JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Pyydä mukaan!

29.6.2019 6.25

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190629062500

Satu Luok­ka­nen nos­ti vii­me blo­gi­kir­joi­tuk­ses­saan esil­le erit­täin tär­ke­än ai­heen: yk­si­näi­syy­den. Kos­ket­ta­va kir­joi­tus pu­hut­te­li mo­nia, ja sitä ja­et­tiin run­saas­ti so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Ai­he on hy­vin ki­peä ja vai­kea. Olen kii­tol­li­nen Sa­dul­le, et­tä hän nos­ti ai­heen esil­le, ja ha­lu­an it­se täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa jat­kaa ai­hees­ta.

Yk­si­näi­syy­sai­he on kos­ket­ta­nut jos­sain vai­hees­sa per­het­täm­me sen ver­ran, et­tä pys­tyn elä­mään hy­vin sy­väl­tä nii­den per­hei­den ko­ke­muk­set, joi­ta asia kos­ket­taa. Täs­sä vai­hees­sa, asi­oi­den ol­les­sa hy­vin, olen jopa kii­tol­li­nen niis­tä vai­heis­ta, joi­ta lap­sem­me kaut­ta elin. En tie­dä, oli­si­ko mi­nul­le il­man nii­tä ko­ke­muk­sia kas­va­nut herk­kiä tun­to­sar­via, joi­den avul­la huo­maan yk­si­näi­siä lap­sia. Ha­lu­an yrit­tää teh­dä edes jo­tain pien­tä aut­taak­see­ni las­ta, joka esi­mer­kik­si raa­mat­tu­luo­kan va­paa-ai­ka­na jää yk­sin.

Yk­si­näis­ten las­ten ja nuor­ten aut­ta­mi­nen ei ai­na ole help­poa, mut­ta se ei an­na meil­le lu­paa sul­kea sil­mäm­me asi­al­ta. Jos omil­la lap­sil­la on ka­ve­rei­ta, voi­ko van­hem­pi sil­loin si­vuut­taa koko asi­an? Omien ko­ke­mus­ten myö­tä olen tul­lut sii­hen tu­lok­seen, et­tä hy­vin har­val­ta lap­sel­ta ja nuo­rel­ta löy­tyy luon­nos­taan sel­lais­ta em­pa­ti­a­ky­kyä, joka aut­tai­si hei­tä huo­mi­oi­maan ym­pä­ril­lä ole­via yk­si­näi­siä. Moni kyl­lä saat­taa tie­tää ja huo­ma­ta, mut­ta vä­hem­mis­tös­sä ovat ne lap­set ja nuo­ret, jot­ka oi­ke­as­ti ha­lu­a­vat aut­taa yk­si­näi­siä. Tä­hän tar­vi­taan van­hem­pia.

Las­ten kans­sa voi teh­dä esi­mer­kik­si help­po­ja em­pa­ti­a­har­joi­tuk­sia: Mil­tä si­nus­ta tun­tui­si, jos ku­kaan ei pyy­täi­si si­nua kos­kaan mi­hin­kään tai mitä jos si­nun omat yh­tey­de­not­to­si ei­vät joh­tai­si mi­hin­kään? Mil­tä si­nus­ta tun­tui­si, kun myö­hem­min nä­ki­sit so­mes­sa ku­via yh­tei­sis­tä mök­ki­reis­suis­ta ja muis­ta ta­paa­mi­sis­ta? Mil­tä si­nus­ta tun­tui­si näh­dä näi­tä päi­vi­tyk­siä yk­sin omas­sa huo­nees­sa?

Van­hem­pi voi aja­tel­la, et­tei ha­lua puut­tua nuor­ten ka­ve­ri­suh­tei­siin. Ihan­ne­ti­lan­teis­sa lap­set ja nuo­ret hoi­ta­vat­kin ka­ve­ri­a­si­at täy­sin it­se­näi­ses­ti. Siis sil­loin, kun asi­at ovat hy­vin. Van­hem­pien­kaan yri­tyk­set jär­jes­tel­lä las­ten ka­ve­ri­a­si­oi­ta ei ai­na joh­da hy­viin lop­pu­tu­lok­siin, mut­ta vie­lä kau­he­am­paa on vain kat­soa vie­res­tä lap­sen yk­si­näi­syyt­tä. Ajat­te­len, et­tä mitä pie­nem­mäs­tä lap­ses­ta on kyse, sitä hel­pom­pi van­hem­man on aut­taa las­ta ka­ve­rei­den saa­mi­ses­sa: Voi pyy­tää vaik­ka ky­lään per­hei­tä, jois­sa on sa­ma­ni­käi­siä lap­sia tai voi jär­jes­tää lap­sil­le leik­ki­mis­ta­paa­mi­sia. Mut­ta lap­sen kas­va­es­sa van­hem­man aut­ta­mis­mah­dol­li­suu­det vä­he­ne­vät. Lo­pul­ta jäl­jel­le jää vain ru­kous. Ja eh­kä yh­tey­de­not­to tois­ten nuor­ten van­hem­piin.

On­ko las­ten ja nuor­ten teh­tä­vä huo­leh­tia toi­sis­ta? Riit­tää­kö se, et­tä it­se py­syy mu­ka­na? On­ko vaa­ra, et­tä mui­ta huo­mi­oi­mal­la hei­ken­tää omaa so­si­aa­lis­ta sta­tus­ta? Ke­tään ei voi pa­kot­taa ka­ve­rik­si, mut­ta toi­voi­sin, et­tä ko­deis­sa pu­hut­tai­siin aut­ta­mi­ses­ta ja mui­den huo­mi­oi­mi­ses­ta. En­kö voi­si rai­va­ta ai­kaa omil­ta me­noil­ta­ni sii­hen, et­tä kä­vi­sin jon­kun yk­si­näi­sen luo­na tai pyy­täi­sin mu­kaan? Mi­nul­le se voi ol­la yk­si ta­paa­mi­nen lu­kuis­ten mui­den jou­kos­sa, mut­ta jol­le­kin toi­sel­le eh­kä ai­noa ky­läi­ly tai kon­tak­ti toi­siin nuo­riin koko kuu­kau­den ai­ka­na.

Olim­me ker­ran koko per­heel­lä erääs­sä ti­lai­suu­des­sa, jos­sa huo­ma­sin yh­den lap­sen ole­van hy­vin yk­sin. Pyy­sin omaa las­ta­ni ka­ve­rei­neen pyy­tä­mään hän­tä mu­kaan. Ja hän pyy­si. Seu­rai­lin hei­tä kau­em­paa ja sa­laa pyy­hin kyy­ne­lei­tä. Tun­sin suur­ta kii­tol­li­suut­ta las­ta­ni koh­taan. Las­ta­ni, jon­ka kaut­ta olin joi­ta­kin ai­ko­ja ai­em­min elä­nyt sy­väl­tä toi­veen, et­tä hän­tä pyy­det­täi­siin mu­kaan. Myö­hem­min ke­sä­seu­rois­sa huo­ma­sin lap­se­ni tä­män uu­den ys­tä­vän seu­ras­sa. Lap­se­ni ker­toi, et­tä kun hän oli huo­man­nut uu­den ys­tä­vän tä­män van­hem­pien seu­ras­sa ja men­nyt jut­te­le­maan, niin van­hem­mat oli­vat ha­lun­neet ot­taa heis­tä ku­van. Mi­nun piti kään­tää pää­ni pois. En ha­lun­nut sii­nä, et­tä lap­se­ni nä­kee mi­nun it­ke­vän.

Edel­leen näi­den asi­oi­den muis­te­le­mi­nen saa mi­nut her­kis­te­le­mään, vaik­ken mi­kään yleis­her­kis­te­li­jä ole­kaan. Eh­kä ne ko­ke­muk­set, kun olen näh­nyt lap­se­ni me­ne­vän tois­ten mu­kaan ja näh­nyt, et­tei lap­se­ni tu­los­ta ku­kaan ilah­du ja kun olen näh­nyt sen, mi­ten toi­set vii­let­tä­vät koh­ta jo muu­al­la, ovat jät­tä­neet jäl­ken­sä. Niis­tä ajois­ta on jo ai­kaa, mut­ta ne ei­vät unoh­du. On­nek­si. Il­man nii­tä ko­ke­muk­sia en eh­kä ko­ki­si niin voi­mak­kaa­na sitä iloa, jota koen kus­ka­tes­sa­ni lap­si­a­ni il­ta­ky­liin. Mie­les­sä­ni on muu­ta­man vii­kon ta­kai­nen kuva, kun au­tos­ta näen tram­po­lii­nil­la hyp­pi­vän iloi­sen nuor­ten po­ru­kan, jo­hon uu­det tu­li­jat ote­taan rie­mul­la mu­kaan.

Tie tä­hän ti­lan­tee­seen on ol­lut lap­sel­lam­me pit­kä. Se on vaa­ti­nut sit­keyt­tä ja yrit­tä­mis­tä. Vä­lil­lä on ol­lut vai­kea kä­sit­tää, mik­si oma seu­ra ei ole kel­van­nut jol­le­kin yk­sin raa­mat­tu­luo­kas­sa sei­sos­ke­le­val­le. Las­ta­ni on ol­lut help­po aut­taa, sil­lä hän ei ole ol­lut va­li­koi­va sii­nä suh­tees­sa, ke­nen seu­ra hä­nel­le kel­paa. Olen ni­mit­täin tör­män­nyt myös sii­hen, et­tä yk­si­näi­syyt­tä ko­ke­va nuo­ri on pian tu­tus­tu­mi­sen jäl­keen ker­to­nut toi­sel­le nuo­rel­le tä­män ole­van lii­an eri­lai­nen, ja ys­tä­vyys on lop­pu­nut sii­hen hy­vin ikä­väl­lä ta­val­la. Jos nuo­ri lait­taa kri­tee­rit kor­ke­al­le sen suh­teen, mil­lai­nen ih­mi­nen kel­paa hä­nel­le ys­tä­väk­si, saa yk­si­näi­syy­sai­he jo ihan uu­den kään­teen.

Osa lap­sis­tam­me on jou­tu­nut rai­vaa­maan tie­tä ran­kem­man kaut­ta, jos esi­kou­lus­sa ja kou­lus­sa ei ole ol­lut val­mii­na ka­ve­rei­ta. Van­hem­pi­na olem­me pyr­ki­neet tsemp­paa­maan lap­sia sii­nä, et­tä he rei­lus­ti ky­syi­si­vät, pää­see­kö mu­kaan. Vuo­sien myö­tä olen op­pi­nut vi­haa­maan ”en tie­dä” –vas­taus­ta tuo­hon ky­sy­myk­seen. Vä­lil­lä joku lap­si on mei­nan­nut luo­vut­taa ja on sa­no­nut, et­tä ei jak­sa enää ky­syä, mut­ta sit­ten olem­me yh­des­sä kek­si­neet jon­kun pie­nen pal­kin­non, jon­ka avul­la tsem­pa­taan eteen­päin.

Ker­ran täl­lai­nen ti­lan­ne oli ker­ho­lai­sen koh­dal­la, kun hän ei oli­si ha­lun­nut men­nä ry:n ker­hoon, kos­ka siel­lä ei ol­lut hä­nel­lä ke­tään ka­ve­ria. Kun me­nin ha­ke­maan ker­ho­lais­ta, tuli lap­si heti ky­sy­mään, saa­ko hän nyt pal­kin­non, kun hän oli men­nyt ky­sy­mään. ”Toki saat”, vas­ta­sin ja ke­huin hän­tä. Myö­hem­mis­sä jut­te­luis­sa sel­vi­si, et­tä tä­hän ky­sy­myk­seen hän oli saa­nut vas­tauk­sek­si: ”Mee pois”. Mut­ta pää­a­sia, et­tä oli ky­sy­nyt. Van­hem­pa­na en va­li­tet­ta­vas­ti voi vai­kut­taa sii­hen, mil­lai­sia vas­tauk­sia lap­se­ni saa­vat, mut­ta hei­dän omaa ak­tii­vi­suut­taan voin yrit­tää tu­kea. Jos tu­lee nih­ke­ää vas­taa­not­toa, niin kan­nat­taa ky­syä jol­ta­kin muul­ta. Ai­van var­mas­ti jos­sain vai­hees­sa ka­ve­rei­ta löy­tyy. Ai­na­kin niin ha­lu­an va­kuut­taa lap­sel­le­ni.

Olen ilol­la seu­ran­nut sitä, mi­ten vii­me vuo­sien ai­ka­na raa­mat­tu­luok­ka­työs­sä on alet­tu kiin­nit­tää huo­mi­o­ta ryh­mäy­ty­mi­seen. Raa­mat­tu­luok­kaan ja seu­roi­hin on huo­mat­ta­vas­ti hel­pom­pi läh­teä, jos siel­lä on ka­ve­rei­ta. Meil­lä Hä­meen­lin­nas­sa laa­dit­tiin jos­sain vai­hees­sa raa­mat­tu­luo­kas­sa ”sään­tö­jä” en­nen kaik­kea raa­mat­tu­luo­kan il­ta­oh­jel­maan. ”Pyy­dän mu­kaan” on yk­si sel­lai­nen, ja sel­lais­ta ke­sää ha­lu­ai­sin toi­vot­taa meil­le kai­kil­le – ei vain lap­sil­le ja nuo­ril­le.

VirpiMyllyniemi
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys