Mar­ja-Tert­tu Ko­mu­lai­nen

Syk­syn tul­les­sa olem­me ilok­sem­me saa­neet muu­ta­mia las­ten­las­tem­me kou­lun al­kuun liit­ty­viä kän­nyk­kä­ku­via. Mi­ten iha­nia ja reip­pai­ta kou­luk­kai­ta heis­tä on­kaan vart­tu­nut… Toi­vo­tam­me heil­le ja kai­kil­le kou­lu­lai­sil­le siu­nat­tua ja tur­val­lis­ta kou­lu­tie­tä!

Seu­raa­vas­sa pie­ni muis­te­lus oman kou­lu­tie­ni alus­ta.

Ym­py­rä­kau­pun­gis­ta mi­nul­le oli os­tet­tu vii­nin­pu­nai­nen ol­ka­lauk­ku ja vaa­le­an­pu­nai­nen sa­de­tak­ki. Tie­sin, et­tä tar­vit­si­sin nii­tä kou­lun al­ka­es­sa. Odo­tin in­nok­kaas­ti kou­lun al­ka­mis­ta, mut­ta sa­mal­la jän­ni­tin sitä niin ko­vin, et­tä mi­nun oli vai­kea saa­da edel­li­se­nä il­ta­na un­ta. He­rät­ty­ä­ni söin vä­hän aa­mu­pa­laa ja läh­din kä­vel­len kah­den ki­lo­met­rin pi­tui­sel­le kou­lu­tiel­le­ni. Vel­je­ni, joka oli kak­si vuot­ta mi­nua van­hem­pi, tait­toi mat­kan ole­tet­ta­vas­ti pyö­räl­lä.

Kel­tai­sek­si maa­lat­tu, tai­te­kat­toi­nen ala­kou­lu oli kau­niil­la, vaah­te­roi­ta kas­va­val­la mä­el­lä. Saa­pu­mi­se­ni kou­lun koh­dal­le on pai­nu­nut ku­van lail­la mie­lee­ni: Hiek­ka­tie­tä lauk­ku olal­la ylä­mä­keen tal­lus­ta­va pie­ni tyt­tö – juu­ri hän, jon­ka piti vält­tä­mät­tä saa­da yl­leen uu­si sa­de­tak­ki, vaik­ka sinä päi­vä­nä ei sa­ta­nut – ja vat­sas­sa ni­pis­te­le­vä jän­ni­tys, mikä to­sin ei näy ku­vas­sa.

Olin tul­lut kou­lun pi­hal­le hy­vis­sä ajoin. Pian me ujos­te­le­vat eka­luok­ka­lai­set löy­sim­me kel­lon soi­des­sa paik­kam­me ri­vis­sä. Kes­ki- ja ylä­luok­ka­lai­set oli­vat var­maan ää­nek­kääm­piä ta­va­tes­saan ke­sä­lo­man jäl­keen omat ka­ve­rin­sa.

Ala­kou­lu on piir­ty­nyt mie­lee­ni mie­lui­se­na ja mie­len­kiin­toi­se­na paik­ka­na. Sen vi­rik­kei­tä pur­su­a­va op­pi­mi­sym­pä­ris­tö ja työl­leen omis­tau­tu­nut opet­ta­ja an­toi­vat pal­jon eväi­tä tu­le­vaan. Aa­mu­har­tau­det, ruo­ka­ru­kouk­set ja us­kon­to­tun­nit kuu­lui­vat luon­nol­li­si­na asi­oi­na kou­lu­työ­hön.

Kun ai­ka­naan sain val­ko­la­kin, ha­lu­sin an­taa ala­kou­lun opet­ta­jal­le­ni muis­tok­si lak­ki­ais­ku­va­ni. Hän va­lit­si kah­des­ta vaih­to­eh­dos­ta sen, joka oli mie­les­tä­ni vä­hem­män on­nis­tu­nut.

– Si­nul­la oli usein luo­kas­sa tuol­lai­nen unek­su­va kat­se, hän pe­rus­te­li va­lin­taan­sa.