Kyl­lä kan­nat­ti käy­dä opis­to. Näin olen mie­les­sä­ni to­den­nut var­sin mon­ta ker­taa edel­li­sen pa­rin vii­kon ai­ka­na. Ta­ka­na on ni­mit­täin pari ai­nut­laa­tuis­ta ja mie­leen­pai­nu­vaa vii­kon­lop­pua Reis­jär­ven Räi­sä­län­mä­el­lä. En­sin olim­me vai­mo­ni kans­sa vuo­si­kurs­sim­me 10-vuo­tis­ta­paa­mi­ses­sa, ja men­nee­nä vii­kon­lop­pu­na oli vuo­ros­sa opis­ton jää­kiek­ko­tur­naus, jo­hon mei­dän ”se­ni­o­ri­po­ruk­kam­me” taas an­si­ok­kaas­ti osal­lis­tui. Em­me­kä vain osal­lis­tu­neet, vaan pää­sim­me oi­kein fi­naa­liin­kin, jon­ka mel­kein voi­tim­me.

Opis­ton ar­vo omal­le elä­mäl­le­ni on ol­lut ar­vaa­mat­to­man suu­ri, ja sin­ne läh­te­mi­nen oli pa­ras­ta, mitä mi­nul­le rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten saat­toi ta­pah­tua. Nyt se on help­po to­de­ta, vaik­ka en oli­si sitä sil­loin us­ko­nut, kun vas­ten­tah­toi­ses­ti ja puo­lik­si iso­sis­ko­ni pa­kot­ta­ma­na lä­he­tin ha­ku­pa­pe­rit kol­me päi­vää myö­häs­sä. Kiin­nos­tus opis­toon syt­tyi vas­ta, kun luu­lin toi­von jo men­neen. Ih­me kui­ten­kin ta­pah­tui, lä­päi­sin seu­lan, ja pää­sin viet­tä­mään tuo­ta iki­muis­tois­ta vuot­ta.

Opis­tos­sa oli help­po viih­tyä ja har­joi­tel­la it­se­näis­tä elä­mää tur­val­li­ses­ti. Ka­ve­rei­ta ja te­ke­mis­tä oli tar­jol­la yl­lin kyl­lin ja koko ajan. Mikä pa­ras­ta, jäl­jel­le on jää­nyt yh­tä ja tois­ta kou­riin­tun­tu­vaa, vaik­ka opis­ton päät­ty­mi­ses­tä on jo kym­me­nen vuot­ta. Täs­tä lie­nee yh­tä miel­tä ra­kas vai­mo­ni, jo­hon pää­sin opis­to­vuo­den ai­ka­na tu­tus­tu­maan. Li­säk­si mu­kaan tart­tui usei­ta ys­tä­viä, jot­ka ovat tä­nä­kin päi­vä­nä hy­vin lä­hei­siä. Opis­ton an­si­os­ta tut­tu­ja on nyt koko Suo­men laa­juu­del­ta ja ai­na Ruot­sis­ta Ame­rik­kaan as­ti.

Yk­si par­hais­ta ja konk­reet­ti­sim­mis­ta asi­ois­ta, joi­ta opis­to­vuo­des­ta on jää­nyt, on eh­dot­to­mas­ti mai­nit­se­ma­ni opis­to­jouk­ku­ei­den jää­kiek­ko­tur­naus. Mei­dän vuo­si­kurs­sim­me oli en­sim­mäi­nen, joka al­koi pe­la­ta opis­tos­sa jää­kiek­koa, kun Haa­pa­jär­vel­le val­mis­tui jää­hal­li al­ku­vuo­des­ta 2009. Pian opis­to­vuo­tem­me jäl­keen joku sai ku­nin­ga­si­de­an: pis­te­tään pys­tyyn opis­to­jouk­ku­ei­den tur­naus.

Opis­tol­la siir­ryt­tiin tuu­mas­ta toi­meen mel­koi­sel­la in­nol­la, ja en­sim­mäi­nen mes­ta­ruus ja­et­tiin jo vuon­na 2012. Sii­tä läh­tien tur­naus on jär­jes­tet­ty joka ke­vät, ja ai­na mu­kaan on tul­lut yk­si jouk­kue li­sää. Vuo­si­kurs­sien li­säk­si edus­tet­tu­na on alus­ta läh­tien ol­lut myös hen­ki­lö­kun­nan jouk­kue. Nyt jouk­ku­ei­ta on jo niin pal­jon, et­tä var­si­nai­sen tur­nauk­sen li­säk­si pe­la­taan myös kar­sin­ta­tur­naus. Kuu­le­ma­ni mu­kaan opis­tos­sa odo­tel­laan ke­väis­tä tur­naus­ta ny­ky­ään joka vuo­si vesi kie­lel­lä.

Ja voin ker­toa, et­tä niin me­kin odo­tam­me! Joka vuo­si hel­mi-maa­lis­kuus­sa al­kaa jouk­ku­eem­me What­sApp-ryh­mäs­sä spe­ku­laa­tio tu­le­vas­ta tur­nauk­ses­ta. Yh­des­sä jän­nä­tään, saa­daan­ko taas kaik­ki mu­kaan. Jäl­leen tänä vuon­na ei voi­nut kuin ihas­tel­la sitä in­toa, jol­la tur­nauk­seen lo­pul­ta läh­det­tiin tiu­kois­ta­kin ti­lan­teis­ta. Ha­tun­nos­tot ko­ti­jou­koil­le.

Niin­pä taas suun­ta­sim­me huh­ti­kuun alus­sa ku­kin ta­hoil­tam­me koh­ti Haa­pa­jär­ven jää­hal­lia. Hal­lin uu­me­nis­sa koh­da­tes­sa tun­ne oli taas sama, kuin sil­loin en­nen. Nau­rua, poi­ka­mais­ta in­toa ja pu­hei­ta suu­ris­ta te­ois­ta. Il­mas­sa oli pe­rä­ti sitä kuu­lui­saa ur­hei­lu­juh­lan tun­tua. Nyt pe­la­taan, po­jat!

Jouk­ku­ees­sam­me on taa­tus­ti tup­la­ten ki­lo­ja ver­rat­tu­na kym­me­nen vuo­den ta­kai­seen ja lap­sia enem­män kuin muis­sa jouk­ku­eis­sa yh­teen­sä. Mut­ta po­jat ovat poi­kia, sa­mo­ja kuin en­nen. Mi­hin­käs me muut­tui­sim­me? Osal­la on toki ny­kyi­sin par­taa enem­män kuin hiuk­sia – mut­ta mitä sit­ten – mie­li on en­nal­laan.

Tur­nauk­sen pe­rin­tee­seen kuu­luu, et­tä lo­puk­si ko­koon­num­me vie­lä opis­tol­le per­kaa­maan tur­nauk­sen an­tia sekä pe­laa­maan mau­kas­ta jäl­ki­pe­liä. Eri vuo­si­kurs­sit su­las­sa so­vus­sa, kaik­ki it­sel­leen tu­tus­sa ja kai­kil­le yh­tei­ses­sä pai­kas­sa. Opis­to on paik­ka, jota kaik­ki sen käy­neet voi­vat pi­tää it­sel­leen tär­ke­ä­nä, ei­kä se ole ke­nel­tä­kään pois. Li­säk­si opis­tos­ta tut­tu­jen ih­mis­ten koh­taa­mi­set siel­lä ja tääl­lä, mil­loin jär­jes­te­tyt ja mil­loin sat­tu­mal­ta ta­pah­tu­neet, ri­kas­tut­ta­vat ja ilah­dut­ta­vat. Opis­ton ar­vo on­kin sii­nä, et­tä se ei ole vain yh­den vuo­den jut­tu, vaan sii­tä saa voi­maa vuo­sik­si eteen­päin.