Teks­ti: Ii­ta Sa­ra­jär­vi Kuva: Haas­ta­tel­ta­val­ta

Jäm­sä­läi­nen In­ka Ro­va­sa­lo ko­kee, et­tä us­ko­mi­nen on toi­si­naan vai­ke­aa, mut­ta se tuo elä­mään pal­jon tur­vaa ja luot­ta­mus­ta.

Mitä hy­vää us­ko tuo elä­mää­si?

Yleen­sä tun­tuu, et­tä us­ko tuo elä­mää­ni oi­ke­as­taan kai­ken hy­vän. Us­ko luo elä­mäl­le­ni ja aja­tuk­sil­le­ni pe­rus­tan ja tur­van joka het­keen. Se tuo myös tai­vas­toi­von. On tur­val­lis­ta aja­tel­la, et­tä kaik­ki on Ju­ma­lan kä­sis­sä, ei­kä mi­nun tar­vit­se mu­reh­tia asi­ois­ta tur­haan. Kun vain jak­san us­koa ja luot­taa, pää­sen ker­ran tai­vaa­seen.

Mil­lai­sis­sa het­kis­sä olet ko­ke­nut us­ko­mi­sen iloa?

Sel­lai­sis­sa het­kis­sä, jois­sa olen saa­nut ol­la us­ko­vais­ten ih­mis­ten ym­pä­ril­lä ja ais­tia muis­ta­kin us­ko­vai­sis­ta us­ko­mi­sen ilon. Se on tun­tu­nut yleen­sä voi­mak­kaim­min sil­loin, kun olen saa­nut kuul­la, et­tä joku on saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon. Sil­loin on tun­tu­nut, et­tä kaik­ki iloit­se­vat.

Mil­loin on help­po iloi­ta us­kos­ta?

Esi­mer­kik­si ke­sän isois­sa seu­rois­sa. Siel­lä us­ko­mi­nen tun­tuu hel­pol­ta ja ilon huo­maa muis­ta­kin. Kun as­tun isoon telt­taan ja voi­ma­kas sy­dä­mis­tä kum­pu­a­va lau­lu kan­tau­tuu kor­vii­ni, sy­dä­mes­sä­ni läi­käh­tää ilo ja läm­pö. Sil­loin tie­dän, et­tä en kul­je tätä tie­tä yk­sin.

On­ko us­ko­mi­sen ilo jos­kus hu­kas­sa?

On­han se vä­lil­lä. Yleen­sä vas­toin­käy­mi­sis­sä us­ko­mi­nen tun­tuu vai­ke­am­mal­ta. Sil­loin on vai­ke­am­paa huo­ma­ta nii­tä us­kon tuo­mia hy­viä asi­oi­ta. Sitä niin hel­pos­ti mei­naa al­kaa jär­kei­le­mään, ei­kä sen kaut­ta kui­ten­kaan löy­dä mi­tään rau­haa. Näis­sä ti­lan­teis­sa aut­taa, kun ru­koi­len Tai­vaan Isäl­tä, et­tä sai­sin py­syä nöy­rä­nä ja jak­sai­sin ai­na luot­taa ja us­koa. Us­koa, et­tä kai­kel­la on tar­koi­tuk­sen­sa ja Ju­ma­la joh­taa elä­mää­ni.

Mitä mui­ta tun­tei­ta us­ko­mi­nen he­rät­tää?

Tur­vaa, rau­haa, rak­kaut­ta, on­nel­li­suut­ta, luot­ta­mus­ta ja kii­tol­li­suut­ta. Toi­si­naan myös epä­var­muut­ta, mut­ta sit­ten taas kaik­kia edel­li­siä. On in­hi­mil­lis­tä, et­tä ky­see­na­lais­tam­me vä­lil­lä ja us­ko­mi­nen tun­tuu vai­ke­al­ta. Sik­si sitä ei tar­vit­se säi­käh­tää, vaan saam­me luot­taa, et­tä tämä on oi­kea us­ko. Us­ko, joka tuo ai­no­an oi­ke­an tur­van ja rau­han.