Mitä si­nul­le tu­lee mie­leen sa­nas­ta ko­ti­työt? Mi­nul­le tu­lee mie­leen ”lo­pu­ton suo”. En tie­dä, mi­ten te, mut­ta minä sai­sin ko­ti­äi­ti­nä ol­les­sa­ni työl­lis­tet­tyä it­se­ni sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti ko­ti­töil­lä, vaik­ka muu per­he te­ki­si­kin oman osuu­den – ja var­sin­kin sil­loin, jos kaik­ki ras­ti­lis­ta­sys­tee­mi­vi­ri­tyk­set oli­si­vat osoit­tau­tu­neet te­hot­to­mik­si. Pik­ku hil­jaa olen hy­väk­sy­nyt sen, et­tä val­mis­ta on tur­ha ta­voi­tel­la, sil­lä se tar­koit­tai­si sitä, et­tä mi­nun pi­täi­si luo­pua mo­nes­ta muus­ta tär­ke­äm­mäs­tä asi­as­ta. Toi­saal­ta lii­an ren­nos­ti ot­ta­mi­nen ei myös­kään ole osoit­tau­tu­nut per­hees­säm­me hy­väk­si vaih­to­eh­dok­si. Jos­kus kun tus­kai­lin tätä ris­ti­rii­taa mie­hel­le­ni, hän sa­noi: ”Tee jo­ta­kin.” Tuo oh­je on osoit­tau­tu­nut mi­nul­le erit­täin toi­mi­vak­si. Aa­mu­päi­vi­sin teen tie­tyt ju­tut, ja lop­pu­jen töi­den te­ke­mi­sen kiel­län it­sel­tä­ni. Il­man tätä ra­jaus­ta mi­nus­ta oli­si vaa­ras­sa tul­la pää­toi­mi­nen sii­voo­ja, mikä taas tar­koit­tai­si sitä, et­tä pää­hen­ki­löt eli lap­set sai­si­vat lii­an pie­nen sii­vun mi­nus­ta.

Toi­sis­sa per­heis­sä ko­ti­töi­den te­ke­mi­nen ja ja­ka­mi­nen su­juu on­gel­mit­ta. Me per­heet olem­me niin eri­lai­sia. Mi­nus­ta on erit­täin ra­sit­ta­vaa käs­keä lap­sia te­ke­mään ko­ti­töi­tä, sil­lä ha­lu­ai­sin, et­tä työ teh­täi­siin heti. Toi­saal­ta mi­nus­ta on iha­naa, kun lap­set leik­ki­vät, te­ke­vät temp­pu­ja, soit­ta­vat soit­to­läk­sy­jä tai ovat ka­ve­rei­den kans­sa. Huo­maan usein, et­tä vaik­ka oli­sin an­ta­nut jol­le­kin jon­kun teh­tä­vän, niin en vain ras­ki vaa­tia las­ta tu­le­maan, jos hä­nel­lä näyt­tää ole­van joku tär­keä jut­tu te­keil­lä. Huo­maan myös ajat­te­le­va­ni, et­ten ha­lua kuor­mit­taa lap­sia lii­kaa ko­ti­töil­lä sen pe­rus­teel­la, et­tä meil­lä on iso per­he. Mut­ta isos­sa per­hees­sä ko­ti­töi­tä on joka ta­pauk­ses­sa pal­jon, ja olen sitä miel­tä, et­tä van­hem­pien vel­vol­li­suus on opet­taa lap­sil­le ko­ti­töi­tä. Par­haim­mas­sa ta­pauk­ses­sa ko­ti­töi­den te­ke­mi­nen vah­vis­taa lap­sen it­se­tun­toa.

Jo­kai­nen use­am­man lap­sen van­hem­pi tie­tää, et­tä toi­sia lap­sia on hel­pom­pi saa­da te­ke­mään ko­ti­töi­tä kuin toi­sia. Ai­he on hie­man ar­ka­luon­toi­nen, ei­kä mi­ten­kään yk­si­se­lit­tei­nen. Hel­pol­la ma­te­ma­tii­kal­la aja­tel­tu­na kaik­ki suun­nil­leen sa­ma­ni­käi­set te­ki­si­vät sa­man ver­ran, mut­ta asi­as­ta te­kee vai­ke­am­man se, et­tä lap­set ovat luon­teil­taan hy­vin eri­lai­sia. Joku lap­sis­ta on näp­pä­rä sii­vo­a­maan, kun taas toi­sen lap­sen lah­jak­kuu­det ovat ai­van toi­saal­la. Tä­män vuok­si ko­ti­töi­den kir­jo oli­si hyvä pi­tää laa­ja­na. Oma ky­sy­myk­sen­sä on se­kin, et­tä pi­tää­kö kaik­kien teh­dä kaik­kia ko­ti­töi­tä vai te­kee­kö jo­kai­nen sitä, mikä luon­nis­tuu hel­poi­ten? Jos­kus joku lap­sis­tam­me sa­noi, et­tä ei kan­na­ta pal­jas­taa äi­dil­le ole­van­sa hyvä jos­sa­kin ko­ti­työs­sä, kun äi­ti sit­ten ai­na käs­kee teh­dä sitä hom­maa uu­del­leen. Ei tämä ai­van help­poa ole.

En­tä se lap­si, jol­le pie­nen­kin ko­ti­työn te­ke­mi­nen tun­tuu mah­dot­to­mal­ta suo­ri­tuk­sel­ta? Mit­kä ovat vaih­to­eh­dot sil­loin? Mei­dän per­hees­sä on ko­ke­mus­ta täs­tä. Vuo­sien var­rel­la olem­me ko­keil­leet hy­vin­kin eri­lai­sia sys­tee­me­jä. On ol­lut jos jon­kin­nä­köis­tä ras­ti­lis­taa, on ko­keil­tu esi­mer­kik­si lem­pe­än kan­nus­ta­vaa mo­ti­voin­tia, kark­ki­päi­vän me­net­tä­mis­tä, tiuk­kaa vaa­ti­mis­ta, mut­ta pe­ru­son­gel­maa ei näil­lä kei­noil­la ole rat­kais­tu. Mik­si kaik­ki ai­na pu­huu huu­ta­mal­la mi­nul­le? –ky­sy­mys sai mi­nut miet­te­li­ääk­si. Vaik­ka mil­lä ää­nen­sä­vyl­lä yri­tin pyyn­nön esit­tää, niin sii­tä var­maan­kin kuul­si pet­ty­nyt ole­tus sii­tä, et­tei lap­si kui­ten­kaan suos­tui­si pyyn­töön. Ja näin ne­ga­tii­vi­suu­den kier­re oli val­mis. Kun lap­sel­ta ei vaa­ti­nut ko­ti­töi­tä, niin ar­ki rul­la­si mu­ka­vas­ti. Ko­ko­nai­suu­den kan­nal­ta se oli­si­kin mo­nes­ti hel­poin rat­kai­su, mut­tei on­gel­ma­ton se­kään.

Mo­ni­nais­ten vai­hei­den jäl­keen olen pää­ty­nyt sii­hen, et­tä sa­mal­la ta­val­la kuin kou­lu­maa­il­mas­sa, suh­teu­tan lap­sen ta­voit­teen hä­nen tai­to­ta­soon­sa. Toi­sin sa­no­en en vaa­di kai­kil­ta yh­tä pal­jon. Jos ko­ko­nai­sen tis­ki­ko­neen tyh­jen­tä­mi­nen jo­na­kin päi­vä­nä on sula mah­dot­to­muus, niin sil­loin puo­li­kas riit­tää. Täs­tä en tee suur­ta nu­me­roa muil­le. Ja toi­saal­ta se lap­si, joka te­kee enem­män kuin muut, saa pie­nen li­sä­pal­kin­non. Vä­lil­lä taas kun jol­la­kin on pal­jon kou­lu­teh­tä­viä, ko­kei­ta ja vie­lä soit­ta­mi­set pääl­le, niin en viit­si uu­vut­taa hän­tä enää ko­ti­töil­lä. Mut­ta toi­se­na päi­vä­nä ilok­se­ni huo­maan, mi­ten näp­pä­räs­ti hom­mat hoi­tu­vat. Hel­pot­tu­nee­na to­te­an, et­tä nuo­ren tai­dot ovat kart­tu­neet, vaik­ka tun­tuu, et­tä em­me ole ai­na jak­sa­neet tar­peek­si vaa­tia.

Mut­ta täl­lä het­kel­lä aja­tuk­se­ni ovat eri­tyi­ses­ti sii­nä lap­ses­sa, jol­le ko­ti­töi­den te­ke­mi­nen jos­tain syys­tä tun­tuu hy­vin han­ka­lal­ta. Kun toi­sen lap­sen reip­paut­ta ylis­te­tään, voi toi­nen lap­si ko­kea ole­van­sa huo­nom­pi. On kes­tä­nyt het­ki op­pia, et­tä jol­le­kin lap­sel­le huo­neen sii­vo­a­mi­nen voi ol­la yli­voi­mais­ta esi­mer­kik­si sii­tä syys­tä, et­tei hän tie­dä ihan jo­kai­sel­le ta­va­ral­le sa­tap­ro­sent­tis­ta paik­kaa. Mi­ten tär­ke­ää on, et­tä huo­maan lap­ses­sa ole­van hy­vän, ku­ten sen, mi­ten iha­nas­ti hän leik­kii pik­ku­si­sa­ruk­sen kans­sa. Jos­sain vai­hees­sa meil­lä tuli hie­man sa­no­mis­ta sii­tä, et­tä jon­kun ei tar­vin­nut sii­vo­ta, kun hän leik­ki 2-vuo­ti­aan kans­sa peh­mo­le­luil­la. Tar­jo­sin kai­kil­le muil­le­kin tätä vaih­to­eh­toa, mut­ta mo­nel­le se osoit­tau­tui­kin ran­kim­mak­si ko­ti­työk­si, ja sen jäl­keen pyyk­kien ri­pus­ta­mi­nen na­rul­le tun­tui hel­pol­ta vaih­to­eh­dol­ta. It­se­kin vä­syin hy­vin no­pe­as­ti näi­hin leik­kei­hin ja kii­tol­li­suu­del­le kat­soin las­ta­ni, joka su­loi­ses­ti suos­tui pik­ku­sis­kon­sa leik­ki­pyyn­töön.

Ja mik­si näi­tä ajat­te­len? Sik­si, et­tei lap­se­ni ai­kui­se­na jou­tui­si ajat­te­le­maan, et­tä olin huo­no lap­si, kos­ka mi­nul­le ai­na huu­det­tiin, kun en teh­nyt tar­peek­si ko­ti­töi­tä. Minä ha­lu­an suo­jel­la las­ta­ni. Kun toi­set va­lit­ta­vat, et­tei yk­si ole teh­nyt päi­vän hom­maa, minä puo­lus­tan. Näen su­loi­sen hy­myn ja sen, et­tä lap­sel­la on omat syyn­sä toi­min­taan­sa. Ai­na en ole jak­sa­nut nii­tä kuun­nel­la en­kä var­sin­kaan ym­mär­tää. Nyt kun omal­la ta­val­la­ni olen luo­pu­nut tais­te­lus­ta, niin mitä huo­maan­kaan: Kun pik­ku­ve­li ei jak­sa­nut sii­vo­ta huo­net­taan, meni lap­si pyyn­nös­tä­ni avuk­si. Kuu­lin kuin­ka lap­si iha­nas­ti sa­noi pik­ku­vel­jel­le: ”Tule, sii­vo­taan yh­des­sä, minä au­tan si­nua.”

Alus­sa mai­nit­sin tuos­ta ko­ti­töi­den lo­put­to­muu­des­ta. Ny­ky­ään py­rin sii­hen, et­tä tuo pe­rus­pyö­ri­tys ei sai­si mi­nus­ta lii­an vah­vaa otet­ta. Ajat­te­len, et­tä mi­nun teh­tä­vä­nä­ni on si­säl­lyt­tää päi­vii­ni niin pal­jon muu­ta mu­ka­vaa, et­tä hy­vil­lä mie­lin jak­san mo­ti­voi­da lap­set yh­des­sä te­ke­mi­seen. Täs­sä ajat­te­lu­ta­van muu­tok­ses­sa mi­nua aut­taa Ee­va Kil­ven aja­tus: ” On vain yk­si pe­ri­aa­te: Epä­täy­del­li­syys. Joka hy­väk­syy sen, jak­saa elää.”