Rina Palmroth
Pieni käärö, huolellisesti kuoreen taiteltu sileä paperi tai ehkä matkalla kastunut musteen värjäämä sellu. Ennen muinoin papyruskaislaa ja kaarnaa, myöhemmin mitä hienoimmin värein ja kuvin koristeltua paperia. Kirjeitä on yhtä paljon erilaisia kuin on lähettäjiä.
Minua on historiassa erityisesti kiinnostanut ihmisten tavallinen arki ja se, kuinka ihmiset pitivät toisiinsa yhteyttä. Millaista ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen silloin oli, ja miten nopealla harppauksella käsinkirjoitetuista viesteistä on siirrytty reaaliajassa tapahtuvaan sähköiseen viestintään? Entä miten muutos vaikuttaa meihin?
Aika-ajoin ystävien ja siskoni kanssa vaalimme kirjekulttuuria someviestinnän rinnalla. Lapsena leikimme siskoni kanssa olevamme aatelisia ja valutimme kynttilän steariinista sinetiksi punaisen, jotakuinkin pyöreän täplän. Jostain kotikotoa laatikosta ehkä vielä löytäisin yhden siskolta saamani kirjeen. Vaikka jaoimme kotona yhteisen huoneen, lähetimme toisillemme silti kirjeitä. Nykyään kirjoittelemme toisillemme kortteja noin 20 kilometrin etäisyydeltä. Sen voisi pudottaa suoraan postilaatikkoon tai ojentaa käteen, mutta jotain erityistä on yllätyksellisesti postiluukusta tipahtaneessa tervehdyksessä.
Etäisyydellä ei ole väliä kun lähettää kirjepostia. Tosin näkyyhän se kieltämättä hieman postimerkin hinnassa, mutta lyhyt tai pitkä välimatka ei ole itsessään este kirjeen lähettämiseksi. Nuorempana harrastin hetken aikaa postcrossingia (postcrossing on maailmanlaajuinen postikorttirinki, jossa tuntemattomat lähettävät toisilleen postikortteja). Pari korttia ehdin saada ulkomailta ja muutaman itse lähettää. Kortin saajan ei tarvitse aina olla tuttu, tuiki tuntematonkin varmasti ilahtuu kortista!
Muistan lapsena kirjoittaneeni harakanvarpaita äitini sukulaiselle ja malttamattomana odottaneeni hänen vastaustaan. Kun se tuli, silmäilin ja tavasin kirjeen moneen kertaan alusta loppuun ja toisinpäin. Ihailin erityisesti kaunista käsialaa, mutta myös kuorta ja postimerkkiä. Ehkä olen saanut osani äidinmaidosta, sillä äitini lapsuudenaarteista yksi oli postimerkkien keräilykansio. Itse en ole vielä hurahtanut postimerkkien keräilyyn, mutta askartelukaupassa ihailen erivärisiä sinettivahoja ja eri kuvioin kaiverrettuja sinettileimasimia.
Minua koskettaa se, kuinka pieneen paperiin voi saada sinetöityä niin paljon ajatuksia ja tunteita. Kirje tuo lähettäjän lähelle saajaa, vaikka etäisyys olisi suuri. Mitä kaikkea on historian saatossa kerrottukaan kirjeitse. Joku on kirjoittanut kirjeen rakkaudesta ja ikävästä. On tuotu ilon ja surun viestiä. Viestiä sodasta ja rauhasta.
Kirjeitse on kerrottu myös sydämen rauhasta Jumalan kanssa. Uskosta. Uudesta testamentista löytyy kirjekokoelmia, joista kuulee usein seuroissa puhuttavan. Aikoinaan kirjeitse on myös viety sanomaa elämän tärkeimmästä asiasta: Pyhän Hengen ohjaamana on neuvottu seurakuntaa Jumalan tahdon tielle.
Kirjeillä on merkitystä ja arvoa. Ihmisen omalla käsialalla kirjoitetun viestin vastaanottaminen tuntuu erityiseltä ja henkilökohtaiselta. Kenet sinä voisit ilahduttaa kirjeellä tai kortilla?
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys