JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Mummoja ja vaareja päiväkoteihin – lisää yhteisöllisyyttä ja iloa

16.9.2019 14.13

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190916141300

Olem­me elä­neet nyt noin kuu­kau­den ver­ran päi­vä­ko­ti­ar­kea. Al­ku­so­peu­tu­mi­sien jäl­keen voin nyt kii­tol­li­se­na to­de­ta ar­kem­me su­ju­van ai­van hy­vin. Toki kym­men­hen­ki­sen per­heem­me elä­mä on hy­vin täyt­tä, kun mo­lem­mat van­hem­mat käy­vät töis­sä. Mut­ta se on myös mie­lek­kään mu­ka­vaa.

Suu­rin jän­näys it­sel­lä­ni oli se, mi­ten kah­den nuo­rim­man päi­vä­ko­ti­tai­val käyn­nis­tyy. On hel­pot­ta­vaa, et­tä täl­lä het­kel­lä lap­set viih­ty­vät hoi­dos­sa mu­ka­vas­ti. Päi­vä­ko­ti on osoit­tau­tu­nut erit­täin hy­väk­si, ja hoi­ta­jat ovat suu­ren­moi­sia.

Mi­nua kui­ten­kin huo­let­taa eräs asia, jon­ka kans­sa mo­net päi­vä­ko­dit pai­nis­ke­le­vat päi­vit­täin: lii­an suu­ret ryh­mä­koot. Yk­sin­ker­tai­ses­ti päi­vä­ko­deis­sa ei ole tar­peek­si hen­ki­lö­kun­taa, vaik­ka la­ki­py­kä­lät täyt­tyi­si­vät­kin. Ja sil­loin kun ajoit­tain las­ten mää­rään tu­lee vie­lä ti­la­päi­sy­li­tyk­siä, ti­lan­ne vai­keu­tuu en­ti­ses­tään. Aja­tuk­se­ni ovat nyt eri­tyi­ses­ti pie­nem­pien ryh­mäs­sä.

Tun­tuu­kin ris­ti­rii­tai­sel­ta, et­tä yh­teis­kun­nas­sam­me ylei­ses­ti pi­de­tään suo­si­tel­ta­va­na, et­tä äi­dit siir­tyi­si­vät no­pe­as­ti työ­e­lä­mään ja hy­vin­kin pie­net lap­set, jopa vau­vat, vie­täi­siin hoi­toon päi­vä­ko­tiin. Koen, et­tä päi­vä­hoi­toa ihan­noi­daan ko­ti­hoi­don kus­tan­nuk­sel­la.

Jos ko­ti­äi­dil­lä on nel­jä pien­tä las­ta hoi­det­ta­va­naan, sitä pi­de­tään iso­na mää­rä­nä. Mut­ta mik­si sitä ei kau­his­tel­la, et­tä las­ten­hoi­ta­jal­la on sama mää­rä 1–2-vuo­ti­ai­ta hoi­det­ta­va­naan? Usein ihas­tel­laan sitä, mi­ten pie­ni lap­si so­peu­tuu päi­vä­ko­tiin. Jot­ta ar­ki pyö­ri­si päi­vä­ko­dis­sa, olen­nais­ta on, et­tä lap­set op­pi­vat kil­tis­ti odot­ta­maan omaa vuo­ro­aan. Moni lap­si op­pii päi­vä­ko­dis­sa sen tai­don yl­lät­tä­vän hy­vin. It­se kui­ten­kin ajat­te­len, et­tä yk­si­vuo­ti­aal­ta ei täl­lais­ta vie­lä pi­täi­si vaa­tia. Hä­nen tu­li­si saa­da oman­tah­tis­ta hoi­vaa, huo­len­pi­toa, lä­hei­syyt­tä ja tur­vaa. Ja eri­tyi­sen tär­ke­äl­tä tun­tuu, et­tä lap­si sai­si ko­kea ole­van­sa hyvä tyyp­pi, et­tä hä­nes­tä iloit­tai­siin.

Ai­ka vas­ta tör­mä­sin leh­ti­jut­tuun, jos­sa to­det­tiin, et­tä pien­ten ryh­mis­sä var­hais­kas­va­tuk­sen suun­ni­tel­miin kir­ja­tut ta­voit­teet ei­vät usein­kaan to­teu­du. It­se­ä­ni tuo ei yl­lä­tä. Ta­voit­teet kuu­los­ta­vat erit­täin hy­vil­tä, mut­ta an­ne­taan­ko päi­vä­ko­din hen­ki­lö­kun­nal­le mah­dol­li­suut­ta to­teut­taa nii­tä? Väi­tän, et­tä ny­kyi­sil­lä hen­ki­lö­mi­toi­tuk­sil­la vas­taus on kiel­tei­nen.

Hie­no­jen ta­voit­tei­den to­teu­tu­mis­ta tär­ke­äm­pää it­sel­le­ni on se, et­tä pie­ni lap­se­ni sai­si mah­dol­li­sim­man pal­jon sy­liä päi­vä­ko­dis­sa. Kun re­surs­sit ovat vä­häi­set, luon­nol­lis­ta on, et­tä ää­nek­kääs­ti tar­pei­taan il­mai­se­vat saa­vat enem­män huo­mi­o­ta ja hil­jai­set so­peu­tu­jat jää­vät vä­hem­mäl­le.

Mitä asi­al­le voi­tai­siin teh­dä? Toi­voi­sin, et­tä päi­vä­ko­din hen­ki­lö­kun­ta pi­täi­si isom­paa me­te­liä työ­o­lois­taan. Toi­voi­sin, et­tä hen­ki­lö­kun­taa oli­si enem­män. Toi­voi­sin, et­tä jo­kai­nen päät­tä­jä, joka vä­hää­kään on päät­tä­mäs­sä päi­vä­ko­din ar­keen liit­ty­vis­tä asi­ois­ta, viet­täi­si edes muu­ta­man päi­vän it­se päi­vä­ko­dis­sa. Us­kon, et­tä sitä kaut­ta tu­li­si li­sää ym­mär­rys­tä ja ta­lou­del­lis­ta pa­nos­tus­ta päi­vä­hoi­toon.

Kaik­ki ei kui­ten­kaan ole kiin­ni ra­has­ta. Mi­nul­la on unel­ma, jon­ka to­teut­ta­mi­nen ei vaa­ti­si li­sä­eu­ro­ja. Aa­mui­sin moni elä­ke­läi­nen he­rää aa­muun, joka voi tun­tua lii­an­kin rau­hal­li­sel­ta. Sa­maan ai­kaan ruuh­ka­vuo­sia elä­vät van­hem­mat pak­kaa­vat kii­rei­si­nä päi­vä­ko­ti­lai­sia au­toi­hin­sa – sa­mal­la funt­sien ovat­ko kaik­ki tar­vit­ta­vat ta­va­rat kyy­dis­sä ja tu­le­van työ­päi­vän teh­tä­vät jo mie­les­sä. Kun pie­net saa­pu­vat päi­vä­ko­tiin, työn­te­ki­jät yrit­tä­vät eh­tiä hoi­vaa­maan hei­tä kaik­kia.

Mi­ten iha­naa oli­si, et­tä elä­ke­läi­nen, joka saat­taa ko­kea yk­si­näi­syyt­tä tai kai­va­ta lap­sen­lap­si­aan, voi­si kä­vel­lä lä­hi­päi­vä­ko­tiin lap­sil­le seu­rak­si. Hän voi­si is­tah­taa kei­nu­tuo­liin ja ot­taa sy­liin pie­niä. Ei hä­nen tar­vit­si­si siel­lä pyl­ly­jä pes­tä, ei sel­viy­tyä haas­ta­vas­ta ku­ra­vaa­tes­hows­ta. Riit­täi­si, et­tä oli­si tur­val­li­se­na ai­kui­se­na läs­nä lap­sil­le, jut­te­li­si, lu­ki­si tai vaik­ka­pa pe­lai­si ka­ve­ri­na Kimb­le-pe­liä.

Ei työ­vuo­ro­jen tar­vit­si­si ol­la pit­kiä. Ja jos aa­mul­la sel­kää ko­lot­tai­si lii­kaa, voi­si pi­tää hy­vil­lä mie­lin va­paa­päi­vän. Us­kon, et­tä täl­lai­ses­ta va­paa­eh­tois­työs­tä hyö­tyi­si­vät niin lap­set, va­paa­eh­toi­set kuin hen­ki­lö­kun­ta­kin. Eri-ikäis­ten koh­taa­mi­set voi­si­vat tuo­da li­sää yh­tei­söl­li­syyt­tä, iloa ja mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä.

Voi­sim­me­ko täl­lä ta­val­la hiu­kan pa­la­ta sii­hen yh­tei­söl­li­syy­teen, jota ko­et­tiin, kun asut­tiin vau­vas­ta vaa­riin sa­mas­sa pi­ha­pii­ris­sä?

VirpiMyllyniemi
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys