Avaan ko­neen ja verk­ko­pan­kin si­vun. Mak­su­jo­no odot­taa vah­vis­tus­ta. Nu­me­rot vi­lis­tä­vät si­vul­la – ja raha siir­tyy. On kau­ka­na se ai­ka, jol­loin mak­sut suo­ri­tet­tiin ora­van­nah­koil­la tai mui­ta hyö­dyk­kei­tä vaih­ta­mal­la.

Luin vas­ta kir­joi­tuk­sen, jos­sa poh­dit­tiin ny­ky­las­ten ja -nuor­ten kä­si­tys­tä ra­has­ta. Kir­joit­ta­jal­la oli aja­tus sii­tä­kin, et­tä las­ten oli­si hyvä kä­si­tel­lä ra­haa ihan se­te­lei­nä ja ko­lik­koi­na. Pi­täi­si saa­da jo­kin tun­tu­ma ra­haan, sii­hen, min­kä ar­voi­nen on ku­kin raha. On tär­keä op­pia las­ke­maan, kuin­ka pal­jon ra­haa jää jon­kin han­kin­nan jäl­keen.

Lap­sel­la saat­taa ol­la sel­lai­nen ole­tus, et­tä voi­daan hank­kia mitä vain. Isä ja äi­ti vain kort­tia vi­laut­ta­vat – ja mak­su tu­lee jos­ta­kin. Voi ol­la vai­kea ym­mär­tää, mitä jo­kin asia mak­saa ja mitä täy­tyy teh­dä an­sai­tak­seen sen ra­ha­sum­man.

Ol­les­sa­ni al­le kym­men­vuo­ti­as meil­lä oli ko­to­na sääs­tö­pos­su, jo­hon jos­kus saa­tiin ko­li­koi­ta. En­nen jou­lua isä ava­si sen. In­nol­la las­ket­tiin ko­li­koi­ta. Muis­tan, kuin­ka kä­ve­lin ra­ho­jen kans­sa kir­ja­kaup­paan, tai­sin saa­da isäl­tä vä­hän li­sää­kin. Jo­tain pien­tä os­tin pu­kin­kont­tiin.

Seu­raa­vak­si mi­nul­la oli Yh­dys­pan­kin, ny­kyi­sen Nor­de­an, maa­pal­loa esit­tä­vä sääs­tö­li­pas ja oma pank­ki­kir­ja. Var­sin pie­niä ne sääs­töt oli­vat, mut­ta vä­lis­tä ko­li­kot vie­tiin pank­kiin. Erää­nä syk­sy­nä sit­ten isän ja äi­din avus­ta­ma­na sain os­taa ran­ne­kel­lon.

Mo­nia vuo­sia isäl­lä oli kir­joi­tus­pöy­dän ylim­mäs­sä avoi­mes­sa laa­ti­kos­sa kor­ke­an mal­li­nen Ni­vea-purk­ki, jos­sa oli ko­li­koi­ta. Sii­tä sai va­paas­ti ot­taa vält­tä­mät­tö­mään pik­ku tar­pee­seen. En muis­ta sii­tä ot­ta­nee­ni, mut­ta vel­jet sen si­jaan sil­loin täl­löin tar­vit­si­vat. Tai­si­vat­pa kui­ten­kin isäl­le ker­toa tar­peen­sa. Ei­kä purk­ki ol­lut kos­kaan tyh­jä.

Mi­nus­ta tuo oli isäl­tä kek­se­li­äs kei­no an­taa ra­haa vä­häs­tä. Hän oli kyl­lä tun­te­nut puut­teen jo pie­ne­nä poi­ka­na käy­des­sään ker­juul­la ja ison per­heen isä­nä mo­nes­sa tiu­kas­sa ti­lan­tees­sa.

Ny­kyi­sin ver­tail­laan eri työn­te­ki­jöi­den ti­li­pus­se­ja, nii­den ke­veyt­tä tai suu­ruut­ta. Ti­li­pus­si oli ai­ka­naan oi­ke­as­ti­kin pus­si tai rus­kea kir­je­kuo­ri, jon­ka työn­te­ki­jä sai ti­li­päi­vä­nä. Si­säl­lä oli ti­li­nau­ha ja palk­ka sel­ke­ä­nä ra­ha­na, sil­loin Suo­men mark­koi­na ja pen­nei­nä. Sel­lai­ses­ta mi­nul­la­kin on oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta.

Nyt mak­sut kul­ke­vat vain nu­me­ro­sar­joi­na tie­to­ko­neen näy­töl­lä. Kun tu­lee häi­ri­öi­tä tie­to­lii­ken­tees­sä, on kaik­ki ju­mis­sa. Jot­kut jou­tu­vat sil­loin lai­naa­maan ra­haa iäk­kääl­tä omai­sel­taan, jol­la on ai­na pii­ron­gin laa­ti­kos­sa sel­kei­tä se­te­lei­tä tar­pee­seen.

Vie­lä­kin lap­sis­ta on mu­ka­va saa­da ra­haa ja pan­na se tal­teen jo­ta­kin mu­ka­vaa var­ten. Sa­mal­la he op­pi­vat ym­mär­tä­mään ra­han ar­voa. Tun­nen lap­sia, jot­ka ei­vät her­käs­ti ku­lu­ta saa­mi­aan ra­ho­ja kark­ki­kau­pas­sa, vaan voi­vat jopa äi­dil­le lai­na­ta tin­ka­ti­lan­tees­sa.

Tu­le­va­na ke­sä­nä­kin pie­net myy­jät kul­ke­vat in­nok­kai­na su­vi­seu­ra­ken­täl­lä ja huu­ta­vat:

– Jää­te­löä, os­ta­kaa jää­te­löä!

Olen ol­lut muu­ta­mi­na ke­si­nä Su­vi­seu­rois­sa töis­sä ruo­ka­lan kas­sal­la. Kun oli vas­ta lii­tyt­ty EU:hun, ta­pa­sin poi­kia, joi­ta kiin­nos­ti­vat eri­tyi­ses­ti eu­ron ja kah­den eu­ron ko­li­kot. He ver­tai­li­vat ko­li­koi­taan, jos­kus jopa ky­syi­vät, ei­kö oli­si an­taa ta­kai­sin jon­kin tie­tyn maan ko­lik­koa. Ai­ka mie­len­kiin­toi­sia ovat­kin ko­lik­ko­jen kään­tö­puo­let – myös ihan konk­reet­ti­ses­ti.

On kui­ten­kin pal­jon hy­viä pie­niä ja suu­ria asi­oi­ta, jois­ta ei tar­vit­se mak­saa ja joi­ta ei voi edes ra­hal­la os­taa. Nii­tä kan­nat­taa oi­kein miet­tiä ra­ha­huo­lien pai­na­es­sa. Sel­lai­nen ilo mi­nul­la on esi­mer­kik­si kak­si­vuo­ti­as kum­mi­poi­ka­ni, joka säih­ky­vin sil­min lau­laa mi­nul­le äi­tin­sä lä­het­tä­mäs­sä vies­tis­sä:

– On­ni tääl­lä vaih­te­lee, Tai­vaan Isä suo­je­lee.