...mi­nun unel­ma­ni, kas­vi­maan? Hy­vin kävi. Sain ke­sän ai­ka­na kas­vi­maas­ta­ni pal­jon iloa. Toki se tuot­ti myös konk­reet­tis­ta sa­toa.

En­sim­mäi­se­nä pää­sim­me mais­te­le­maan re­tii­se­jä, kir­pei­tä ja raik­kai­ta oli­vat. To­sin sa­don hie­man van­he­tes­sa joku pie­ni, vih­reä mato päät­ti ot­taa oman osuu­ten­sa. Lo­put re­tii­sit ke­rä­sin suo­raan kom­pos­tiin ma­toi­neen päi­vi­neen, sai­vat ma­dot her­ku­tel­la rau­has­sa. Sa­laat­tia söim­me koko ke­sän. Las­ten­las­ten lemp­pa­rei­ta oli­vat muh­ke­at her­neen­pa­lot. It­se­kin tyk­kä­sin hel­teel­lä nap­sia kou­ral­li­sen pal­ko­ja, ne aut­toi­vat kum­mas­ti ja­noon.

Eri­tyi­sen iloi­sia olim­me pe­ru­nan hy­väs­tä sa­dos­ta. Saim­me syö­dä oman maan pe­ru­naa jopa pari viik­koa. Pa­kas­tee­seen sain til­liä, per­sil­jaa ja ruo­ho­si­pu­lia. Kel­ta­si­pu­li on par­hail­laan kui­va­mas­sa tal­vea var­ten. Pe­tu­ni­at ja pork­ka­noi­den ka­ve­rit sa­met­ti­ku­kat ei­vät ole mi­nul­la kos­kaan kuk­ki­neet niin hy­vin ruu­kuis­sa kuin nyt kas­vi­maal­la. Täl­lä het­kel­lä kas­vi­maal­la­ni kas­va­vat vie­lä pork­ka­nat ja ke­hä­ku­kat. Toki olem­me jo syö­neet pork­ka­noi­ta. Ne ovat kum­mal­li­sen ly­hyi­tä ja pak­su­ja mut­ta hy­viä!

Ke­vääl­lä lu­pa­sin it­sel­le­ni, et­tä kas­vi­maa­ni on te­ra­pi­a­kas­vi­maa ei­kä työ­lei­ri. Sis­ko­ni yl­ly­tyk­ses­tä to­teu­tin ka­te­vil­je­lyä, jos­sa kas­vi­maa pei­te­tään ruo­ho­jät­teel­lä, joka kom­pos­toi­tuu ja hoi­taa maa­ta. Se oli­kin tosi toi­mi­va tapa ja kit­ke­mis­tä oli rat­kai­se­vas­ti vä­hem­män. Myös­kään kas­te­le­mi­ses­ta ei tar­vin­nut ol­la niin huo­lis­saan hel­tei­den ai­kaan. Kas­te­ma­dot kuu­lem­ma tyk­kää­vät myös täl­lai­ses­ta ta­vas­ta kom­pos­toi­da. Kun ne käy­vät ha­ke­mas­sa kat­tees­ta eväs­tä, ne sa­mal­la kuoh­keut­ta­vat mul­taa käy­tä­vil­lään. Ai­noa on­gel­ma­ni oli, et­tä mi­nul­la ei ol­lut ka­tet­ta riit­tä­väs­ti, kos­ka pe­rus­tim­me nur­mik­kom­me vas­ta tänä ke­sä­nä. On­nek­si en­si ke­sä­nä ti­lan­ne on toi­nen.

Oli lu­mo­a­vaa seu­ra­ta pien­ten tai­mien kas­vua ja vah­vis­tu­mis­ta. Mi­nua hu­vit­ti­vat äi­dil­li­set tun­tee­ni, kun ta­put­te­lin sie­men­pe­ru­noi­ta mul­ta­ker­rok­sen al­le kas­va­maan. Ke­sä­kuun kyl­mi­nä il­toi­na kä­vin peit­te­le­mäs­sä hal­la­nar­ko­ja pe­ru­nan tai­mia. Erää­nä päi­vä­nä joku asia tym­päi­si mi­nua tosi pal­jon. Olin äkäi­nen ja vi­hai­nen. Lai­toin pyyk­kiä ulos kui­vu­maan ja äkäi­lin it­sek­se­ni. Pää­tin poi­ke­ta het­ken mie­li­joh­tees­ta kas­vi­maal­la. Kun kat­see­ni osui vir­kei­siin pe­ru­nan tai­miin, tun­sin kuin­ka mie­lee­ni vir­ta­si hy­vää miel­tä ja ener­gi­aa. Sii­nä mie­tin, et­tä kuin­ka hyvä te­ra­pi­a­muo­to kas­vi­maa on­kaan ih­mi­sel­le, jol­la on haa­voit­tu­nut mie­li.

Näin syk­syl­lä kat­se kään­tyy usein men­nee­seen ke­sään päin. Kun ke­rä­sin si­pu­lei­ta laa­tik­koon kui­vu­maan, tuli tyy­ty­väi­nen ja kii­tol­li­nen mie­li, mi­nul­la ja per­heel­lä­ni on ol­lut hyvä kesä. Tai­vaan Isä siu­na­si sekä kas­vi­maa­ni et­tä ke­säm­me. Sa­mal­la tä­hyi­lin jo en­si ke­sään. Sil­loin on hyvä jat­kaa tätä te­ra­pi­aa hie­man jo ko­ke­mus­ta saa­nee­na.