En­nen au­tol­la läh­det­tiin jos­ta­kin ja jon­ne­kin tul­tiin pe­ril­le. Jäl­keen­päin ker­rot­tiin mat­kan ta­pah­tu­mis­ta. Ly­hy­een­kin etap­piin saat­toi mah­tua mo­nen­lai­sia sat­tu­muk­sia. On­han meil­lä­kin ti­pah­ta­nut mat­kas­tam­me van­ha asun­to­vau­num­me heti ko­ti­por­tin vie­reen. Ai­na ei ole edes lii­ken­tee­seen pääs­ty, kun joku vöi­den vä­lis­tä on ker­to­nut öl­löt­tä­väs­tä olos­ta. Ai­ka mo­nes­ti on au­tom­me­kin huo­kail­lut: "Kev­vääm­mäl­lä...kev­vääm­mäl­lä..."

Kän­nyk­kä­ai­ka­na mat­ka­ra­por­tit­kin val­mis­tu­vat ai­em­paa no­pe­am­min. On­han se vaan help­poa tart­tua luu­riin ja il­moit­taa kuu­li­jal­le kaik­ki ajo­mat­kan eri­koi­sim­mat luon­to- ja pa­ri­suh­de­ta­pah­tu­mat. Ny­ky­ään vir­ka­val­ta on kum­min­kin puut­tu­nut asi­aan ja osit­tain vai­keut­ta­nut asi­oi­den hoi­toa. En­sik­si handsf­ree-mei­nin­ki toi tul­les­saan nap­pi­kuu­lok­keet. Pian pu­he­lui­ta pys­tyi soit­ta­maan ja vas­taa­not­ta­maan au­ton ää­nen­tois­to­jär­jes­tel­män kaut­ta. On hom­ma men­nyt kyl­lä vai­vat­to­mak­si ver­rat­tu­na 50-lu­vun pe­rä­ky­län mei­nin­kiin, jos­sa yh­del­lä pu­he­li­mel­la asi­oi mo­nen ta­lon väki. En­ti­sai­kaan kä­den jat­kee­na oli usein vaik­ka­pa kau­ha, äm­pä­ri, ta­lik­ko ja mai­to­hink­ki, ny­ky­ään sa­no­taan kän­ny­kän kas­va­neen kä­teen. Ken­ties jo lii­an tiu­kas­ti?

Tänä päi­vä­nä tien ohes­sa hir­veä jah­taa­va kar­hu saat­taa tal­len­tua pu­he­li­meen jo ajon ai­ka­na. On­han se mah­ta­va ja­kaa ai­neis­toa so­meen, kun ka­me­rois­sa on tark­kuut­ta ja pul­lis­te­le­vat luon­non­voi­mat tal­len­tu­vat vi­de­oi­hin häm­men­tä­vän tar­kas­ti.

Mitä jos ti­lan­teet ku­va­taan­kin vauh­dis­sa ra­tin ta­kaa?

"Oli­pa mer­kil­li­nen näky!" Otok­set ja saa­te­sa­nat läh­te­vät ka­muil­le seu­raa­vien ki­lo­met­rien ai­ka­na, ja mo­net pää­se­vät lä­hes re­aa­li­a­jas­sa ihas­te­le­maan ta­pah­tu­nut­ta. Hiu­kan myö­hem­min kul­jet­ta­ja huo­maa tuu­li­la­sin läpi ää­rim­mäi­sen hie­not pil­vet. ”Pak­ko­han se on nuo­kin tal­len­taa!” hän it­sek­seen tuu­mai­lee ja kel­laut­taa it­sen­sä puo­lik­si apu­kus­kin pen­kil­le. Mai­se­mat vi­lis­tä­vät ym­pä­ril­lä mut­ta sii­nä röh­nöt­tä­mäl­lä saa­pi kä­te­väs­ti lins­sin tai­vaan­kat­toa koh­ti – ja lop­pu­mat­kal­le so­meen ja­et­ta­vaa.

Mitä jos Jee­sus oli­si ta­ka­pen­kil­lä?

Saat­tai­si­ko jos­sain koh­taa mat­kaa kuu­lua, kun nau­lan­rei­käi­nen käsi na­put­tai­si kus­kin­pen­kin sel­kä­no­jaa? Vil­kai­su taus­ta­pei­liin näyt­täi­si lau­pi­aat kas­vot. Ai­van kuin jos­tain kuu­lui­si: "Olet mat­kal­la, lap­se­ni, et pe­ril­lä." Vil­kai­set uu­des­taan pei­liin. Mi­ten lem­peä on­kaan tuo kat­se ja läm­min au­rin­ko sil­mis­sä!

Tu­lee mie­leen oma mat­ka­ni. Usein on men­nyt hy­vin, mut­ta toi­si­naan ei niin­kään. On sor­mi na­put­ta­nut sel­kä­no­jaan ja sii­tä kai­ku­nut tun­too­ni: “Laki on suo­jaa­mas­sa si­nu­a­kin, Mau­no. Ajat­ko nyt tur­val­li­ses­ti, jos ajat­te­let it­se­ä­si ja kyy­dis­sä ole­via, kuin myös mui­ta tiel­lä liik­ku­via?” On ol­lut pei­liin kat­so­mi­sen paik­ka ja tar­ve pyy­tää an­teek­si omia toi­lai­lu­ja.

Tu­lee mie­leen it­se­ni kamp­paa­mi­nen. Sem­mois­ta­kin osaan. Laki mei­tä neu­voo an­ta­maan pu­he­li­men ol­la rau­has­sa ajon ai­ka­na. Eh­tii kyl­lä seu­raa­val­la py­säh­dyk­sel­lä vil­kuil­la vies­tit, vas­ta­ta nii­hin, val­ka­ta pu­he­lin­lu­et­te­loa, ot­taa ku­via ja va­li­ta seu­raa­van kuun­nel­man.

Mi­ten it­se käy­tin nap­pi­kuu­lok­kei­ta nii­den hank­ki­mi­sen jäl­keen? Näin mat­koil­la usein ta­pah­tui: En­sin syt­tyi aja­tus, et­tä soi­tan­pa jol­le­kin. Seu­raa­vak­si et­sin nap­pi­kuu­lok­kei­ta au­ton eri lo­ke­rois­ta. Usein löy­sin lan­ka­my­tyn ja sen au­ko­mi­ses­sa meni toi­si­naan mel­ko tovi. Na­pit kor­viin, piu­ha rei­kään, va­li­kos­ta oi­kea nimi. Vih­reä luu­ri.

Soi­tin mie­les­tä­ni handsf­ree-pu­he­lun. Si­tä­hän se kyl­lä oli, se pu­hu­mi­sen osuus. Jos­sain koh­taa ta­ju­sin, et­tei toi­min­ta­ni kes­tä min­kään­lais­ta tar­kem­paa syy­näys­tä. Olin kam­pan­nut it­se­ni. Lain aja­tuk­sen to­teu­tu­mi­nen oli hy­vin kau­ka­na! Olin­ko mie­les­tä­si tur­val­li­nen vas­taan­tu­li­ja, kun ajo­no­peus oli 80km/h, van­ha So­li­fe­ri kou­kus­sa, kyy­dis­sä kah­dek­san las­ta ja use­am­man ki­lo­met­rin mat­kan sel­vit­te­lin kä­si­va­paa­ta pu­he­lua alul­leen? Jos jo­tain oli­si sat­tu­nut, ketä sor­mi oli­si osoit­ta­nut?

On­nek­si syyl­li­syyt­tä voi tun­tea muu­ten­kin kuin pa­him­man kaut­ta. Sii­hen ei tar­vi­ta ra­jua ry­säh­dys­tä, pel­lin kirs­kun­taa ja kop­pa­lak­ki­sen tui­jo­tus­ta kul­mien al­ta. Sii­hen ei tar­vi­ta nä­kyä, jos­sa töy­täi­se­mä­si au­to on ka­tol­laan ojas­sa. Ei myös­kään sitä, mikä sie­lun sy­vyyk­siin tal­len­tui­si kat­so­es­sa oman au­ton sir­pa­loi­tu­neen taus­ta­pei­lin kaut­ta ta­ka­o­san kaa­ok­seen.

Vaik­ka ko­la­rei­ta ei jo­kai­sen elä­män ai­ka­na sa­tu­kaan, on hyvä ja tur­val­lis­ta tun­nis­taa Jee­suk­sen kat­se taus­ta­pei­lis­tä jo tä­nään.

Ai­ka on muut­tu­nut hy­vin no­pe­as­ti. Vain het­ki sit­ten kuu­lu­mi­sia ker­rot­tiin sa­noin ja kir­jein, ny­ky­ään sa­no­mat kul­ke­vat usein ku­vis­sa. Kän­ny­kän ka­me­ran lins­si kat­soo jat­ku­vas­ti ar­kea ja juh­laa, jos­kus myös mat­kaa nii­hin. Min­kä­lai­sia aja­tuk­sia ra­tin ta­kaa ote­tut ku­vat he­rät­tä­vät vies­tin vas­taa­not­ta­jas­sa? Ker­to­vat­ko ne jo­ta­kin ku­vaa­jan kuu­li­ai­suu­des­ta, ar­vois­ta, asen­teis­ta? On­ko ka­me­ran lins­si mel­kein kuin Jee­suk­sen sil­mä, joka nä­kee tänä päi­vä­nä ih­mis­ten het­kiin, mo­niin het­kiin? Kes­tää­kö kaik­ki näh­ty tar­kem­paa poh­ti­mis­ta?

Van­ha sa­non­ta tah­too huo­leh­tia tur­val­li­suu­des­ta ja neu­voo aje­le­maan sel­vin päin: jos otat, et aja. Oli­si­ko tä­män päi­vän ajo­lin­jat sel­vem­piä, jos näh­täi­siin tär­ke­äk­si neu­vo: jos ajat, et ota pu­he­lin­ta kä­teen?

Asi­aa voi­nee tar­kas­tel­la lam­paan­vil­lo­jen ää­rel­lä:

"Kat­so, kuu­li­ai­suus on pa­rem­pi kuin uh­ri ja tot­te­le­vai­suus pa­rem­pi kuin oi­nas­ten ras­va" (1. Sam. 15:22). Tänä päi­vä­nä lam­paan ras­vo­ja voi­daan pai­su­tel­la vaik­ka­pa ve­ro­ja kier­tä­mäl­lä, pun­nit­se­mal­la he­del­miä vää­räl­lä koo­dil­la, lunt­taa­mal­la ko­kees­sa ja niin edel­leen.

Voi­ko au­tol­la aja­es­sa toi­mit­taa eri­lai­sia asi­oi­ta si­ten, et­tä tä­män ajan lam­paam­me – mitä ne sit­ten ovat­kaan – oli­si­vat tu­ke­vam­pia tot­te­le­vai­suu­den lois­ta­es­sa pois­sa­o­lol­laan? It­se olen ai­na­kin huo­man­nut, et­tä ra­tin ta­ka­na tu­lee hel­pos­ti mie­leen mo­net asi­at, joi­ta voi­si hoi­del­la val­miim­mak­si pu­he­lin­ta plä­rää­mäl­lä. Näin suur­per­heen isuk­ki oli­si te­ho­kas toi­mis­saan ja use­at ju­tut oli­si sump­lit­tu val­miik­si en­nen ko­ti­pi­haan saa­pu­mis­ta. Jol­le­kin toi­sel­le mat­ka­kiu­sauk­set saat­ta­vat ol­la vaik­ka­pa bis­nes­ten edis­tä­mi­ses­sä tai so­men päi­vit­tä­mi­ses­sä.

Kuu­li­ai­suus ja tot­te­le­vai­suus voi­vat äk­ki­sel­tään tun­tua kah­lit­se­vil­ta mut­ta sy­vim­mil­tään ovat kuin lap­sen iha­naa heit­täy­ty­mis­tä Isän sy­liin – kyl­lä Ju­ma­la tie­tää par­hai­ten! Py­sy­tään sy­lis­sä!