Kä­vim­me jou­lu­lo­mal­la vai­mo­ni ko­ti­seu­duil­la Ruot­sin Taa­lain­maal­la. Se on jän­nä paik­ka. Kau­nis Ruot­sin sy­dän­maa kät­kee si­sään­sä pie­nen Suo­men. Taa­lain­maal­la on ni­mit­täin suo­ma­lais­ten jäl­ke­läi­siä, ruot­sin­suo­ma­lai­sia, jot­ka osaa­vat nel­jän­nes­sä pol­ves­sa suo­mea. Sen ei pi­täi­si ol­la mah­dol­lis­ta, mut­ta sil­ti se vain on. Kii­tos van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den, joka on yh­dis­tä­nyt alu­een suo­ma­lai­set jo lä­hes vii­si vuo­si­kym­men­tä.

Sa­dat tu­han­net suo­ma­lai­set muut­ti­vat Ruot­siin 1950–1970-lu­vuil­la. Ta­val­li­nen ta­ri­na hei­dän koh­dal­laan on men­nyt näin: Pa­ris­kun­ta läh­tee Ruot­siin. He saa­vat kak­si las­ta, joil­le opet­ta­vat äi­din­kie­len­sä. Lap­set opet­ta­vat omil­le lap­sil­leen suo­men kiel­tä. Yk­si on­nis­tuu mel­ko hy­vin, toi­nen vain puo­lit­tain. Ai­kuis­tu­es­saan kol­mas pol­vi unoh­taa hil­jal­leen suo­men kie­len ja suo­ma­lai­suus muut­tuu etäi­sek­si muis­tok­si, joka häl­ve­nee, haa­lis­tuu, me­net­tää eh­kä mer­ki­tyk­sen­sä ja ka­to­aa.

Muut­ta­jien jou­kos­sa oli myös van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia. Hei­dän ta­ri­nan­sa on men­nyt näin: Pa­ris­kun­ta muut­taa Ruot­siin. He saa­vat kym­me­nen las­ta, joil­le opet­ta­vat äi­din­kie­len­sä. Lap­sis­ta yh­dek­sän opet­taa omil­le lap­sil­leen suo­men kiel­tä. Kah­dek­san on­nis­tuu hie­nos­ti, yk­si hei­kom­min. Kol­man­nen pol­ven lap­set osaa­vat suo­mea hy­vin. He käy­vät rip­pi­kou­lun Suo­mes­sa, ja osa läh­tee opis­toon. Suo­ma­lai­sia puo­li­soi­ta löy­tyy. Nel­jän­nel­le pol­vel­le ope­te­taan suo­mea, kos­ka se ko­e­taan tär­ke­äk­si. Mik­si?

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suus on side, joka yh­dis­tää Taa­lain­maan suo­ma­lais­ten jäl­ke­läi­siä Suo­men us­ko­vai­siin yhä edel­leen. Suo­men kie­li ja yh­tey­det Suo­meen näh­dään tär­keik­si, kos­ka si­ten säi­ly­te­tään kiin­te­äm­pi yh­teys. Tä­män si­teen voi ko­kea jo­kai­nen, joka läh­tee ky­läi­le­mään Taa­lain­maal­le. Us­ko­vais­ten vas­taa­not­to on sy­dä­mel­li­nen. Suo­ma­lai­sia vie­rai­ta ju­tu­te­taan ja pyy­de­tään ky­lään. Kaik­ki ovat ys­tä­väl­li­siä. Moni suo­ma­lai­nen on muut­ta­nut Taa­lain­maal­le myös ai­van vii­me ai­koi­na. Toi­saal­ta myös moni taa­lain­maa­lai­nen on muut­ta­nut Suo­meen. Kyn­nys muut­toon ma­dal­tuu suun­taan ja toi­seen, kun uu­des­sa maas­sa on tut­tu jouk­ko. Kal­tais­ten­sa jou­kon löy­tä­mi­nen on myös so­peu­tu­mi­sen kan­nal­ta mo­nil­le maa­han­muut­ta­jil­le erit­täin tär­ke­ää.

Vas­taa­via us­ko­vais­ten yh­tei­sö­jä löy­tyy muu­al­ta­kin maa­il­mas­ta, ku­ten USA:sta. Sy­dä­men us­kot yh­dis­tä­vä voi­ma on hy­vin vah­va. Sen ovat var­mas­ti mat­koil­laan mo­net ko­ke­neet. Tuon voi­man ym­mär­tä­mi­nen on mah­do­ton­ta, jos sitä ei ole it­se ko­ke­nut. Vaik­ka ai­na ei oli­si­kaan yh­teis­tä kiel­tä, voi yh­tey­den sil­ti tun­tea. Muis­tan tuon tun­teen, kun kä­vin Taa­lain­maal­la en­sim­mäi­sen ker­ran. Tun­tui ihan Suo­mel­ta – tu­tul­ta ja tur­val­li­sel­ta.