­ten al­la mei­tä on yh­teen en­tis­tä vah­vem­min lii­tet­ty. Kii­tos lä­heis­ten, kii­tos ys­tä­vien, kii­tos hei­dän, jot­ka ovat mei­tä ru­kouk­sin kan­ta­neet tä­hän het­keen.

Syk­syn lap­se­na kul­jet edel­leen, olet va­lo­ni pi­me­ne­vis­sä il­lois­sa. On­nea ja siu­naus­ta jo­kai­seen het­keen, ne­li­ne­lo­nen.