Avaan koneen ja verkkopankin sivun. Maksujono odottaa vahvistusta. Numerot vilistävät sivulla – ja raha siirtyy. On kaukana se aika, jolloin maksut suoritettiin oravannahkoilla tai muita hyödykkeitä vaihtamalla.
Luin vasta kirjoituksen, jossa pohdittiin nykylasten ja -nuorten käsitystä rahasta. Kirjoittajalla oli ajatus siitäkin, että lasten olisi hyvä käsitellä rahaa ihan seteleinä ja kolikkoina. Pitäisi saada jokin tuntuma rahaan, siihen, minkä arvoinen on kukin raha. On tärkeä oppia laskemaan, kuinka paljon rahaa jää jonkin hankinnan jälkeen.
Lapsella saattaa olla sellainen oletus, että voidaan hankkia mitä vain. Isä ja äiti vain korttia vilauttavat – ja maksu tulee jostakin. Voi olla vaikea ymmärtää, mitä jokin asia maksaa ja mitä täytyy tehdä ansaitakseen sen rahasumman.
Ollessani alle kymmenvuotias meillä oli kotona säästöpossu, johon joskus saatiin kolikoita. Ennen joulua isä avasi sen. Innolla laskettiin kolikoita. Muistan, kuinka kävelin rahojen kanssa kirjakauppaan, taisin saada isältä vähän lisääkin. Jotain pientä ostin pukinkonttiin.
Seuraavaksi minulla oli Yhdyspankin, nykyisen Nordean, maapalloa esittävä säästölipas ja oma pankkikirja. Varsin pieniä ne säästöt olivat, mutta välistä kolikot vietiin pankkiin. Eräänä syksynä sitten isän ja äidin avustamana sain ostaa rannekellon.
Monia vuosia isällä oli kirjoituspöydän ylimmässä avoimessa laatikossa korkean mallinen Nivea-purkki, jossa oli kolikoita. Siitä sai vapaasti ottaa välttämättömään pikku tarpeeseen. En muista siitä ottaneeni, mutta veljet sen sijaan silloin tällöin tarvitsivat. Taisivatpa kuitenkin isälle kertoa tarpeensa. Eikä purkki ollut koskaan tyhjä.
Minusta tuo oli isältä kekseliäs keino antaa rahaa vähästä. Hän oli kyllä tuntenut puutteen jo pienenä poikana käydessään kerjuulla ja ison perheen isänä monessa tiukassa tilanteessa.
Nykyisin vertaillaan eri työntekijöiden tilipusseja, niiden keveyttä tai suuruutta. Tilipussi oli aikanaan oikeastikin pussi tai ruskea kirjekuori, jonka työntekijä sai tilipäivänä. Sisällä oli tilinauha ja palkka selkeänä rahana, silloin Suomen markkoina ja penneinä. Sellaisesta minullakin on omakohtaista kokemusta.
Nyt maksut kulkevat vain numerosarjoina tietokoneen näytöllä. Kun tulee häiriöitä tietoliikenteessä, on kaikki jumissa. Jotkut joutuvat silloin lainaamaan rahaa iäkkäältä omaiseltaan, jolla on aina piirongin laatikossa selkeitä seteleitä tarpeeseen.
Vieläkin lapsista on mukava saada rahaa ja panna se talteen jotakin mukavaa varten. Samalla he oppivat ymmärtämään rahan arvoa. Tunnen lapsia, jotka eivät herkästi kuluta saamiaan rahoja karkkikaupassa, vaan voivat jopa äidille lainata tinkatilanteessa.
Tulevana kesänäkin pienet myyjät kulkevat innokkaina suviseurakentällä ja huutavat:
– Jäätelöä, ostakaa jäätelöä!
Olen ollut muutamina kesinä Suviseuroissa töissä ruokalan kassalla. Kun oli vasta liitytty EU:hun, tapasin poikia, joita kiinnostivat erityisesti euron ja kahden euron kolikot. He vertailivat kolikoitaan, joskus jopa kysyivät, eikö olisi antaa takaisin jonkin tietyn maan kolikkoa. Aika mielenkiintoisia ovatkin kolikkojen kääntöpuolet – myös ihan konkreettisesti.
On kuitenkin paljon hyviä pieniä ja suuria asioita, joista ei tarvitse maksaa ja joita ei voi edes rahalla ostaa. Niitä kannattaa oikein miettiä rahahuolien painaessa. Sellainen ilo minulla on esimerkiksi kaksivuotias kummipoikani, joka säihkyvin silmin laulaa minulle äitinsä lähettämässä viestissä:
– Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys