Elän elä­mä­ni ruuh­ka­vuo­sia ison per­heen työs­sä­käy­vä­nä äi­ti­nä. Olen on­nel­li­nen täs­tä elä­män­vai­hees­ta. Toki näi­hin vuo­siin on mah­tu­nut ilon ja on­nel­li­suu­den li­säk­si myös ki­pua ja mur­het­ta. Mut­ta sel­lais­ta elä­mä on.

Mi­nua pyy­det­tiin Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den blog­ga­rik­si. Kun pu­he­lin soi kes­ken rii­si­puu­ron häm­men­tä­mi­sen, luu­lin et­tä soit­ta­ja oli ro­mu­au­to­jen ke­rää­jä, jon­ka oli pi­tä­nyt soit­taa jo ai­em­min. Mut­ta soit­ta­ja oli­kin Ol­li Päi­vä­mie­hes­tä. En­sim­mäi­se­nä is­ki aja­tus, et­tä en eh­di. Seu­raa­va­na ta­ju­sin, et­tä asia kieh­toi mi­nua. Olen pik­ku­ty­tös­tä as­ti kir­joit­ta­nut päi­vä­kir­jo­ja. Ne kaik­ki ovat tal­lel­la.

Näi­den ruuh­ka­vuo­sien ai­ka­na olen vaih­ta­nut ky­nän vi­de­o­ka­me­raan. Ajan­käyt­tö­ä­ni olen jou­tu­nut miet­ti­mään ihan oi­ke­as­ti. Ai­van niin kuin te­o­ri­ois­sa, ih­mi­nen jak­saa ai­kan­sa ki­ris­tää, vaa­tia it­sel­tään li­sää, to­teut­taa sa­man mää­rän asi­oi­ta ai­na vain pie­ne­ne­väs­sä ai­ka­yk­si­kös­sä. Niin myös minä. Kun on use­am­pi lap­si, on myös use­am­pia asi­oi­ta elet­tä­vä­nä ja vas­tat­ta­va­na. Mut­ta sit­ten­kin väi­tän, et­tä elä­mä­ni on rau­hoit­tu­maan päin. Toki edel­leen opet­te­len pois suo­rit­ta­mi­ses­ta ja elä­mään het­kes­sä si­ten, et­ten kan­na huol­ta tu­le­vas­ta.

Kir­jat ja kir­joit­ta­mi­nen ovat kieh­to­neet mi­nua ai­na. Ra­kas­tan kir­ja­kaup­po­ja. Pie­ne­nä tyt­tö­nä jos­kus poik­ke­sin kou­lu­mat­kan var­rel­la ole­vaan kir­ja­kaup­paan. Muis­tan vie­lä­kin sen tuok­sun. Nyt ai­kui­se­na, jos työ­mat­kal­la­ni on ai­kaa, me­nen kir­ja­kaup­paan.

Ha­lu­ai­sin pa­la­ta ta­kai­sin kir­joit­ta­mi­seen. Blo­gin kir­joit­ta­mi­nen tar­jo­aa mah­dol­li­suu­den py­säh­tyä vä­lil­lä het­kek­si. Tie­dän sen tun­teen, kun on saa­nut teks­tin val­miik­si niin, et­tä se vas­taa omia aja­tuk­sia. Tie­dän myös sen tun­teen, kun it­se kir­joit­ta­mi­nen al­kaa ava­ta pol­kua eteen­päin.

En­nen kuin lu­pau­duin blo­gis­tik­si, ha­lu­sin kui­ten­kin vie­lä ky­syä las­ten mie­li­pi­det­tä. Per­he on elä­mä­ni tär­kein si­säl­tö, en­kä us­ko et­tä voi­sin kir­joit­taa blo­gia kir­joit­ta­mat­ta jo­tain sii­tä­kin. Otin asi­an pu­heek­si il­ta­päi­vän ruo­ka­pöy­däs­sä. Lap­set kä­sit­te­li­vät asi­aa omal­la rie­mul­li­sel­la ta­val­laan. Ym­mär­sin saa­nee­ni lu­van tie­tyin va­roi­tuk­sin. Lap­set puo­les­taan ai­koi­vat teh­dä Is­kä–Suo­mi-sa­na­kir­jan.