Mar­ja-Tert­tu Ko­mu­lai­nen

Jo­ka­päi­väi­seen elä­män­me­noom­me kuu­luu erot­ta­mat­to­mas­ti vaat­tei­den pesu ja huol­to. Pyyk­ki­päi­vis­tä ker­to­via lau­lu­ja löy­ty­nee pal­jon­kin, mut­ta täl­lä het­kel­lä mie­lee­ni tu­lee vain pari–kol­me.

Jos­kus hy­räi­len ihan vain omak­si ilok­se­ni lau­lua ”Tun­net­ko Lii­su­kan, hei, hän ran­taan pyyk­kiä vei...” Sen sa­nat al­ka­vat ruot­sik­si: ”Kän­ner du Lot­ta, min vän…?” Toi­nen, yh­tä iloi­nen ja vauh­di­kas las­ten­lau­lu al­kaa sa­noil­la: ”Ke­vä­tau­rin­ko kir­kas kun pais­taa, ty­töt pyy­kil­le kii­ruh­taa.”

Muis­tan ti­lan­teen mo­nen vuo­den ta­kaa. Us­ko­vai­set si­sa­ret oli­vat kut­su­neet mi­nut mö­kil­leen, jos­sa oli sa­maan ai­kaan ky­läs­sä vau­va­per­he. Mö­kin emän­tä sa­noi mi­nul­le: ”Pe­se­päs sinä nuo vau­van­vaat­teet tuos­ta, et­tei ison per­heen äi­din it­se tar­vit­se.” Niin ta­pah­tui­kin, ja mi­nus­ta se oli mu­ka­va ko­ke­mus. Olin it­se sil­loin vie­lä per­hee­tön.

Niin ar­ki­päi­väi­sel­tä kuin pyy­kin­pe­su – ny­ky­kie­lel­lä pyyk­käys – kuu­los­taa­kin, sa­nal­la on us­kon­nol­li­seen kie­len­käyt­töön liit­ty­vä, sy­väl­li­sem­pi mer­ki­tys. Jos kuu­len esi­mer­kik­si, et­tä jot­kut oli­vat pes­seet ”kal­lis­ta pyyk­kiä”, se ei tar­koi­ta, et­tä pes­tä­vä­nä oli­si ol­lut kal­lii­ta merk­ki­vaat­tei­ta, vaan et­tä sii­nä on hoi­det­tu kun­toon oman­tun­non asi­oi­ta.

Ai­he­pii­ris­sään eri­tyi­sen hel­lyt­tä­vä on ra­di­os­sa har­voin kuul­tu vie­ras­kie­li­nen jou­lu­lau­lu, jos­sa Neit­syt Ma­ria pe­see Jee­sus-lap­sen ka­pa­loi­ta. Sen voi tun­nis­taa sa­nas­ta la­va­re, joka mer­kit­see pe­se­mis­tä.

Mut­ta on­pa vie­lä eräs, tut­tu­a­kin tu­tum­pi suo­ma­lai­nen lau­lu, jos­sa vii­ta­taan pe­se­mi­seen! Sii­nä sa­no­taan: ”Täs­sä ve­si­mal­ja, sil­mät huuh­to­kaa!”