Olen ol­lut hie­man ju­mis­sa kir­joit­te­lun kans­sa, ja blo­gin pa­lau­tus­päi­vä­kin meni jo ohit­se. Kir­joi­tin aluk­si poh­din­taa epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta, mut­ta eh­kä su­kel­sin lii­an sy­väl­le, ja aja­tus sen osal­ta ju­miu­tui. Eh­kä sit­ten­kin muis­te­len tä­män ke­sän mie­leen jää­nei­tä ja hy­myn kas­voil­le nos­tat­ta­nei­ta het­kiä.

Lap­suu­den luon­to­pol­ku

Rina Palmroth

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä ke­säs­sä on usein läs­nä jo­kin ih­meel­li­nen hai­keu­den tun­ne. Jo­kin sa­noit­ta­ma­ton, pie­ni ja ke­vyt suru ja kai­paus. Eh­kä se on, niin kuin sa­no­taan, tal­ven rou­dan su­la­mis­ta ih­mis­mie­les­sä. Eh­kä se on ele­tyn elä­män läm­pi­mien, rak­kai­den, ki­pei­den ja kyl­mien muis­to­jen vir­taus­ten se­koit­tu­mis­ta.

Yh­te­nä al­ku­ke­sän il­ta­na kä­vin äi­ti­ni kans­sa kä­ve­le­mäs­sä luon­to­pol­kua, jota olen kul­ke­nut pie­nes­tä lap­ses­ta läh­tien. Kuin läm­min ha­laus nuo tu­tut ke­sän tuok­sut ym­pä­röi­vät mi­nut. Pui­den ok­sil­la le­pä­si aja­tuk­set, joi­ta juok­su­as­ke­lin oli usein ke­ven­net­ty. Pol­kua reu­nus­ta­van leh­don si­lu­et­ti piir­tyi tai­vaa­seen aa­vis­tuk­sen kor­ke­am­mal­le. Elä­mä ja mai­se­ma muut­tu­vat. Joen vir­ta oli kul­jet­ta­nut mur­heen pi­sa­rat mu­ka­naan, jot­ka jos­sain joen pou­ka­mas­sa las­keu­tui­vat ran­taan löy­tä­en oman paik­kan­sa. Rau­hoit­tu­neen joen tyy­neys ta­voit­ti mie­le­ni. Pie­nen het­ken vii­vyin on­nel­li­suu­den kup­las­sa, kii­tol­li­se­na ele­tys­tä lap­suu­den ajas­ta.

Yö­uin­nil­le yö­pai­ta­sil­laan

Rina Palmroth

Tämä ta­paus sat­tui täl­lä vii­kol­la. Ys­tä­vien kans­sa läh­dim­me pu­lah­ta­maan yö­uin­nil­le Yy­te­riin. Ajat­te­lin, et­tä edel­li­ses­tä ker­ras­ta op­pi­nee­na jä­tän suo­si­ol­la hi­taas­ti pu­et­ta­vat short­sit ja to­pit ko­tiin hyt­tys­ten ta­kia. Pu­keu­duin pit­kään muu­miy­ö­pai­taan. Kä­ve­lin ker­ros­ta­lon vie­rei­sel­le ka­dul­le odot­ta­maan ys­tä­viä. Oli­vat au­ton lä­hes­ty­es­sä ik­ku­nas­ta kat­so­neet, et­tä kap­pas, olen hie­nos­sa Ma­ri­me­kon pal­lo­me­kos­sa läh­te­nyt lii­ken­tee­seen. Lä­hem­pää kat­sot­tu­aan huo­ma­si­vat yö­pai­dak­si. Ys­tä­vä­ni oli­vat aja­tel­leet kui­ten­kin käy­dä vie­lä Hes­bur­ge­rin kaut­ta en­nen Yy­te­riin ajoa. Nau­roim­me. Muu­mi­kaa­vun hel­mat hul­mu­si­vat He­sen park­kik­sel­la. Oli ren­to fii­lis. Ei tar­vin­nut ate­ri­an jäl­keen ava­ta nap­pe­ja.

Saa­pu­es­sam­me Yy­te­riin pu­lah­dim­me me­reen. Mikä vir­kis­tys kuu­man päi­vän päät­teek­si! Kat­se­lin het­ken mer­ta ja ho­ri­sont­tia. Koh­taa, jos­sa me­ren ja tai­vaan raja su­lau­tui­vat lä­hes toi­sis­taan erot­ta­mat­to­mik­si, si­ni­sek­si ää­ret­tö­myy­dek­si. Mie­leen nou­si aja­tus: ikään kuin jos­kus koit­ta­va ikui­suus tuo me­ren ää­ret­tö­myys. Tär­keä muis­tu­tus ar­ki­sen elä­män kes­kel­lä.

Kap­pas, taas ki­lah­ti pu­he­li­meen kut­su il­tau­in­nil­le. Pi­tää­pä ha­kea yö­pai­ta pyyk­ki­na­rul­ta. Uu­si ke­säil­lan seik­kai­lu edes­sä.