Tätä saat­taa­pi lu­kea joku mi­nua to­ti­sem­pi tal­vi­ka­las­ta­ja, mut­ta ilo on mi­nul­la­kin ol­lut ve­tää saa­lis­ta rei­än täy­del­tä! En nyt ha­lua mi­ten­kään leuh­kia, mut­ta niin sii­nä on vii­me ai­koi­na pääs­syt käy­mään. La­ji­han on mi­nul­le upou­u­si, eh­kä vain ker­ran ai­kai­sem­min ja vuo­sia sit­ten olen sa­moil­la apa­jil­la ol­lut. Nyt kuu­kau­den ai­ka­na kui­ten­kin jo use­am­man ker­ran, jo­ten var­si­nai­nen in­nos­tus siis. Luu­len­pa, et­tä use­am­pi lu­ki­ja­kin on saat­ta­nut viih­tyä pit­kiä to­ve­ja saa­liin toi­vos­sa. Jos ak­tii­vi­a­jat ovat jo taak­se jää­nei­tä, pää­set eh­kä tä­män ju­tun kaut­ta mu­ka­viin muis­toi­hin. Sen olen pan­nut mer­kil­le, et­tä kun saa­liin saa tart­tu­maan, niin mur­heet jää!

En siis ole alan am­mat­ti­lai­nen, mut­ta omaa ko­ke­mus­ta täs­sä hiu­kan ja­ke­len, jos vaik­ka si­nä­kin alat jos­sain vai­hees­sa pilk­ki­jän­vim­maa tun­te­maan. No, mikä sai mi­nut in­nos­tu­maan? Ei­kös ole­kin niin, et­tä moni har­ras­tus läh­tee sii­tä, kun kuu­lee jo­tain sel­lais­ta, mikä saa si­säi­sen jou­sen vä­rä­jä­mään ja ha­lun ojen­tau­tua la­jin pa­riin. Näin kävi mi­nul­le­kin.

Oli ta­val­li­nen tam­mi­kuun ar­ki­päi­vä, kun kuu­lin kut­sua ka­las­tuk­sen pa­riin. Puo­li­tois­ta­vuo­ti­as Hil­ma sen ker­toi, tai oi­ke­as­taan hä­nen ne­nän­sä. Tuk­koi­nen ää­ni ja ai­vas­te­lu vih­ja­si­vat, et­tä kaik­ki ei ole ihan hy­vin. Fluns­san al­ka­mi­nen se tu­lee näis­sä ti­lan­teis­sa en­sim­mäi­se­nä mie­leen. Mi­nul­le on­kin ol­lut lä­hes kun­nia-asia pi­tää taa­pe­roi­den röö­rit au­ki ja sa­to­ja ker­to­ja lie­nen ol­lut imu­pil­li­ni kans­sa pie­nen ne­nän jat­kee­na.

Nyt tuli tun­ne, et­tä tämä ti­lan­ne täy­tyy tar­kis­taa ot­sa­va­lon kans­sa. Voi mi­ten vä­ri­käs ka­la­paik­ka siel­tä avau­tui­kin, oli saa­lis­ta ihan mo­lem­mis­sa rei'is­sä. Pilk­ki­vim­ma is­ki si­suk­sii­ni: nuo kyl­lä ran­nal­le saan!

Mum­mo­pin­ni tuli äkis­ti mie­leen. Tie­dät­hän tuon kak­sin ker­roin tai­vu­te­tun me­tal­li­lan­gan. Sen toi­ses­sa pääs­sä on sil­muk­ka, jol­la on mah­dot­to­man hyvä on­kia vaik­ka­pa vaik­ku­kök­kä­rei­tä kor­vas­ta. Muis­te­taan­han va­ro­vai­suus! Jos siis jol­lain näet oi­kein kau­niin mum­mo­pin­neil­lä pys­ty­te­tyn hius­nut­tu­ran, älä nyt en­sim­mäi­se­nä läh­de epäi­le­mään hä­nen on­ki­tai­to­jaan. No, mi­nun ka­la­paik­ka­ni oli täl­lä ker­taa sie­väs­sä pik­ku­ne­näs­sä. Vi­at­to­man nä­köis­ten täh­ti­sil­mäin tuik­keen al­la kä­vin pyyn­ti­hom­miin, ja mel­ko hel­pos­ti sain saa­liik­si kak­si Hama-hel­meä.

Toi­nen ka­la­paik­ka oli­kin pal­jon keh­nom­pi. Saa­lis oli niin sy­väl­lä, et­tä vai­mon tar­vit­sin avuk­si. Hän ot­ti tiu­kan ot­teen koko on­git­ta­vas­ta ole­muk­ses­ta ja minä yri­tin saa­da ohuil­la, pyö­re­ä­päi­sil­lä pin­se­teil­lä nis­ka­o­tet­ta saa­liis­ta. Ei on­nis­tu­nut, oli sen ver­ran liu­kas ja ah­taas­sa pai­kas­sa.

Hama-hel­mes­sä on on­nek­si rei­kä. Niin­pä ohu­e­no­hut virk­kuu­kouk­ku tuli mie­lee­ni. Sen kun työn­täi­si rei­äs­tä läpi, niin kou­kul­la sai­si saa­liin ran­nal­le. Tes­ta­sin ti­lan­net­ta en­sin kä­des­sä ole­vaan hel­meen, mut­ta virk­kuu­kouk­ku osoit­tau­tui­kin lii­an pak­suk­si. Kar­kai­si koh­de pian ta­ka­rai­voa koh­ti.

Al­koi jo tul­la sai­raa­lan päi­vys­tys mie­leen, kun­nes kek­sin ohu­en rau­ta­lan­gan, jek­ku­lan­gak­si toi­set sitä sa­no­vat. Tait­te­lin sen so­pi­vas­ti, kään­te­lin pin­se­tin kär­jel­lä saa­lis­ta­ni otol­li­seen asen­toon ja mo­nen va­ro­vai­sen yri­tyk­sen jäl­keen sain on­ki­lait­teen rei­än läpi, nos­to ja veto – von­ka­le seu­ra­si kil­tis­ti pe­räs­sä pie­nen py­kä­län pi­tä­mä­nä. Koko ka­la­seu­rue yh­tyi rie­muun, kun ne­nän muo­vi­pi­toi­suus oli jäl­keen en­tis­tä luok­kaa!

Tai­si ol­la jo heti seu­raa­va päi­vä, kun kuun­te­lin pie­nen nei­tom­me ään­tä. Jo­ten­kin tuk­ko­sel­ta kuu­los­taa, on­ko­han taas työn­tä­nyt jo­tain ne­nään­sä, ih­met­te­lin vai­mo­ni suun­taan. Ot­sa­va­lo, tuo isäih­mi­sen us­kol­li­nen ys­tä­vä, ker­toi pie­nen sor­men käy­neen taas ne­nän seu­dul­la. Iha­nan vä­ri­nen rei­kä­hel­mi hä­din­tus­kin nä­kyi pie­nen on­ka­lon sy­vyy­des­sä.

Em­min ko­vas­ti uut­ta ka­la­reis­sua. Saa­lis­tus­vä­li­ne löy­tyi me­tal­li­jät­tees­tä ja vai­mo­kin oli val­mis ka­la­pai­kan hal­lit­si­jak­si. Ai­em­min har­joi­tel­tu kei­no tep­si ja pie­nen tu­hi­nan ja täh­täi­lyn jäl­keen saim­me taas rie­haan­tua on­nis­tu­nees­ta reis­sus­ta.

Ko­ke­muk­ses­ta olen hok­san­nut, et­tä saa­liin koko ei ai­na ker­ro rie­mun mää­rää. Kyl­lä tuo vii­mei­sim­män hel­men on­ki­mi­nen meni hy­vin lä­hel­le sitä tun­net­ta, kun pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten sain vir­ve­lil­lä ison hau­en. Ei se to­si­ka­las­ta­jan mie­les­tä ol­lut kuin pik­kui­nen puik­ko, mut­ta mi­nul­le 76-sent­ti­nen tun­tui jo suu­rel­ta, tai ai­na­kin Hama-hel­men ko­koi­sel­ta.

Ar­va­ta saa­tat, et­tä nuo ka­la­reis­su­ni vie­lä uu­siu­tui­vat. Erää­nä aa­mu­na töi­hin läh­ties­sä kor­va­ni ker­toi jo­tain huo­nos­ta hen­gi­tyk­ses­tä. Hel­mi­hil­ma oli taas jem­man­nut jo­tain ja tosi sy­väl­le! Ei sil­ti aut­ta­nut kuin pai­nel­la töi­hin. Asia oli pit­kin päi­vää mie­les­sä. Ne­tis­tä löy­sin uu­den kons­tin ja eh­dot­te­lin vai­mol­le­ni suu­kot­te­lua.

Ei aut­ta­nut, ta­va­ra jäi edel­leen röö­riin. Pyy­sin vai­mo­a­ni tu­le­maan pik­ku­mim­min kans­sa sai­raa­laan työ­ai­ka­ni päät­ty­es­sä, jot­ta ko­kei­li­sin it­se tätä uut­ta ka­las­tus­kik­kaa. Sai­raa­lan au­las­sa työ­he­pe­neis­sä­ni pu­hal­te­lin puo­li­tois­ta­vuo­ti­aan suu­hun ihan to­si­mie­les­sä. Saat­toi joku ohi­kul­ki­ja to­de­ta, et­tä on­pa am­mat­tiel­vyt­tä­jä, kun lap­si niin äk­kiä to­ke­ni elä­väi­sen oloi­sek­si. Vaan ta­va­rat py­syi­vät ne­näs­sä. Us­kon kyl­lä tuo­hon suu­ko­tus­tek­niik­kaan, mut­ta se toi­mi­nee sil­loin par­hai­ten, kun saa­lis ei ole noin sy­väl­lä. Siel­lä kau­ka­na kun ne­nä­on­te­lo on laa­jem­pi, niin il­ma pää­see vir­taa­maan kap­pa­leen ohi ja tu­kok­sel­le ei saa kyy­tiä.

Tyt­tö kai­na­los­sa läh­din päi­vys­tyk­seen ky­se­le­mään, mit­kä kei­not siel­lä oli­si käy­tös­sä. Eräs hoi­ta­ja ker­toi mi­nul­le uu­des­ta kons­tis­ta. Hän ot­ti noin 15 sent­tiä pit­kän me­tal­li­var­ti­sen va­nu­pui­kon, tait­toi sen kah­tia ja pyö­räyt­ti sil­mu­kak­si. Tik­ku näyt­ti ole­van jo­tain alu­mii­ni­se­os­ta tai muu­ta peh­me­äm­pää ma­te­ri­aa­lia, kun niin hel­pos­ti oli muo­toil­ta­vis­sa. Muu­ta­man yri­tyk­sen jäl­keen sain röö­rin tyh­jäk­si. Saa­lik­si sain klön­tin, jos­sa oli kak­si si­li­tys­rau­dan li­tis­tä­mää Hama-hel­meä yh­des­sä. Oli­pa ilo vie­dä uu­si ka­las­tus­vä­li­ne ko­tiin tu­le­via on­ki­mi­sia hel­pot­ta­maan!

Sitä täs­sä olem­me ko­vas­ti ih­me­tel­leet, kuin­ka pie­ni nei­tom­me on­kaan ol­lut niin ah­ke­ra muo­vit­ta­maan ne­nään­sä. Hän on muu­ta­mas­sa vii­kos­sa kun­nos­tau­tu­nut asi­as­sa pa­rem­min kuin vii­si­tois­ta si­sa­rus­taan yh­teen­sä 24 vuo­den ai­ka­na. Te­ki­jä­ai­nes­ta!