JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

”Voi itsekkyys ja kiire niin meidät sokaista”?

21.8.2023 10.15

Juttua muokattu:

21.8. 10:12
2023082110125320230821101500

Rina Palm­roth

Tun­tuu, et­tä vie­lä ai­van het­ki sit­ten kul­jin pi­tä­en kä­des­tä­si kiin­ni suo­ja­tie­tä ylit­tä­es­sä.

Myö­hem­min työn­sit var­moin as­ke­lin pu­nais­ta rol­laat­to­ria, jon­ka kah­vaan tar­ra­sin luot­ta­vas­ti hy­päh­del­len val­koi­sel­ta vii­val­ta toi­sel­le. Seu­ra­sin pie­nes­tä ren­kaas­ta tien pien­ta­reel­le jää­vää kie­mu­raa. Lä­hi­kaup­paan pääs­ty­äm­me sain va­li­ta suk­laa­va­nuk­kaan ja pa­ke­tin man­sik­ka­tuut­te­ja. Toi­si­naan jo pa­luu­mat­kal­la ava­sim­me tuut­ti­pa­ke­tin, kun as­falt­ti­tie tun­tui au­rin­gon­pais­tees­sa ve­ny­neen ai­van mah­dot­to­man pit­käk­si.

Nyt kul­jet pyö­rä­tuo­lil­la.

– –

Ra­kas mum­mu­ni soit­ti mi­nul­le äs­ket­täin ja ker­toi, et­tä pol­ves­ta otet­tiin taas hie­man al­le de­si­lit­ra nes­tet­tä. ”Täs­tä ei tule jal­kaa enää kos­kaan.” Rak­kaan lä­hei­sen kuu­lu­mi­set iän ja sai­rauk­sien tuo­mis­ta vai­vois­ta, mut­ta en­nen kaik­kea hä­nen suh­tau­tu­mi­sen­sa nii­hin, py­säyt­ti­vät. Mum­mu­ni sa­noi, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut hä­nel­le sai­rau­det lem­pe­äs­ti.

Olen ai­na ihail­lut mum­mu­ni elä­mä­na­sen­net­ta. Elä­män ko­et­te­le­mus­ten, ki­vun ja sai­rau­den kes­kel­lä hän ei ole kat­ke­roi­tu­nut, vaan on ai­na tart­tu­nut elä­mäs­sä jo­hon­kin va­lon pil­kah­duk­seen. ”Niin kau­an kuin on elä­mää, on toi­voa”, hän on ai­na sa­no­nut. Mum­mu ker­too myös usein sii­tä, kuin­ka hä­nen ilon­sa on us­ko­mi­sen iloa ja va­paut­ta.

Mi­ten tär­ke­ää oli­si käy­dä kat­so­mas­sa lä­hei­siä ja tut­tu­ja, mut­ta myös puo­li­tut­tu­ja ikäih­mi­siä. Sitä pait­si yh­täk­kiä voi huo­ma­ta­kin ole­van­sa ai­van tut­tu, kuin oli­si ai­na tun­te­nut, vaik­ka vas­ta en­si ker­taa is­tui­si yh­des­sä kah­vi­ku­pin ää­rel­lä. Minä käyn lii­an har­voin, vaik­ka asui­ne­täi­syy­det ovat ly­hyi­tä. En keh­taa lu­e­tel­la syi­tä, mik­si muka en eh­di. Mitä, jos elä­män ai­ka­na tu­len ha­vah­tu­maan lii­an mon­ta ker­taa, et­tä en pi­tä­nyt tar­peek­si yh­teyt­tä, ol­lut läs­nä lä­heis­ten elä­mäs­sä? Elin vain nuo­ruu­den huu­mas­sa omaa it­se­ä­ni to­teut­ta­en.

Eläm­me nyt ke­sän lop­pu­puol­ta, yöt ovat jo hä­mär­ty­viä. Kun il­lat pi­me­ne­vät, yk­si­näi­syy­den var­jot saat­ta­vat kas­vaa suu­rem­mik­si. Oli­sim­me­pa me ih­mi­set niin roh­kei­ta, et­tä us­kal­tau­tui­sim­me omien ”kup­pi­kun­tiem­me” ul­ko­puo­lel­le. Avai­sim­me ko­tiem­me ovet ja kut­sui­sim­me tun­te­mat­to­mi­a­kin il­ta­ky­lään. Huo­mai­sim­me yk­si­näi­set ja seu­rois­ta no­pe­as­ti pois läh­te­vät seu­ra­vie­raat. Muis­tai­sim­me nii­tä, jot­ka ei­vät jak­sa tai pys­ty tu­le­maan seu­roi­hin. Ja me nuo­ret, läh­de­tään kah­vi­pa­ket­ti ja kah­vi­lei­vät mu­ka­nam­me nii­den yk­si­näis­ten ikäih­mis­ten luok­se, joi­den tie­däm­me il­ta toi­sen­sa jäl­keen las­ke­van tun­te­ja.

RinaPalmroth
Olen Porissa asusteleva opiskelijanuori. Opiskelija-arkeen saan virtaa hetkistä tärkeiden ihmisten kanssa, liikunnasta ja italian kielen opinnoista, jotka lukiossa tempasivat mukaansa. Arjen keskellä Päivämiehen tekstit ja blogit ovat itselleni aivan kuin pieniä levähdyshetkiä. Toivon, että voisin välittää tuon saman tunteen omien kirjoitusteni lukijoille. Palautetta blogiteksteistä otan mielelläni vastaan sähköpostiini rinapalmroth(at)outlook.com.
9.11.2024

Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. Room. 13:7

Viikon kysymys