Ter­vei­siä kii­ru­na­lai­sen mar­ke­tin park­ki­pai­kal­ta. Jäim­me tä­hän yök­si, kun lei­rin­tä­a­lu­eil­le em­me enää pääs­seet. Oi­kein mu­ka­vas­ti täs­sä yö su­jui. Park­ki­paik­ka­yö­py­mi­nen on meil­le uu­si mah­dol­li­suus, sil­lä olem­me siir­ty­neet telt­tai­li­jois­ta ka­ra­vaa­na­reik­si. Täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa ajat­te­lin vä­hän muis­tel­la mei­dän men­nei­tä su­vi­seu­ra­ma­joit­tu­mi­sia. Meil­lä on ta­ka­na 14 Su­vi­seu­rat las­ten kans­sa, ja niis­tä muu­ta­maa lu­kuun ot­ta­mat­ta olem­me viet­tä­neet kaik­ki tel­tas­sa.

Vuo­sien var­rel­la telt­ta­va­rus­te­lum­me on li­sään­ty­nyt. Yö­py­mis­telt­to­jen li­säk­si meil­lä on ol­lut käy­tös­sä 18-ne­li­öi­nen juh­la­telt­ta, sel­lai­nen lit­ra­myyn­ti­ko­jun nä­köi­nen, ku­ten joku ohi­kul­ki­ja jos­kus kom­men­toi. Nyt kun olem­me siir­ty­neet ka­ra­vaa­na­reik­si, on vaa­ra, et­tä ai­ka jo­ten­kin kul­tai­si telt­tai­lu­vuo­tem­me. Si­tä­kin var­maan ta­pah­tuu, mut­ta yleen­sä meil­lä on kyl­lä telt­tai­lut su­ju­neet erit­täin mu­ka­vas­ti. Eh­kä sik­si, et­tä mi­nul­ta ja mie­hel­tä­ni on löy­ty­nyt sii­hen tar­vit­ta­vaa ext­re­me-asen­net­ta. On vain pi­tä­nyt päät­tää, et­tä her­moi­lu on kiel­let­ty ja huu­mo­ril­la ve­de­tään kink­ki­set­kin ti­lan­teet.

Telt­tai­lu­his­to­ri­an pa­hin ko­e­tin­ki­vi si­joit­tuu eh­kä Vaa­san Su­vi­seu­roi­hin. Mie­he­ni läh­ti ta­val­li­seen ta­paan isom­pien las­ten kans­sa etu­kä­teen su­vun tref­fi­pai­kal­le, jos­ta su­vun let­ka sit­ten mu­ka­vas­ti lei­riy­tyi­si lä­hek­käin. Minä läh­din muu­ta­man tun­nin pääs­tä pe­räs­sä kah­den nuo­rim­man kans­sa. 150 km en­nen Vaa­saa sain mie­hel­tä­ni pu­he­lun, et­tä älä tule tän­ne. He oli­vat pääs­seet pe­ril­le, mut­ta mie­he­ni is­tui edel­leen au­tos­sa. Suku oli on­nek­si ot­ta­nut lap­sem­me suo­jiin­sa vau­nui­hin­sa, ja mie­he­ni il­moit­ti ai­ko­van­sa nuk­kua au­tos­sa. Sii­nä sa­tees­sa ei pal­jon telt­to­ja pys­ty­tel­ty.

Mi­nua ei oi­kein in­nos­ta­nut pa­luu ko­tiin. Niin­pä mie­he­ni eh­dot­ti meil­le yö­py­mis­pai­kak­si Vaa­san kes­kus­tas­sa asu­vaa su­ku­lais­taan, jon­ka mi­nä­kin olin jos­kus su­vun juh­lis­sa ta­van­nut. Saim­me erit­täin läm­pi­män vas­taa­no­ton hä­nen luo­naan. Puo­li­tois­ta­vuo­ti­aan nuo­rim­man kans­sa elo oli to­sin siel­lä­kin hie­man ext­re­meä ko­ris­te-esi­nei­den saa­des­sa kyy­tiä, mut­ta olin niin kii­tol­li­nen täs­tä mah­dol­li­suu­des­ta ja oli myös iha­na tu­tus­tua lä­hem­min mie­he­ni su­ku­lai­seen. Seu­raa­va­na päi­vä­nä pää­sim­me­kin sit­ten su­vi­seu­ra-alu­eel­le. Hie­man vie­lä odot­te­lim­me maan kui­vu­mis­ta en­nen kuin tel­tat kai­kes­sa ko­meu­des­saan nou­si­vat pys­tyyn. Mei­dän ym­pä­ris­töm­me ei niis­sä Su­vi­seu­rois­sa kui­vu­nut ol­len­kaan, mut­ta mu­ka­vat seu­rat siel­lä­kin vie­tet­tiin. Niis­tä su­vi­seu­rois­ta on jää­nyt elä­mään su­ku­lais­mie­hen lau­sah­dus hä­nen kat­sel­les­sa telt­tai­lu­e­lä­määm­me: ”Ei se ole niin paha, mil­tä se näyt­tää!”

Telt­tai­lun yk­si iso mii­nus on kah­vin­keit­to­mah­dol­li­suu­den puut­tu­mi­nen. Vaik­ka lit­ra­myyn­neis­tä saa myös kah­via, muis­tan eri­tyi­sel­lä läm­möl­lä ja kii­tol­li­suu­del­la su­ku­lais­ten vau­nuis­ta työn­ty­viä ter­mos­pul­lo­ja. Me lu­paam­me vie­dä tätä hy­vää eteen­päin. Ol­les­sam­me al­ku­ke­säs­tä yh­del­lä lei­rin­tä­a­lu­eel­la meni mie­he­ni tar­jo­a­maan telt­tai­li­joil­le kah­via. Voit­te var­maan ku­vi­tel­la hei­dän il­meen­sä.

Meil­lä on nyt ta­ka­na en­sim­mäi­set Su­vi­seu­rat omal­la vau­nul­la. Kah­via keit­te­lim­me ihan keit­te­le­mi­sen ilos­ta. Jää­kaap­pi ja läm­mi­tys tun­tui­vat luk­suk­sel­ta. En­nen Su­vi­seu­ro­ja mum­mo­lan pi­has­sa huo­ma­tut vuo­ta­vat ha­nat­kaan ei­vät hi­das­ta­neet, sil­lä Su­vi­seu­rois­sa pär­jää lois­ta­vas­ti il­man juok­se­vaa vet­tä. Jos telt­tai­lus­sa oli omat haas­teen­sa, pa­rin vii­kon ka­ra­vaa­na­rie­lä­män ai­ka­na olem­me saa­neet tot­tua myös asun­to­vau­nui­luun liit­ty­viin ne­ga­tii­vi­siin lie­veil­mi­öi­hin.

Su­vi­seu­ro­jen jäl­keen saim­me ha­nat kun­toon ja aloim­me suun­ni­tel­la Lo­foo­teil­le läh­töä. On­nek­si em­me ol­leet lyö­neet luk­koon tark­kaa läh­tö­päi­vää, sil­lä pien­tä mut­kaa mat­kaan tuli. Kun il­lal­la olim­me ve­tä­neet vau­nun Ou­lun­sa­loon van­hem­pie­ni pi­haan, niin aa­mul­la koit­ti seu­raa­va yl­lä­tys: jää­kaap­pi lak­ka­si toi­mi­mas­ta. Olim­me on­nek­si mum­mo­lan lä­hei­syy­den tuo­mien ylel­li­syyk­sien pii­ris­sä. Aa­mu­toi­mis­ta sel­viy­dyt­ty­ä­ni pau­kau­tin asun­to­vau­nun oven kiin­ni. Mie­he­ni huo­ma­si myö­hem­min, et­tä ovi oli jos­tain syys­tä men­nyt luk­koon, ja avai­met oli­vat asun­to­vau­nun si­säl­lä. Sii­nä vai­hees­sa olin tyy­ty­väi­nen sii­hen, et­tä olin eh­ti­nyt pu­keu­tua ja jos­tain syys­tä olin ot­ta­nut au­ton avai­met vau­nun si­säl­tä pois.

Mie­he­ni il­mees­tä huo­ma­sin, et­tä vas­tus­te­lu sai­si jo riit­tää, mut­ta täs­sä vai­hees­sa täy­tyy kyl­lä sa­noa, et­tä olen erit­täin tyy­ty­väi­nen sii­hen, et­tä hän suh­tau­tui näi­hin vas­tus­tuk­siin ai­ka mu­ka­val­la asen­teel­la. On­nek­si tämä kaik­ki ta­pah­tui mum­mo­lan pi­has­sa. Kun äi­ti­ni sai tie­tää oven luk­kiu­tu­mi­ses­ta, niin hän voi­ton­var­ma­na sa­noi avaa­van­sa oven. En epäil­lyt hän­tä lain­kaan, sil­lä hän on sel­lai­nen äi­ti, joka osaa rat­kais­ta kaik­ki on­gel­mat. Koh­ta äi­ti oli ovel­la avain­laa­ti­kon kans­sa. Hän ky­se­li, mil­tä avain näyt­tää ja al­koi tes­tail­la avai­mia. Jos­sain vai­hees­sa mie­he­ni us­ko al­koi hor­jua, mut­ta äi­ti­ni jat­koi sin­nik­kääs­ti ko­kei­lua. Pian työ tuot­ti­kin tu­los­ta, ja ovi avau­tui. Ja niin mie­he­ni pää­si läh­te­mään ta­kai­sin eri­no­mai­sek­si ha­vai­tul­le asun­to­vau­nu­kor­jaa­jal­le näyt­tä­mään jää­kaap­pia.

Asun­to­vau­nui­lun li­säk­si olim­me läh­dös­sä en­sim­mäis­tä ker­taa koi­ran kans­sa ul­ko­mail­le. On­nek­si tör­mä­sim­me Su­vi­seu­rois­sa ys­tä­viim­me, joil­la oli asi­as­ta ko­ke­mus­ta ja jot­ka neu­voi­vat mei­tä. Käy­tin­kin sit­ten kol­men päi­vän ai­ka­na koi­raam­me kol­me ker­taa eläin­lää­kä­ril­lä pas­sin ja Ruot­sis­sa tar­vit­ta­vien ma­do­tus­ten tii­moil­ta. Eläin­lää­kä­ri­reis­sul­la au­ton pu­hal­ti­met lak­ka­si­vat yh­täk­kiä toi­mi­mas­ta. Mie­he­ni läh­ties­sä os­ta­maan uut­ta su­la­ket­ta, äi­ti­ni bon­ga­si tiel­tä naa­pu­rin mie­hen, jon­ka avul­la uu­si su­la­ke löy­tyi­kin lä­hel­tä. Täl­lä au­tol­la em­me ol­leet läh­dös­sä reis­suun, mut­ta kun sa­ma­na päi­vä­nä asun­to­vau­nun jää­kaap­pi ha­jo­si ja ovi luk­kiu­tui avain­ten ol­les­sa si­säl­lä, oli hyvä, et­tä mat­ka-ai­ka­tau­lus­sa oli jous­toa.

Ja vie­lä sii­tä jää­kaa­pis­ta. Ko­ke­neem­mat vau­nui­li­jat saat­toi­vat­kin jo ar­va­ta, et­tä ky­sees­sä oli vain jää­kaa­pin kaa­su­polt­ti­men put­saus. Ja niin vau­nu ja au­to oli­vat il­lal­la taas kun­nos­sa ja vie­lä­pä il­man ra­han­me­no­ja. Ja ilol­la pää­sin te­ke­mään in­ven­taa­ri­o­ta Su­vi­seu­ro­jen jäl­jil­tä ta­va­roi­hin ja sain täy­tel­lä puh­tail­la pyy­keil­lä kaap­pe­ja. Lop­pu­jen lo­puk­si muu­ta­man päi­vän vii­väs­ty­mi­nen oli vain hyvä asia, sil­lä sää­tie­dot­teet lu­pai­li­vat pa­rem­pia il­mo­ja Lo­foo­teil­le. Isom­mat lap­set eh­ti­vät viet­tää iha­nia päi­viä serk­ku­jen luo­na, ja me van­hem­pie­ni luo­na.

Pa­ras­ta vau­nui­lus­sa on se, kun il­tai­sin lap­set pää­se­vät suo­raan omiin sän­kyi­hin­sä nuk­ku­maan. Yleen­sä koi­ram­me nuk­kuu isom­pien las­ten kans­sa. Nyt­kin Laku nu­kah­ti asun­to­vau­nun toi­seen pää­hän, mut­ta aa­mu­yöl­lä he­rä­sin sii­hen, kun Laku nou­si ylös ja eh­kä­pä et­sis­ke­li serk­ku­jen luo­na ole­via isom­pia lap­sia. Ja mitä huo­ma­sin­kaan: Mie­he­ni rai­va­si vie­res­tään ti­laa ja an­toi koi­ran hy­pä­tä sii­hen. Ja niin unem­me jat­ku­vat. Koh­ta pik­kui­sia köm­pi vie­reem­me jat­ka­maan aa­mun unia. Lo­pul­ta sän­gys­säm­me oli kol­me las­ta ja koi­ra. Koi­ra oli ha­ke­nut vie­lä pa­rem­man pai­kan päit­tem­me ylä­puo­lel­ta. Koh­ta­sin mie­he­ni kat­seen. Kum­pi­kaan ei sa­no­nut mi­tään, mut­ta hy­mym­me ker­toi­vat, et­tä ei tä­män eh­kä ihan näin pi­täi­nyt men­nä…

Mat­kam­me on eden­nyt kii­ru­na­lai­sen mar­ke­tin park­ki­pai­kal­ta Nar­vi­kin kaut­ta tän­ne Lo­foo­teil­le. Tä­hä­nas­ti­sen pe­rus­teel­la mat­kam­me on su­ju­nut erit­täin mu­ka­vas­ti. Kyl­lä kan­nat­ti läh­teä. Mi­nul­la on sel­lai­nen tun­ne, et­tä tämä ka­ra­vaa­na­rie­lä­mä tu­lee ole­maan mei­dän jut­tum­me. On­nek­si mie­he­ni ot­ti nuo­rim­mai­sen mu­kaan so­ta­mu­se­oon, niin mi­nul­le jär­jes­tyi ai­kaa kir­joit­taa tämä jut­tu lop­puun. Täl­lä het­kel­lä näky asun­to­vau­nun ik­ku­nas­ta on iha­na: Yk­si lap­sis­tam­me ta­lut­taa La­kua me­ren ää­rel­lä jyh­kei­den vuo­ris­to­jen ko­ho­tes­sa taus­tal­la.