Teks­ti: Ai­ra Junt­ti Ku­vat: Haas­ta­tel­ta­val­ta

Työ­u­ran­sa puu­sep­pä­nä, yrit­tä­jä­nä ja opet­ta­ja­na teh­neel­le Ant­ti Rau­ta­kos­kel­le ko­ti­sii­o­ni on tär­keä. So­ta­or­von po­jan elä­mäs­sä us­ko oli vä­lil­lä hei­koil­la, mut­ta hä­nen ru­nois­taan ku­vas­tuu kui­ten­kin ilo sii­tä, et­tä hän saa us­ko­vais­ten jou­kos­sa kul­kea tai­vas­ta koh­den.

90-vuo­ti­as Ant­ti Rau­ta­kos­ki asus­te­lee yk­sin kau­niis­sa ko­dis­saan ky­län tun­tu­mas­sa Iis­sä. Lap­set mo­nes­sa pol­ves­sa asu­vat lä­hel­lä, vai­mo on pääs­syt jo van­hurs­kas­ten le­poon.

Rau­ta­kos­ki jäi so­ta­or­vok­si 6-vuo­ti­aa­na, kun isä kaa­tui tal­vi­so­das­sa. Hä­nen äi­dis­tään tuli yk­sin­huol­ta­ja nel­jäl­le lap­sel­le. Nuo­rin lap­si oli vas­ta kol­men kuu­kau­den ikäi­nen. Myö­hem­min äi­ti sol­mi uu­den avi­o­lii­ton. Lap­sia täs­tä lii­tos­ta syn­tyi nel­jä.

– Lap­suus­ko­ti­ni oli Iso-ojan ran­nal­la ole­va talo. Sii­nä asui vä­lil­lä noin 20 hen­keä: isoi­sä ja iso­äi­ti, se­tä­ni per­hei­neen ja mei­dän per­he. Li­säk­si kun­nas­ta oli si­joi­tet­tu­na pal­ve­li­joi­ta.

Pu­hut­te­le­via muis­to­ja

Rau­ta­kos­ki muis­te­lee seu­ro­ja syn­nyin­seu­dul­laan Rau­ti­os­sa, Kär­ki­sis­sä.

– Seu­ra­vä­ki kävi hy­väs­te­le­mäs­sä pu­hu­jat kä­des­tä pi­tä­en ja pu­hu­jat siu­na­si­vat pyy­tä­mät­tä evan­ke­liu­mil­la. Se tun­tui nuo­res­ta ja aras­ta po­jas­ta hy­väl­tä.

Rei­lu 10 vuot­ta sit­ten lap­suus­ko­dis­sa jär­jes­tet­tiin su­vun ko­koon­tu­mi­nen.

– Pi­dim­me seu­rat niin kuin en­nen pi­det­tiin, teks­tin­lu­ki­ja oli erik­seen. Sain sil­loin ol­la siel­lä sa­nan­pal­ve­li­ja­na, hän ker­too.

Ant­ti Rau­ta­kos­ki pää­si var­hais­nuo­ruu­des­sa so­ta­or­voil­le tar­koi­tet­tuun kou­lu­tus­lai­tok­seen My­nä­mä­el­le.

– Us­ko oli hei­koil­la, hän to­te­aa niis­tä ajois­ta.

Ko­to­na asu­neen isoi­sän elä­män mat­ka ei ol­lut enää pit­kä.

– Hän asui sii­nä ko­to­na, ei pu­hu­nut mi­tään, tois­ti vain lau­set­ta: ”Minä pää­sen tai­vaa­seen.” Kä­vin hä­nel­le soit­ta­mas­sa man­do­lii­nia. Lau­lu on jää­nyt mie­lee­ni: Mun ko­ti­ni tai­vaas­sa iha­na on. Se pu­hut­te­li it­se­ä­ni­kin niin, et­tä sain voi­maa jat­kaa us­ko­mis­ta.

Sota-ajan jäl­kei­sis­sä seu­rois­sa oli Ant­ti Rau­ta­kos­ken mu­kaan pal­jon vä­keä.

– Seu­rois­sa oli myös nii­tä, jot­ka ei­vät vie­lä ol­leet löy­tä­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Ne oli­vat pu­hut­te­le­via ai­ko­ja.

Seu­ro­jen jäl­keen pu­hu­jat kier­te­li­vät seu­ra­vä­en jou­kos­sa ja pa­ran­nuk­sen­te­ki­jöi­tä oli.

– Lau­loim­me sy­dä­men poh­jas­ta as­ti: ”Ovat syn­ti­ni an­teek­si suu­ret” (SL 295). Tai­vas oli lä­hel­lä.

Es­te­rin pyö­rää kor­jaa­mas­sa

Ant­ti Rau­ta­kos­ki suo­rit­ti va­rus­mies­pal­ve­luk­sen Ou­lus­sa. Sa­moi­hin ai­koi­hin Es­te­ri Pu­hak­ka muut­ti Pu­das­jär­ven Li­vol­ta Ou­luun töi­hin.

– Mei­tä oli pal­jon nuo­ria, kun me­nim­me Pa­te­nie­meen pyö­räl­lä seu­roi­hin.

Es­te­rin pyö­rään tuli jo­tain vi­kaa ja Rau­ta­kos­ki jäi kor­jaa­maan sitä.

– Sii­tä meil­lä al­koi tu­tus­tu­mi­nen ja seu­rus­te­lu.

Avi­o­lii­ton he sol­mi­vat vuon­na 1956. En­sim­mäi­nen yh­tei­nen koti oli Ou­lus­sa. Myö­hem­min nuo­ri­pa­ri muut­ti Ota­mä­keen kah­den en­sim­mäi­sen lap­sen kans­sa, ja siel­tä Ii­hin vuon­na 1963.

– Es­te­rin lap­suus­ko­ti Li­vo­jo­en ran­nal­la oli meil­le mie­lui­nen lo­ma­paik­ka use­an vuo­den ajan.

Työ­u­ran­sa puu­sep­pä­nä, yrit­tä­jä­nä ja opet­ta­ja­na teh­neel­lä Rau­ta­kos­kel­la oli ko­to­na puu­vers­tas, jos­sa hä­nel­lä piti ol­la ai­na vih­ko lä­het­ty­vil­lä.

– Sii­hen tuli ai­na jo­ta­kin kir­joi­tet­tua.

Ru­no­ja on ole­mas­sa usei­ta vih­ko­ja. Hä­nen kir­joi­tuk­sis­taan ku­vas­tuu Ju­ma­lan lap­sen mat­kan­te­ko, ilo sii­tä, et­tä saa us­ko­vais­ten jou­kos­sa kul­kea tai­vas­ta koh­den.

Toi­min­taa ja seu­ra­mat­ko­ja

Ant­ti Rau­ta­kos­ki siu­nat­tiin sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään Iis­sä 1970-lu­vul­la. Sii­hen ai­kaan seu­ro­ja pi­det­tiin van­hal­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Hän pa­laut­taa mie­leen per­heen seu­ra­ko­ke­muk­sia.

– Minä is­tuin pen­kin toi­ses­sa pääs­sä, seit­se­män las­ta vä­lis­sä ja Es­te­ri-vai­mo toi­ses­sa pääs­sä.

Rau­ta­kos­ki kävi seu­ra­mat­koil­la Tor­ni­on­jo­ki­var­res­sa. Hän ker­too, et­tä siel­lä lap­set­kin pyy­si­vät evan­ke­liu­mia. Hä­nel­le on­kin ol­lut tär­ke­ää saar­na­ta omis­sa seu­ra­pu­heis­saan even­ke­liu­mia lap­sil­le suo­raan.

– Se on lap­sil­le yh­tä tär­ke­ää kuin ai­kui­sil­le, hän to­te­aa.

Rau­ta­kos­ki muis­te­lee vie­lä Iin van­haa rau­ha­nyh­dis­tys­tä, joka läm­mi­tet­tiin puil­la. Hän ker­too, et­tä seu­rai­sän­nän oli hyvä ol­la jo ai­kai­sin aa­mul­la liik­keel­lä, jot­ta uu­nit saa­tiin läm­pi­mäk­si.

– Pak­ka­sil­la uu­ne­ja läm­mi­tet­tiin jo edel­li­se­nä il­ta­na.

Van­haa rau­ha­nyh­dis­tys­tä laa­jen­net­tiin ja myy­jäi­siä pi­det­tiin. Puu­sep­pä-Rau­ta­kos­ken kä­sis­tä syn­tyi­vät mo­net lei­pä­la­pi­ot, jot­ka me­ni­vät kau­pak­si.

Uu­si rau­ha­nyh­dis­tys Ii­hin val­mis­tui vuon­na 2007.

– Se oli toi­min­nan ai­kaa, pi­det­tiin seu­ro­ja ja vä­lil­lä käy­tiin lin­ja-au­tol­la­kin myy­jäi­siä pi­tä­mäs­sä.

Rau­ta­kos­ki osal­lis­tui uu­den rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ur­ku­jen ra­ken­ta­mi­seen, jo­hon meni ai­kaa va­jaa kak­si vuot­ta.

– Nii­den ko­ko­a­mi­sen aloi­tim­me jo van­hal­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Pek­ka Si­pi­län kans­sa nii­tä ra­ken­sim­me.

Evan­ke­liu­min suur­ku­lut­ta­ji­na

Ny­kyi­sin Ant­ti Rau­ta­kos­ki asus­te­lee yk­sin.

– Olin vai­mo­ni omais­hoi­ta­ja­na, kun hä­nel­le tuli muis­ti­sai­raus. Ras­kai­den ai­ko­jen kes­kel­lä olim­me evan­ke­liu­min suur­ku­lut­ta­jia.

Rau­ta­kos­ki ker­too, et­tä Es­te­ri-vai­mo rau­hoit­tui, kun sai kuul­la siu­nauk­sen omal­le koh­dal­leen.

– Es­te­ri on saa­nut hy­vän osan. Sa­man­lai­sen osan mi­nä­kin ha­lu­an, ja sen saan, kun jak­san us­koa.

– Ju­ma­lan val­ta­kun­ta, ko­ti­sii­o­ni, on tär­keä. Seu­rois­sa on hyvä ol­la.