Tä­nään vie­te­tään Lap­sen oi­keuk­sien päi­vää. YK:n Lap­sen oi­keuk­sien so­pi­muk­ses­sa to­de­taan, et­tä lap­set ovat oi­keu­tet­tu­ja eri­tyi­seen huo­len­pi­toon ja apuun ja et­tä lap­sen tu­li­si saa­da kas­vaa per­hees­sä on­nel­li­suu­den, rak­kau­den ja ym­mär­tä­myk­sen il­ma­pii­ris­sä.

Nuo asi­at ovat to­del­la tär­kei­tä, ja nii­den toi­voi­si to­teu­tu­van jo­kai­sen lap­sen elä­mäs­sä. Jot­ta lap­si voi­si ko­kea huo­len­pi­toa ja rak­kaut­ta, hän tar­vit­see lä­hel­leen tur­val­li­sia ai­kui­sia. Mut­ta mil­lai­nen on tur­val­li­nen ai­kui­nen?

Mie­lee­ni tu­lee yli kym­me­nen vuo­den ta­kai­set aa­mui­set puis­toon läh­döt kah­den van­him­man lap­sen kans­sa. Muis­tan erään aa­mun, jol­loin me­ne­tin malt­ti­ni ja huu­sin ihan pää pu­nai­se­na esi­koi­sel­le. Lo­pul­ta ulos kui­ten­kin sel­vit­tiin. Mat­kal­la pyy­sin an­teek­si huu­ta­mis­ta­ni. Muis­tan lap­sen py­säyt­tä­vän ky­sy­myk­sen: ”Mut­ta mik­si sinä niin ko­vas­ti suu­tuit?” Se oli hyvä ky­sy­mys.

Tur­val­li­sen ai­kui­sen ei tar­vit­se ol­la yli-ih­mi­nen, sil­lä ih­mi­sel­lä on lupa vä­syä. Ku­kaan ei ai­na jak­sa toi­mia fik­sus­ti. Vä­sy­nee­nä ja kuor­mit­tu­nee­na ai­kui­sen pin­na pa­laa hel­pom­min. Olen­nais­ta on­kin se, mi­ten sil­loin re­a­goi. Puis­toon­läh­tö­e­si­mer­kis­sä toi­min huo­nos­ti: koin, et­tä ai­heu­tin yh­täk­ki­sel­lä huu­ta­mi­sel­la­ni lap­sel­le pel­koa ja epä­var­muut­ta.

Mo­net lap­set jou­tu­vat elä­mään tur­vat­to­mas­sa per­he­ti­lan­tees­sa ja koh­taa­maan jopa vä­ki­val­taa. Se on erit­täin va­li­tet­ta­vaa. Vaik­ka las­ten ruu­miil­li­nen ku­ri­tus on kiel­let­ty jo ai­ko­ja sit­ten, niin tut­ki­mus­ten mu­kaan käy­tän­teet per­heis­sä vaih­te­le­vat. Su­rul­li­sen moni van­hem­pi edel­leen hy­väk­syy tu­kis­ta­mi­sen kas­va­tus­me­ne­tel­mä­nä. Lap­sel­la on kui­ten­kin oi­keus ol­la saa­mat­ta luu­nap­pe­ja ja tu­kis­tus­ta.

Koen, et­tä las­ten ja per­hei­den tur­vat­to­muus on hy­vin herk­kä ja ar­ka ai­he, jo­hon liit­tyy pal­jon sa­lai­lua, suo­je­lua ja hä­pe­ää. Mo­nes­ti sen yl­lä le­pää su­ku­pol­vien yli me­ne­vä pai­no­las­ti.

It­se en ole mis­sään vai­hees­sa elä­mää­ni jou­tu­nut koh­taa­maan vä­ki­val­taa, mut­ta van­hem­pa­na ja opet­ta­ja­na koen tär­ke­äk­si kir­joit­taa täs­tä ai­hees­ta. Pelk­kä vä­ki­val­lan uh­ka saa ai­kaan pal­jon pa­haa. Ih­mi­nen pa­him­mil­laan ku­tis­taa it­sen­sä nä­ky­mät­tö­mäk­si ja on lo­pul­ta vain var­jo sii­tä, mitä hän toi­sen­lai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä voi­si ol­la.

Sik­si on­kin ol­lut häm­men­tä­vää tör­mä­tä sel­lai­seen, et­tä joku ih­mi­nen ei muis­te­le lain­kaan va­hin­gol­li­se­na asi­a­na sitä, et­tä on ko­ke­nut it­se lap­suu­des­saan ruu­miil­lis­ta ku­ri­tus­ta ei­kä sen vuok­si pidä pa­ha­na, et­tä it­se­kin niin toi­mii. Kai­ken­lai­nen vä­ki­val­tai­nen toi­min­ta on kui­ten­kin yk­si­se­lit­tei­ses­ti vää­rin ja myös ri­kos lain edes­sä.

Mitä voi teh­dä, jot­ta ko­to­na oli­si kai­kil­la tur­val­lis­ta ol­la? On tär­ke­ää pu­hua sii­tä, mil­lai­nen toi­min­ta on hy­väk­syt­tyä ja mikä ei. Jos jom­pi kum­pi van­hem­mis­ta toi­mii vää­rin, pa­ras­ta ra­kas­ta­mis­ta on se, et­tä puo­li­so ke­hot­taa hän­tä ha­ke­maan apua. Jos hän ei suos­tu sii­hen, kan­nat­taa it­se ot­taa yh­teyt­tä esi­mer­kik­si per­he­neu­vo­laan.

Mitä ai­kai­sem­mas­sa vai­hees­sa on­gel­mat koh­da­taan, sitä hel­pom­paa on muut­taa toi­min­taa. Va­li­tet­ta­vas­ti van­hem­pi usein pää­tyy suo­je­le­maan omaa puo­li­so­aan ja näin vää­rän­lai­set toi­min­ta­ta­vat voi­vat jat­kua.

Mi­ten toi­mia, jos toi­nen van­hem­pi käyt­tää sel­lai­sia kas­va­tus­me­ne­tel­miä, joi­ta toi­nen ei hy­väk­sy? On­ko van­hem­pien tär­ke­ää ol­la kas­va­tu­sa­si­ois­ta ai­na sa­moil­la lin­joil­la? Vie­lä tär­ke­äm­pää on, et­tä van­hem­pi suo­je­lee tar­vit­ta­es­sa las­ta.

Päi­vä­ko­dil­la, kou­lul­la ja oi­ke­as­taan kai­kil­la ai­kui­sil­la on myös kes­kei­nen roo­li tur­val­li­sen lap­suu­den vah­vis­ta­mi­ses­sa. Lap­sel­la on oi­keus tie­tää, et­tä van­hem­pi ei saa tu­kis­taa, an­taa luu­nap­pe­ja tai riuh­toa rai­von val­las­sa hän­tä. Hä­nel­lä on myös oi­keus ker­toa ko­ke­muk­sis­taan ul­ko­puo­li­sel­le.

Erääl­lä mie­len­kiin­toi­sel­la lu­en­nol­la pu­hut­tiin sii­tä, et­tä lap­si on rai­vos­tu­es­saan ”lis­ko­ai­vo­ti­las­sa”. Sii­nä ti­lan­tees­sa lap­sel­le on tur­ha pu­hua mi­tään. En­si­si­jai­nen ta­voi­te on rau­hoi­tel­la hän­tä. En­tä sit­ten, kun ai­kui­nen on täs­sä sa­mas­sa ”lis­ko­ai­vo­ti­las­sa”? Lu­en­nol­la to­det­tiin, et­tä lis­ko­ai­vo­ti­las­sa ole­van van­hem­man ei tu­li­si sil­lä het­kel­lä an­taa ran­gais­tuk­sia. Hä­nen­kin tu­li­si en­si­si­jas­sa pyr­kiä rau­hoit­tu­maan.

Rau­hoit­tu­mi­ses­sa ai­kui­sel­le toi­mii ai­van sa­mat har­joit­teet kuin lap­sil­le­kin: Ni­meä tun­ne. Tun­teen voi aja­tel­la vaik­ka pil­ve­nä, joka li­puu tai­vaal­le. Tun­teen ni­me­ä­mi­nen an­taa pie­nen etäi­syy­den sii­hen ja par­haim­mil­laan es­tää ih­mi­sen toi­mi­mas­ta ”au­to­pi­lo­til­la” eli tun­teen val­las­sa. Lap­sil­le tut­tu­ja ta­po­ja on kym­me­neen las­ke­mi­nen, kä­sien lait­ta­mi­nen se­län taak­se, pai­kal­ta pois­tu­mi­nen het­kek­si. Mus­tan myrs­ky­pil­ven tu­loa ei kan­na­ta yrit­tää es­tää, sil­lä tun­teet ei­vät va­li­tet­ta­vas­ti tot­te­le käs­ky­jä. Mut­ta tun­teen vai­kut­ta­mas­ta toi­min­nas­ta olem­me vas­tuus­sa.

Te­o­ri­as­sa rau­hoit­tu­mi­nen voi tun­tua ai­ka yk­sin­ker­tai­sel­ta, mut­ta käy­tän­tö voi ol­la hy­vin eri, var­sin­kin vä­sy­nee­nä ja kuor­mit­tu­nee­na. Mut­ta se­kään ei an­na lu­paa vää­rin toi­mi­mi­sel­le. Oli­si tär­ke­ää ol­la tie­toi­nen omas­ta ja lä­heis­ten ti­lan­tees­ta. Jos pin­na pa­laa her­käs­ti, se voi ol­la merk­ki sii­tä, et­tä voi­ma­va­rat ovat vä­his­sä ja tar­vit­see apua.

Jee­sus oli ai­ka­naan edel­lä­kä­vi­jä sii­nä, mi­ten hän suh­tau­tui lap­siin. Sii­o­nin lau­lus­sa 168 ku­va­taan hy­vin Jee­suk­sen toi­min­taa: ”Lap­si­par­vi kil­van juok­si Her­ran luo. Nuh­te­li­vat suu­ret, Ei, ei sovi tuo. Jee­sus sa­noi: Ei saa hei­tä es­tel­lä. Lap­set saa­vat ol­la ai­van lä­hel­lä. Sy­liin­sä hän sul­kee hei­dät iloi­ten. Hän on las­ten kans­sa kär­si­väl­li­nen.”

Lap­sen oi­keuk­sien päi­vä­nä toi­von lap­sil­le oi­keut­ta ol­la lap­si ja van­hem­mil­le voi­mia ol­la tur­val­li­nen van­hem­pi. Sel­lai­nen, jon­ka luok­se lap­si us­kal­taa tul­la ai­na. Sil­loin­kin, kun on mo­kan­nut.