Kir­joi­tus­ten jäl­keen kym­pin opis­ke­li­ja ei yh­täk­kiä jak­sa­kaan. Oi­ke­as­taan mi­tään. Ilo ka­to­aa. Säi­käyt­tää: mitä ta­pah­tuu?

Po­jal­la on ta­ka­naan ras­kas kiu­saa­mis­ko­ke­mus. Ai­kuis­tu­es­sa ko­ros­tuu rat­kai­se­va poik­ke­a­vuus suh­tees­sa ym­pä­röi­vään. Mi­ten elää näi­den ris­ti­rii­to­jen kans­sa?

Tyt­tö tais­tel­lut vää­ris­ty­neen ke­hon­ku­van­sa kans­sa. Elä­mä ka­peu­tu­nut syö­mi­seen, ai­no­aan hal­lit­ta­vaan asi­aan. Sa­lai­lu, ah­dis­tus. Lä­heis­ten hätä on tai­te­koh­ta, si­lit­tä­vä käsi hiuk­sil­la, lä­he­te sai­raa­laan.

Nuo­ren po­jan maa­il­mas­ta ha­jo­aa ker­ral­la mon­ta asi­aa. Lä­hei­sen hi­das pois­me­no rii­pii per­het­tä. Fyy­si­nen ki­pu­kin hel­pom­paa kuin mie­len kipu.

Nuo­ren ai­kui­sen vii­me vuo­sia ryt­mit­tä­nyt sai­ras­lo­mien ket­ju. Kär­si­myk­sen on­gel­ma kul­mi­noi­tuu ar­keen: mik­si nou­si­sin tä­nään sän­gys­tä ylös?

Tes­tien jäl­keen se kir­joi­te­taan jo­hon­kin pa­pe­riin. Lie­vä, kes­ki­vai­kea. Vai­kea.

Ma­sen­nus. Pe­lot­ta­va sana, mut­ta sa­mal­la hel­pot­ta­va.

– Asi­al­le on­kin yh­täk­kiä nimi, joka ei ole lais­kuus tai pes­si­mis­mi. Lupa ol­la jak­sa­mat­ta.

– Ar­vot­to­muu­den tun­ne mu­ser­taa. On vai­kea ar­vos­taa te­ke­mi­si­ään ja ai­kaan­saa­mi­si­aan. Vir­heet ko­ros­tu­vat, hy­vät asi­at ku­tis­tu­vat.

– Sem­mo­nen la­maan­nus. Apa­tia. Jat­ku­va suru. Tyh­jyy­den tun­ne. Elä­män­ha­lun puu­te. Kes­kit­ty­mis­ky­vyn puu­te. Le­vot­to­muus.

– Kaik­ki vaa­tii pon­nis­te­lua. Ham­pai­den pesu on aa­mun san­ka­ri­te­ko.

Toi­sen ki­vun edes­sä ko­kee voi­mat­to­muut­ta. Ei eh­kä voi sa­noa: ym­mär­rän. Toi­sen mus­tuu­teen ei yl­lä. Ys­tä­vi­nä opet­te­lem­me so­pi­vaa etäi­syyt­tä, so­pi­vaa lä­hei­syyt­tä. Em­me ole am­mat­ti­lai­sia vaan rin­nal­la­kul­ki­joi­ta. Ne roo­lit on ero­tet­ta­va, et­tei sai­ras­tui­si toi­sen olos­ta – tai toi­saal­ta säi­käh­täi­si ja jät­täi­si tois­ta yk­sin var­jok­koon.

– Ma­sen­tu­nut voi ol­la erit­täin... ma­sen­ta­va tyyp­pi. Voi­mia ku­lut­ta­va. Jos huo­maa, et­tä ku­luu it­se lop­puun, se pi­tää voi­da sa­noa.

– Ma­sen­tu­nut on usein kä­per­ty­nyt omaan it­seen­sä. Ei näe kup­lan ul­ko­puo­lel­le ja tun­tee it­ten­sä ai­ka sur­ke­ak­si luu­se­rik­si, ai­no­ak­si laa­tu­aan. Voi ol­la ai­ka tär­ke­ää saa­da kuul­la mui­den ko­ke­neen vas­taa­vaa.

– Niin tär­ke­ää: kuun­te­le ja us­ko mitä se sul­le ker­too jos ha­lu­aa ker­toa. älä vä­hät­te­le.

– Ei, ei au­ta jos ke­hot­taa ot­ta­maan it­se­ään nis­kas­ta kiin­ni.

Jos­kus on pa­rem­pi viet­tää ai­kaa te­ke­mäl­lä. Pe­la­taan. Kii­ve­tään kor­ke­al­le. Teh­dään pro­jek­ti kel­tai­ses­ta kar­ton­gis­ta.

Jos­kus kuun­nel­laan vir­ren sa­no­ja. Jos­kus pu­hu­taan. Jos­kus pu­hu­taan ru­noil­la.

Sy­ty­tä täh­det niil­le,

jot­ka yö­tä käy,

joil­le ei vii­tat tiel­lä

ei­kä mää­rä näy,

jot­ka ki­viin lan­kee,

nou­see uu­des­taan,

joi­ta on mon­ta, mon­ta

yli laa­jan maan.

Sy­ty­tä täh­det niil­le

yö­hön välk­ky­mään,

joi­den tais­te­lua

nää ei yk­si­kään.

(Lau­ri Poh­jan­pää)

Moni us­ko­vai­nen on ko­ke­nut, et­tä mie­li­a­la­häi­ri­ön kes­kel­lä oma­tun­to yli­her­kis­tyy.

– On vai­kea erot­taa psyyk­kis­tä ja hen­gel­lis­tä – syn­nis­tä joh­tu­vaa pa­haa oloa ja oman psyy­ken tuot­ta­maa ki­pua. Voi tun­tea vää­rää us­kon heik­kout­ta.

Yk­si on sel­vää: mie­len kipu ei pa­ra­ne evan­ke­liu­mil­la. Ei mur­tu­nut jal­ka­kaan pa­ra­ne. Au­kot­to­mas­ta an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta saa kui­ten­kin am­men­taa loh­tua.

Am­mat­ti­lai­nen­kin saat­taa se­koit­taa psyyk­ki­sen ja hen­gel­li­sen vää­räl­lä ta­val­la. Joku on kier­tä­nyt te­ra­peu­til­ta toi­sel­le. Et­si­nyt sel­lais­ta, joka ei et­si­si syy­tä pa­han oloon hä­nen sy­vim­mäs­tä tur­vas­taan, us­kos­ta – yrit­täi­si ir­rot­taa hän­tä lu­jim­mas­ta elä­mäs­sä kiin­ni pi­tä­väs­tä voi­mas­ta.

Va­ka­va ma­sen­nus on ras­kas sai­raus. Se on myös sai­raus, jos­ta voi pa­ran­tua.

– On saa­ta­va am­mat­ti­a­pua. Kä­si­tel­tä­vä sai­rau­den taus­tal­la ole­vat asi­at.

– Lääk­keil­lä hoi­de­taan vain seu­rauk­sia. Syi­tä hoi­de­taan pu­hu­mal­la. Te­ra­pi­al­la. Ajat­te­lu­ta­vat on ra­ken­net­ta­va hy­vin­voin­tia luo­vik­si. Tul­kit­ta­va uu­del­leen. Pro­ses­si on hi­das.

– Kun joku ha­la­si. Kuun­te­li. Kuu­li.

– Lääk­keet an­ta­vat toi­pu­mi­sen kes­kel­lä le­poa pa­has­ta olos­ta.

– Lää­kit­ty­nä­kin suru tun­tuu, mut­ta sen terä on tyl­sem­pi. Mul­la lää­ki­tys saa ai­kaan sen, et­tä ky­ke­nen tun­te­maan iloa au­rin­gon­las­kus­ta tai hie­nos­ta sin­fo­ni­as­ta tai kau­pan kas­san hy­mys­tä.

– Ei di­ag­noo­sin tar­vit­se ol­la sa­lai­suus. Ai­vo­ke­mi­aa. Sir­pa­lei­sen ajan sai­raus. Saa sii­tä pu­hua.

– Mut­ta mun mie­les­tä ei rii­tä, et­tä oi­reet kui­ta­taan dep­res­si­o­di­ag­noo­sil­la. Ma­sen­nus­kin on oi­re. Luon­nol­li­nen re­ak­tio. Ma­sen­nus ker­too sii­tä, et­tä se, mi­ten on ta­van­nut elää, ei enää toi­mi. Ma­sen­nus ro­mut­taa en­ti­sen.

– Ma­sen­nus on tuo­nut elä­mään hy­vää­kin. On ol­lut pak­ko py­säh­tyä kuu­los­te­le­maan, et­si­mään ra­jan­sa. On löy­ty­nyt ulot­tu­vuuk­sia. Ja ko­ke­mus­ten ja­ka­mi­nen on lä­hen­tä­nyt eri­lai­siin ih­mi­siin.

– Ma­sen­tu­nee­na ih­mi­nen on maa, joka hil­jal­leen uu­dis­tuu. Uu­si kas­vu mah­dol­lis­tuu. ​Va­loa on.

Olen koon­nut tä­män teks­tin vii­den toi­pu­van tai toi­pu­neen nuo­ren aja­tuk­sis­ta. Lai­nauk­set ovat hei­dän muo­toi­le­mi­aan.