JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Miksi kaikki aina puhuu huutamalla minulle?

19.4.2019 6.42

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190419064200

Mitä si­nul­le tu­lee mie­leen sa­nas­ta ko­ti­työt? Mi­nul­le tu­lee mie­leen ”lo­pu­ton suo”. En tie­dä, mi­ten te, mut­ta minä sai­sin ko­ti­äi­ti­nä ol­les­sa­ni työl­lis­tet­tyä it­se­ni sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti ko­ti­töil­lä, vaik­ka muu per­he te­ki­si­kin oman osuu­den – ja var­sin­kin sil­loin, jos kaik­ki ras­ti­lis­ta­sys­tee­mi­vi­ri­tyk­set oli­si­vat osoit­tau­tu­neet te­hot­to­mik­si. Pik­ku hil­jaa olen hy­väk­sy­nyt sen, et­tä val­mis­ta on tur­ha ta­voi­tel­la, sil­lä se tar­koit­tai­si sitä, et­tä mi­nun pi­täi­si luo­pua mo­nes­ta muus­ta tär­ke­äm­mäs­tä asi­as­ta. Toi­saal­ta lii­an ren­nos­ti ot­ta­mi­nen ei myös­kään ole osoit­tau­tu­nut per­hees­säm­me hy­väk­si vaih­to­eh­dok­si. Jos­kus kun tus­kai­lin tätä ris­ti­rii­taa mie­hel­le­ni, hän sa­noi: ”Tee jo­ta­kin.” Tuo oh­je on osoit­tau­tu­nut mi­nul­le erit­täin toi­mi­vak­si. Aa­mu­päi­vi­sin teen tie­tyt ju­tut, ja lop­pu­jen töi­den te­ke­mi­sen kiel­län it­sel­tä­ni. Il­man tätä ra­jaus­ta mi­nus­ta oli­si vaa­ras­sa tul­la pää­toi­mi­nen sii­voo­ja, mikä taas tar­koit­tai­si sitä, et­tä pää­hen­ki­löt eli lap­set sai­si­vat lii­an pie­nen sii­vun mi­nus­ta.

Toi­sis­sa per­heis­sä ko­ti­töi­den te­ke­mi­nen ja ja­ka­mi­nen su­juu on­gel­mit­ta. Me per­heet olem­me niin eri­lai­sia. Mi­nus­ta on erit­täin ra­sit­ta­vaa käs­keä lap­sia te­ke­mään ko­ti­töi­tä, sil­lä ha­lu­ai­sin, et­tä työ teh­täi­siin heti. Toi­saal­ta mi­nus­ta on iha­naa, kun lap­set leik­ki­vät, te­ke­vät temp­pu­ja, soit­ta­vat soit­to­läk­sy­jä tai ovat ka­ve­rei­den kans­sa. Huo­maan usein, et­tä vaik­ka oli­sin an­ta­nut jol­le­kin jon­kun teh­tä­vän, niin en vain ras­ki vaa­tia las­ta tu­le­maan, jos hä­nel­lä näyt­tää ole­van joku tär­keä jut­tu te­keil­lä. Huo­maan myös ajat­te­le­va­ni, et­ten ha­lua kuor­mit­taa lap­sia lii­kaa ko­ti­töil­lä sen pe­rus­teel­la, et­tä meil­lä on iso per­he. Mut­ta isos­sa per­hees­sä ko­ti­töi­tä on joka ta­pauk­ses­sa pal­jon, ja olen sitä miel­tä, et­tä van­hem­pien vel­vol­li­suus on opet­taa lap­sil­le ko­ti­töi­tä. Par­haim­mas­sa ta­pauk­ses­sa ko­ti­töi­den te­ke­mi­nen vah­vis­taa lap­sen it­se­tun­toa.

Jo­kai­nen use­am­man lap­sen van­hem­pi tie­tää, et­tä toi­sia lap­sia on hel­pom­pi saa­da te­ke­mään ko­ti­töi­tä kuin toi­sia. Ai­he on hie­man ar­ka­luon­toi­nen, ei­kä mi­ten­kään yk­si­se­lit­tei­nen. Hel­pol­la ma­te­ma­tii­kal­la aja­tel­tu­na kaik­ki suun­nil­leen sa­ma­ni­käi­set te­ki­si­vät sa­man ver­ran, mut­ta asi­as­ta te­kee vai­ke­am­man se, et­tä lap­set ovat luon­teil­taan hy­vin eri­lai­sia. Joku lap­sis­ta on näp­pä­rä sii­vo­a­maan, kun taas toi­sen lap­sen lah­jak­kuu­det ovat ai­van toi­saal­la. Tä­män vuok­si ko­ti­töi­den kir­jo oli­si hyvä pi­tää laa­ja­na. Oma ky­sy­myk­sen­sä on se­kin, et­tä pi­tää­kö kaik­kien teh­dä kaik­kia ko­ti­töi­tä vai te­kee­kö jo­kai­nen sitä, mikä luon­nis­tuu hel­poi­ten? Jos­kus joku lap­sis­tam­me sa­noi, et­tä ei kan­na­ta pal­jas­taa äi­dil­le ole­van­sa hyvä jos­sa­kin ko­ti­työs­sä, kun äi­ti sit­ten ai­na käs­kee teh­dä sitä hom­maa uu­del­leen. Ei tämä ai­van help­poa ole.

En­tä se lap­si, jol­le pie­nen­kin ko­ti­työn te­ke­mi­nen tun­tuu mah­dot­to­mal­ta suo­ri­tuk­sel­ta? Mit­kä ovat vaih­to­eh­dot sil­loin? Mei­dän per­hees­sä on ko­ke­mus­ta täs­tä. Vuo­sien var­rel­la olem­me ko­keil­leet hy­vin­kin eri­lai­sia sys­tee­me­jä. On ol­lut jos jon­kin­nä­köis­tä ras­ti­lis­taa, on ko­keil­tu esi­mer­kik­si lem­pe­än kan­nus­ta­vaa mo­ti­voin­tia, kark­ki­päi­vän me­net­tä­mis­tä, tiuk­kaa vaa­ti­mis­ta, mut­ta pe­ru­son­gel­maa ei näil­lä kei­noil­la ole rat­kais­tu. Mik­si kaik­ki ai­na pu­huu huu­ta­mal­la mi­nul­le? –ky­sy­mys sai mi­nut miet­te­li­ääk­si. Vaik­ka mil­lä ää­nen­sä­vyl­lä yri­tin pyyn­nön esit­tää, niin sii­tä var­maan­kin kuul­si pet­ty­nyt ole­tus sii­tä, et­tei lap­si kui­ten­kaan suos­tui­si pyyn­töön. Ja näin ne­ga­tii­vi­suu­den kier­re oli val­mis. Kun lap­sel­ta ei vaa­ti­nut ko­ti­töi­tä, niin ar­ki rul­la­si mu­ka­vas­ti. Ko­ko­nai­suu­den kan­nal­ta se oli­si­kin mo­nes­ti hel­poin rat­kai­su, mut­tei on­gel­ma­ton se­kään.

Mo­ni­nais­ten vai­hei­den jäl­keen olen pää­ty­nyt sii­hen, et­tä sa­mal­la ta­val­la kuin kou­lu­maa­il­mas­sa, suh­teu­tan lap­sen ta­voit­teen hä­nen tai­to­ta­soon­sa. Toi­sin sa­no­en en vaa­di kai­kil­ta yh­tä pal­jon. Jos ko­ko­nai­sen tis­ki­ko­neen tyh­jen­tä­mi­nen jo­na­kin päi­vä­nä on sula mah­dot­to­muus, niin sil­loin puo­li­kas riit­tää. Täs­tä en tee suur­ta nu­me­roa muil­le. Ja toi­saal­ta se lap­si, joka te­kee enem­män kuin muut, saa pie­nen li­sä­pal­kin­non. Vä­lil­lä taas kun jol­la­kin on pal­jon kou­lu­teh­tä­viä, ko­kei­ta ja vie­lä soit­ta­mi­set pääl­le, niin en viit­si uu­vut­taa hän­tä enää ko­ti­töil­lä. Mut­ta toi­se­na päi­vä­nä ilok­se­ni huo­maan, mi­ten näp­pä­räs­ti hom­mat hoi­tu­vat. Hel­pot­tu­nee­na to­te­an, et­tä nuo­ren tai­dot ovat kart­tu­neet, vaik­ka tun­tuu, et­tä em­me ole ai­na jak­sa­neet tar­peek­si vaa­tia.

Mut­ta täl­lä het­kel­lä aja­tuk­se­ni ovat eri­tyi­ses­ti sii­nä lap­ses­sa, jol­le ko­ti­töi­den te­ke­mi­nen jos­tain syys­tä tun­tuu hy­vin han­ka­lal­ta. Kun toi­sen lap­sen reip­paut­ta ylis­te­tään, voi toi­nen lap­si ko­kea ole­van­sa huo­nom­pi. On kes­tä­nyt het­ki op­pia, et­tä jol­le­kin lap­sel­le huo­neen sii­vo­a­mi­nen voi ol­la yli­voi­mais­ta esi­mer­kik­si sii­tä syys­tä, et­tei hän tie­dä ihan jo­kai­sel­le ta­va­ral­le sa­tap­ro­sent­tis­ta paik­kaa. Mi­ten tär­ke­ää on, et­tä huo­maan lap­ses­sa ole­van hy­vän, ku­ten sen, mi­ten iha­nas­ti hän leik­kii pik­ku­si­sa­ruk­sen kans­sa. Jos­sain vai­hees­sa meil­lä tuli hie­man sa­no­mis­ta sii­tä, et­tä jon­kun ei tar­vin­nut sii­vo­ta, kun hän leik­ki 2-vuo­ti­aan kans­sa peh­mo­le­luil­la. Tar­jo­sin kai­kil­le muil­le­kin tätä vaih­to­eh­toa, mut­ta mo­nel­le se osoit­tau­tui­kin ran­kim­mak­si ko­ti­työk­si, ja sen jäl­keen pyyk­kien ri­pus­ta­mi­nen na­rul­le tun­tui hel­pol­ta vaih­to­eh­dol­ta. It­se­kin vä­syin hy­vin no­pe­as­ti näi­hin leik­kei­hin ja kii­tol­li­suu­del­le kat­soin las­ta­ni, joka su­loi­ses­ti suos­tui pik­ku­sis­kon­sa leik­ki­pyyn­töön.

Ja mik­si näi­tä ajat­te­len? Sik­si, et­tei lap­se­ni ai­kui­se­na jou­tui­si ajat­te­le­maan, et­tä olin huo­no lap­si, kos­ka mi­nul­le ai­na huu­det­tiin, kun en teh­nyt tar­peek­si ko­ti­töi­tä. Minä ha­lu­an suo­jel­la las­ta­ni. Kun toi­set va­lit­ta­vat, et­tei yk­si ole teh­nyt päi­vän hom­maa, minä puo­lus­tan. Näen su­loi­sen hy­myn ja sen, et­tä lap­sel­la on omat syyn­sä toi­min­taan­sa. Ai­na en ole jak­sa­nut nii­tä kuun­nel­la en­kä var­sin­kaan ym­mär­tää. Nyt kun omal­la ta­val­la­ni olen luo­pu­nut tais­te­lus­ta, niin mitä huo­maan­kaan: Kun pik­ku­ve­li ei jak­sa­nut sii­vo­ta huo­net­taan, meni lap­si pyyn­nös­tä­ni avuk­si. Kuu­lin kuin­ka lap­si iha­nas­ti sa­noi pik­ku­vel­jel­le: ”Tule, sii­vo­taan yh­des­sä, minä au­tan si­nua.”

Alus­sa mai­nit­sin tuos­ta ko­ti­töi­den lo­put­to­muu­des­ta. Ny­ky­ään py­rin sii­hen, et­tä tuo pe­rus­pyö­ri­tys ei sai­si mi­nus­ta lii­an vah­vaa otet­ta. Ajat­te­len, et­tä mi­nun teh­tä­vä­nä­ni on si­säl­lyt­tää päi­vii­ni niin pal­jon muu­ta mu­ka­vaa, et­tä hy­vil­lä mie­lin jak­san mo­ti­voi­da lap­set yh­des­sä te­ke­mi­seen. Täs­sä ajat­te­lu­ta­van muu­tok­ses­sa mi­nua aut­taa Ee­va Kil­ven aja­tus: ” On vain yk­si pe­ri­aa­te: Epä­täy­del­li­syys. Joka hy­väk­syy sen, jak­saa elää.”

VirpiMyllyniemi
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys