JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Telttailijoista karavaanareiksi

11.7.2019 6.53

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190711065300

Ter­vei­siä kii­ru­na­lai­sen mar­ke­tin park­ki­pai­kal­ta. Jäim­me tä­hän yök­si, kun lei­rin­tä­a­lu­eil­le em­me enää pääs­seet. Oi­kein mu­ka­vas­ti täs­sä yö su­jui. Park­ki­paik­ka­yö­py­mi­nen on meil­le uu­si mah­dol­li­suus, sil­lä olem­me siir­ty­neet telt­tai­li­jois­ta ka­ra­vaa­na­reik­si. Täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa ajat­te­lin vä­hän muis­tel­la mei­dän men­nei­tä su­vi­seu­ra­ma­joit­tu­mi­sia. Meil­lä on ta­ka­na 14 Su­vi­seu­rat las­ten kans­sa, ja niis­tä muu­ta­maa lu­kuun ot­ta­mat­ta olem­me viet­tä­neet kaik­ki tel­tas­sa.

Vuo­sien var­rel­la telt­ta­va­rus­te­lum­me on li­sään­ty­nyt. Yö­py­mis­telt­to­jen li­säk­si meil­lä on ol­lut käy­tös­sä 18-ne­li­öi­nen juh­la­telt­ta, sel­lai­nen lit­ra­myyn­ti­ko­jun nä­köi­nen, ku­ten joku ohi­kul­ki­ja jos­kus kom­men­toi. Nyt kun olem­me siir­ty­neet ka­ra­vaa­na­reik­si, on vaa­ra, et­tä ai­ka jo­ten­kin kul­tai­si telt­tai­lu­vuo­tem­me. Si­tä­kin var­maan ta­pah­tuu, mut­ta yleen­sä meil­lä on kyl­lä telt­tai­lut su­ju­neet erit­täin mu­ka­vas­ti. Eh­kä sik­si, et­tä mi­nul­ta ja mie­hel­tä­ni on löy­ty­nyt sii­hen tar­vit­ta­vaa ext­re­me-asen­net­ta. On vain pi­tä­nyt päät­tää, et­tä her­moi­lu on kiel­let­ty ja huu­mo­ril­la ve­de­tään kink­ki­set­kin ti­lan­teet.

Telt­tai­lu­his­to­ri­an pa­hin ko­e­tin­ki­vi si­joit­tuu eh­kä Vaa­san Su­vi­seu­roi­hin. Mie­he­ni läh­ti ta­val­li­seen ta­paan isom­pien las­ten kans­sa etu­kä­teen su­vun tref­fi­pai­kal­le, jos­ta su­vun let­ka sit­ten mu­ka­vas­ti lei­riy­tyi­si lä­hek­käin. Minä läh­din muu­ta­man tun­nin pääs­tä pe­räs­sä kah­den nuo­rim­man kans­sa. 150 km en­nen Vaa­saa sain mie­hel­tä­ni pu­he­lun, et­tä älä tule tän­ne. He oli­vat pääs­seet pe­ril­le, mut­ta mie­he­ni is­tui edel­leen au­tos­sa. Suku oli on­nek­si ot­ta­nut lap­sem­me suo­jiin­sa vau­nui­hin­sa, ja mie­he­ni il­moit­ti ai­ko­van­sa nuk­kua au­tos­sa. Sii­nä sa­tees­sa ei pal­jon telt­to­ja pys­ty­tel­ty.

Mi­nua ei oi­kein in­nos­ta­nut pa­luu ko­tiin. Niin­pä mie­he­ni eh­dot­ti meil­le yö­py­mis­pai­kak­si Vaa­san kes­kus­tas­sa asu­vaa su­ku­lais­taan, jon­ka mi­nä­kin olin jos­kus su­vun juh­lis­sa ta­van­nut. Saim­me erit­täin läm­pi­män vas­taa­no­ton hä­nen luo­naan. Puo­li­tois­ta­vuo­ti­aan nuo­rim­man kans­sa elo oli to­sin siel­lä­kin hie­man ext­re­meä ko­ris­te-esi­nei­den saa­des­sa kyy­tiä, mut­ta olin niin kii­tol­li­nen täs­tä mah­dol­li­suu­des­ta ja oli myös iha­na tu­tus­tua lä­hem­min mie­he­ni su­ku­lai­seen. Seu­raa­va­na päi­vä­nä pää­sim­me­kin sit­ten su­vi­seu­ra-alu­eel­le. Hie­man vie­lä odot­te­lim­me maan kui­vu­mis­ta en­nen kuin tel­tat kai­kes­sa ko­meu­des­saan nou­si­vat pys­tyyn. Mei­dän ym­pä­ris­töm­me ei niis­sä Su­vi­seu­rois­sa kui­vu­nut ol­len­kaan, mut­ta mu­ka­vat seu­rat siel­lä­kin vie­tet­tiin. Niis­tä su­vi­seu­rois­ta on jää­nyt elä­mään su­ku­lais­mie­hen lau­sah­dus hä­nen kat­sel­les­sa telt­tai­lu­e­lä­määm­me: ”Ei se ole niin paha, mil­tä se näyt­tää!”

Telt­tai­lun yk­si iso mii­nus on kah­vin­keit­to­mah­dol­li­suu­den puut­tu­mi­nen. Vaik­ka lit­ra­myyn­neis­tä saa myös kah­via, muis­tan eri­tyi­sel­lä läm­möl­lä ja kii­tol­li­suu­del­la su­ku­lais­ten vau­nuis­ta työn­ty­viä ter­mos­pul­lo­ja. Me lu­paam­me vie­dä tätä hy­vää eteen­päin. Ol­les­sam­me al­ku­ke­säs­tä yh­del­lä lei­rin­tä­a­lu­eel­la meni mie­he­ni tar­jo­a­maan telt­tai­li­joil­le kah­via. Voit­te var­maan ku­vi­tel­la hei­dän il­meen­sä.

Meil­lä on nyt ta­ka­na en­sim­mäi­set Su­vi­seu­rat omal­la vau­nul­la. Kah­via keit­te­lim­me ihan keit­te­le­mi­sen ilos­ta. Jää­kaap­pi ja läm­mi­tys tun­tui­vat luk­suk­sel­ta. En­nen Su­vi­seu­ro­ja mum­mo­lan pi­has­sa huo­ma­tut vuo­ta­vat ha­nat­kaan ei­vät hi­das­ta­neet, sil­lä Su­vi­seu­rois­sa pär­jää lois­ta­vas­ti il­man juok­se­vaa vet­tä. Jos telt­tai­lus­sa oli omat haas­teen­sa, pa­rin vii­kon ka­ra­vaa­na­rie­lä­män ai­ka­na olem­me saa­neet tot­tua myös asun­to­vau­nui­luun liit­ty­viin ne­ga­tii­vi­siin lie­veil­mi­öi­hin.

Su­vi­seu­ro­jen jäl­keen saim­me ha­nat kun­toon ja aloim­me suun­ni­tel­la Lo­foo­teil­le läh­töä. On­nek­si em­me ol­leet lyö­neet luk­koon tark­kaa läh­tö­päi­vää, sil­lä pien­tä mut­kaa mat­kaan tuli. Kun il­lal­la olim­me ve­tä­neet vau­nun Ou­lun­sa­loon van­hem­pie­ni pi­haan, niin aa­mul­la koit­ti seu­raa­va yl­lä­tys: jää­kaap­pi lak­ka­si toi­mi­mas­ta. Olim­me on­nek­si mum­mo­lan lä­hei­syy­den tuo­mien ylel­li­syyk­sien pii­ris­sä. Aa­mu­toi­mis­ta sel­viy­dyt­ty­ä­ni pau­kau­tin asun­to­vau­nun oven kiin­ni. Mie­he­ni huo­ma­si myö­hem­min, et­tä ovi oli jos­tain syys­tä men­nyt luk­koon, ja avai­met oli­vat asun­to­vau­nun si­säl­lä. Sii­nä vai­hees­sa olin tyy­ty­väi­nen sii­hen, et­tä olin eh­ti­nyt pu­keu­tua ja jos­tain syys­tä olin ot­ta­nut au­ton avai­met vau­nun si­säl­tä pois.

Mie­he­ni il­mees­tä huo­ma­sin, et­tä vas­tus­te­lu sai­si jo riit­tää, mut­ta täs­sä vai­hees­sa täy­tyy kyl­lä sa­noa, et­tä olen erit­täin tyy­ty­väi­nen sii­hen, et­tä hän suh­tau­tui näi­hin vas­tus­tuk­siin ai­ka mu­ka­val­la asen­teel­la. On­nek­si tämä kaik­ki ta­pah­tui mum­mo­lan pi­has­sa. Kun äi­ti­ni sai tie­tää oven luk­kiu­tu­mi­ses­ta, niin hän voi­ton­var­ma­na sa­noi avaa­van­sa oven. En epäil­lyt hän­tä lain­kaan, sil­lä hän on sel­lai­nen äi­ti, joka osaa rat­kais­ta kaik­ki on­gel­mat. Koh­ta äi­ti oli ovel­la avain­laa­ti­kon kans­sa. Hän ky­se­li, mil­tä avain näyt­tää ja al­koi tes­tail­la avai­mia. Jos­sain vai­hees­sa mie­he­ni us­ko al­koi hor­jua, mut­ta äi­ti­ni jat­koi sin­nik­kääs­ti ko­kei­lua. Pian työ tuot­ti­kin tu­los­ta, ja ovi avau­tui. Ja niin mie­he­ni pää­si läh­te­mään ta­kai­sin eri­no­mai­sek­si ha­vai­tul­le asun­to­vau­nu­kor­jaa­jal­le näyt­tä­mään jää­kaap­pia.

Asun­to­vau­nui­lun li­säk­si olim­me läh­dös­sä en­sim­mäis­tä ker­taa koi­ran kans­sa ul­ko­mail­le. On­nek­si tör­mä­sim­me Su­vi­seu­rois­sa ys­tä­viim­me, joil­la oli asi­as­ta ko­ke­mus­ta ja jot­ka neu­voi­vat mei­tä. Käy­tin­kin sit­ten kol­men päi­vän ai­ka­na koi­raam­me kol­me ker­taa eläin­lää­kä­ril­lä pas­sin ja Ruot­sis­sa tar­vit­ta­vien ma­do­tus­ten tii­moil­ta. Eläin­lää­kä­ri­reis­sul­la au­ton pu­hal­ti­met lak­ka­si­vat yh­täk­kiä toi­mi­mas­ta. Mie­he­ni läh­ties­sä os­ta­maan uut­ta su­la­ket­ta, äi­ti­ni bon­ga­si tiel­tä naa­pu­rin mie­hen, jon­ka avul­la uu­si su­la­ke löy­tyi­kin lä­hel­tä. Täl­lä au­tol­la em­me ol­leet läh­dös­sä reis­suun, mut­ta kun sa­ma­na päi­vä­nä asun­to­vau­nun jää­kaap­pi ha­jo­si ja ovi luk­kiu­tui avain­ten ol­les­sa si­säl­lä, oli hyvä, et­tä mat­ka-ai­ka­tau­lus­sa oli jous­toa.

Ja vie­lä sii­tä jää­kaa­pis­ta. Ko­ke­neem­mat vau­nui­li­jat saat­toi­vat­kin jo ar­va­ta, et­tä ky­sees­sä oli vain jää­kaa­pin kaa­su­polt­ti­men put­saus. Ja niin vau­nu ja au­to oli­vat il­lal­la taas kun­nos­sa ja vie­lä­pä il­man ra­han­me­no­ja. Ja ilol­la pää­sin te­ke­mään in­ven­taa­ri­o­ta Su­vi­seu­ro­jen jäl­jil­tä ta­va­roi­hin ja sain täy­tel­lä puh­tail­la pyy­keil­lä kaap­pe­ja. Lop­pu­jen lo­puk­si muu­ta­man päi­vän vii­väs­ty­mi­nen oli vain hyvä asia, sil­lä sää­tie­dot­teet lu­pai­li­vat pa­rem­pia il­mo­ja Lo­foo­teil­le. Isom­mat lap­set eh­ti­vät viet­tää iha­nia päi­viä serk­ku­jen luo­na, ja me van­hem­pie­ni luo­na.

Pa­ras­ta vau­nui­lus­sa on se, kun il­tai­sin lap­set pää­se­vät suo­raan omiin sän­kyi­hin­sä nuk­ku­maan. Yleen­sä koi­ram­me nuk­kuu isom­pien las­ten kans­sa. Nyt­kin Laku nu­kah­ti asun­to­vau­nun toi­seen pää­hän, mut­ta aa­mu­yöl­lä he­rä­sin sii­hen, kun Laku nou­si ylös ja eh­kä­pä et­sis­ke­li serk­ku­jen luo­na ole­via isom­pia lap­sia. Ja mitä huo­ma­sin­kaan: Mie­he­ni rai­va­si vie­res­tään ti­laa ja an­toi koi­ran hy­pä­tä sii­hen. Ja niin unem­me jat­ku­vat. Koh­ta pik­kui­sia köm­pi vie­reem­me jat­ka­maan aa­mun unia. Lo­pul­ta sän­gys­säm­me oli kol­me las­ta ja koi­ra. Koi­ra oli ha­ke­nut vie­lä pa­rem­man pai­kan päit­tem­me ylä­puo­lel­ta. Koh­ta­sin mie­he­ni kat­seen. Kum­pi­kaan ei sa­no­nut mi­tään, mut­ta hy­mym­me ker­toi­vat, et­tä ei tä­män eh­kä ihan näin pi­täi­nyt men­nä…

Mat­kam­me on eden­nyt kii­ru­na­lai­sen mar­ke­tin park­ki­pai­kal­ta Nar­vi­kin kaut­ta tän­ne Lo­foo­teil­le. Tä­hä­nas­ti­sen pe­rus­teel­la mat­kam­me on su­ju­nut erit­täin mu­ka­vas­ti. Kyl­lä kan­nat­ti läh­teä. Mi­nul­la on sel­lai­nen tun­ne, et­tä tämä ka­ra­vaa­na­rie­lä­mä tu­lee ole­maan mei­dän jut­tum­me. On­nek­si mie­he­ni ot­ti nuo­rim­mai­sen mu­kaan so­ta­mu­se­oon, niin mi­nul­le jär­jes­tyi ai­kaa kir­joit­taa tämä jut­tu lop­puun. Täl­lä het­kel­lä näky asun­to­vau­nun ik­ku­nas­ta on iha­na: Yk­si lap­sis­tam­me ta­lut­taa La­kua me­ren ää­rel­lä jyh­kei­den vuo­ris­to­jen ko­ho­tes­sa taus­tal­la.

VirpiMyllyniemi
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys