JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Grillattuna parempi?

18.11.2024 16.15

Juttua muokattu:

18.11. 16:04
2024111816040920241118161500

Kuva Mauno Kinnuselta

Kuva Mauno Kinnuselta

Mau­no Kin­nu­nen

Pi­ham­me nur­kas­sa kyy­jöt­tää van­ha sau­na. Sem­moi­nen pe­rus­ver­sio, mitä voit näh­dä mo­nien mui­den­kin van­ho­jen tont­tien lai­ta­mil­la. Pu­nai­nen on väri, muu­ta­man met­rin le­veä ja pi­tuut­ta hiu­kan enem­män. Kak­si ovea ja ik­ku­na. Va­sen ovi vie hä­mä­rään etei­seen, jos­ta pää­see loik­kaa­maan sau­naan. Toi­sen oven ta­ka­na on huus­si, jon­ne on ker­ty­nyt rom­pet­ta, mut­ta pa­han päi­vän tul­len se toi­mi­si va­ra­las­ku­paik­ka­na. On tuk­koon­me­ne­mä­tön ver­sio.

Päi­vik­ki-vai­mo­ni on kova löy­ly­mies. Ny­ky­ään kai pa­rem­min so­pi­si sa­noa löy­ly­hen­ki­lök­si. Oli jos­sain nais­te­nil­las­sa­kin viih­ty­nyt niin hy­vin lau­teil­la, et­tä edes­men­neet oli­vat tul­leet tar­kis­te­le­maan, vie­lä­kö se jäl­keen­jää­nyt on hen­gis­sä. Oli. Nau­tis­ke­li vain kun­non löy­lyis­tä.

It­se kun olen toi­sen sor­tin hen­ki­lö, meil­lä toi­mii par­hai­ten se, jos pää­sen hiu­kan en­nen Päi­vik­kiä sau­naan, et­tei hän vaan eh­ti­si edel­tä­kä­sin kau­haa hei­lut­ta­maan. Jos näin on pääs­syt käy­mään, tun­nen sen kyl­lä na­hois­sa­ni. Em­me sil­loin pys­ty sa­man ta­son kes­kus­te­luun, vaan hen­ke­ni pi­ti­mik­si on mi­nun lim­bot­ta­va it­se­ni alem­mal­le ta­sol­le, yleen­sä lat­ti­an­ra­jaan.

Eri­lai­sis­ta na­hois­ta huo­li­mat­ta sau­no­mi­nen on kyl­lä mu­ka­vaa. Eri­tyi­sen mu­ka­vaa se on eh­dot­to­mas­ti sil­loin, kun pit­kän reis­sun jäl­keen nah­ka tun­tuu suo­ras­taan pak­sul­ta. Veik­kaan, et­tä si­nul­la­kin on sa­mo­ja ko­ke­muk­sia.

Näis­sä tun­te­mi­sis­sa olin vaik­ka­pa vii­me Su­vi­seu­ro­jen jäl­keen, kun pit­kän ajo­mat­kan ja ko­tiu­tu­mi­sen jäl­keen lap­set hoi­tui­vat kes­ke­nään niin, et­tä pää­sim­me vai­mon kans­sa kah­des­taan sau­no­maan. Har­vi­nais­ta iloa! Omat liik­kee­ni oli­vat jäl­leen hi­taam­mat, niin­pä yk­si­nään lomp­sin pu­nais­ta tö­nöä koh­ti. Siel­lä hän jo oli. Hän, joka pie­nem­pien las­ten kans­sa oli viet­tä­nyt ko­ti­su­vi­seu­ro­jen li­säk­si sai­raa­la­su­vi­seu­ro­ja. Naa­ma oli niin to­sis­saan kyn­tä­nyt isän­maa­ta, et­tei pu­na­so­lut mei­nan­neet mil­lään aset­tua. Ajo­koi­ra hih­nas­sa, pupu pö­pe­li­kös­sä ja lääk­kein ohen­net­tu veri liit­ty­vät jo­ten­kin noi­hin reis­sui­hin.

Ta­pa­sin vai­mo­ni etei­sen hä­mä­räs­sä. En muu­ten epäil­lyt tul­lee­ni sau­nan luok­se, kun hän, Löy­ly­hen­ki­lö, isos­ti huo­kai­si: "Nyt se on kyl­lä kuu­ma, lii­an kuu­ma!"

Kyl­lä­hän se oli, jääh­dyt­te­lyn jäl­keen­kin. An­noim­me oven ol­la au­ki ja ai­kam­me ylim­mäl­lä lau­teel­la jut­te­lim­me, kun mo­nen päi­vän jäl­keen kah­des­taan saim­me ol­la. Oven­kin sit­ten sul­jim­me, mut­ta ei kum­mal­la­kaan ol­lut hin­kua hei­lua kiu­kaan suun­taan. Tar­ke­ni!

Van­has­sa raa­ma­tun­ker­to­muk­ses­sa on ku­vat­tu kuu­ma paik­ka, min­ne kol­me nuo­ru­kais­ta hei­tet­tiin. Em­me oli­si jää­neet osal­lis­tu­ja­mää­räs­sä hä­vi­öl­le, sil­lä het­kes­sä mei­tä­kin oli kol­me. Pät­sim­me suu­au­kol­le il­mes­tyi yh­täk­kiä rie­mu­kas vies­tin­tuo­ja: "Isin kor­tit löy­tyi­vät ja hir­vees­ti ra­haa!"

Oli­pa mu­ka­va uu­ti­nen! Oli­vat­pa ol­leet hy­väs­sä tal­les­sa. Elet­tiin hei­nä­kuun al­kua ja tär­ke­ät kort­ti­ni oli­vat ka­don­neet tou­ko­kuun lo­pul­la, siis yli kuu­kau­si sit­ten. Muis­tan sen päi­vän. Pu­he­li­me­ni ti­pah­ti, meni rik­ki ja jou­duin os­ta­maan ti­lal­le uu­den. Keit­ti­ön soh­val­la pien­ten avus­ta­jien läs­nä­ol­les­sa otin van­has­ta pu­he­li­mes­ta tar­peel­lis­ta tal­teen: pank­ki­kort­ti, S-kort­ti, ajo­kort­ti, kym­me­niä lip­pu­ja si­säl­tä­vä ui­ma­kort­ti, Kela-kort­ti, ve­ri­ryh­mä­kort­ti… Oli­han sii­nä tuoh­ta­kin muu­ta­man pik­ku­se­te­lin ver­ran.

Sii­nä sit­ten kuo­rit­tiin pah­vi­kää­röis­tään uu­si ja vä­hem­män lip­pu­lai­va­mal­li­nen ka­pis­tus kä­den jat­keek­si. Soh­val­la al­koi ol­la jo mo­nen­lais­ta ta­va­raa kort­ti­ni­vas­kan ym­pä­ril­lä. Kai­ken kamp­peen yl­lä ta­pah­tui eri­lai­sia liik­kei­tä – ja yh­täk­kiä nuo tär­ke­ät muo­vi­lä­pys­kät oli­vat li­vah­ta­neet rin­ta­mies­ta­lon sok­ke­los­ta seu­raa­viin. Ihan kir­jai­mel­li­ses­ti van­ha osa jäi taak­se, kun se ar­vo­pa­ket­ti kul­ki il­mo­jen hal­ki, eh­kä­pä len­to­ko­nee­na tai moot­to­ri­ve­nee­nä ta­lom­me laa­jen­nu­so­san kaut­ta uu­dem­paan laa­jen­nuk­seen! Ar­vaat var­maan, et­tä kun jos­sain vai­hees­sa än­gin pu­he­lin­ta uu­siin kuo­riin ja kort­ti­nip­pua ei löy­ty­nyt, niin van­has­sa osas­sa olin, niin ruu­miil­ta­ni kuin myös hen­gel­tä­ni.

Et­si­mi­nen ei tuot­ta­nut tu­los­ta. Ti­lan­net­ta ei yh­tään aut­ta­nut se, et­ten voi­nut en­kä usein muul­loin­kaan voi luot­taa it­see­ni näis­sä ti­lan­teis­sa. Kun ym­pä­ril­lä on pal­jon liik­ku­via osia, niin var­ma en voi ol­la, oli­ko se kum­min­kin mi­nun oma kä­te­ni, joka oli jem­man­nut mil­loin min­kä­kin sin­ne jon­ne­kin.

Seu­raa­via päi­vi­nä kyt­täi­lin tark­kaan ti­li­ä­ni, et­tei siel­tä hä­vi­äi­si sen­tin la­ti­a­kaan ou­doil­le omis­ta­jil­le. Ei hä­vin­nyt, mut­ta ei­pä kort­te­ja löy­ty­nyt edes yli­op­pi­las­juh­lia edel­tä­neis­sä mal­til­li­sis­sa sii­vouk­sis­sa. Pie­ni är­sy­tys jäi poh­ja­vi­reek­si, mut­ta oli vain tyy­dyt­tä­vä aja­tuk­seen, et­tä jos­tain ne jos­kus vas­taan tu­le­vat.

No, pät­sim­me ää­rel­le tul­lut vies­tin­tuo­ja toi siis hy­viä ter­vei­siä! Ker­toi hän myös pie­nim­mäs­tä hoi­det­ta­vas­ta, jol­la oli ol­lut hiu­kan mol­li­voit­toi­sia vies­te­jä hoi­ta­jil­leen. Kun Päi­vik­ki oli jo puh­taam­mal­la na­hal­la, hän toi­vot­te­li mi­nul­le sau­nan oven ra­os­ta: "Oo rau­has­sa", lait­toi oven kiin­ni ja läh­ti si­säl­le las­ten luok­se.

Oo rau­has­sa! Tuo oli sem­moi­nen lem­peä vies­ti uk­ko­kul­lal­le, et­tä nyt on so­pi­va het­ki hen­gäh­tää ihan yk­sin. Jäl­keen­päin on käy­nyt mie­les­sä, et­tä hän oli­si voi­nut ihan hy­vin toi­vot­taa sel­lais­ta, mitä olen usein kuul­lut nuor­ten suus­ta: RIP! Eli "le­vät­köön rau­has­sa".

Us­kal­sin ylä­lau­teil­le ja pie­nes­ti priis­koi­tin vet­tä tu­li­kuu­mil­le ki­vil­le. Kyl­lä tar­ke­ni! Va­ti­pe­sul­la hin­ka­sin su­vis­nih­key­det vie­mä­riin ja py­rin ri­pe­äs­ti kuu­mas­ta ulos. Mitä! Ovi ei au­kea! Päi­vik­ki tel­ke­si mi­nut sau­naan! Rys­ky­tin ovea sil­leen hel­läs­ti. Oi­ke­as­ti ai­ka hel­läs­ti, oli­han mie­li niin au­voi­nen, kun hi­piä oli taas puh­das ja kort­ti­ni­vas­ka­kin löy­det­ty­nä. No, ei­pä ku­kaan kuul­lut rys­ky­tys­tä­ni ei­kä huu­to­a­ni ja niin än­ke­sin it­se­ni pie­nes­tä ik­ku­nas­ta ulos. Ah, mikä raik­kaus!

Ko­tiin men­nes­sä oli iloa isos­ti il­mas­sa, kun lap­set tu­li­vat ker­to­maan kort­tien löy­ty­mi­ses­tä. En ker­to­nut Päi­vi­kil­le mi­tään, et­tä hän epä­on­nis­tui yri­tyk­ses­sään gril­la­ta mi­nut. Eh­kei hän sitä tah­to­nut­kaan, kun ei tun­tu­nut lain­kaan ole­van pa­hoil­laan, vaik­ka koh­ta­si mi­nut raa­ka­na li­hal­ta­ni. Vas­ta il­ta­myö­häl­lä ker­roin ol­lee­ni kyp­sy­mäs­sä lu­ki­tun oven ta­ka­na.

Olen ko­ke­nut ol­lee­ni elä­mäs­sä­ni gril­lat­ta­va­na usein muul­loin­kin. Hää­ku­vis­ta löy­tyy hel­pos­ti syyt kär­ven­nyk­seen. Vaik­ka vai­mo­ni on niis­sä kau­nis kuin mor­si­an ja vie­lä­pä val­keis­sa vaat­teis­sa, niin ei sii­piä näy mis­sään ku­vas­sa. Ei nii­tä ole min­kään te­ko­ä­lyt­tö­myy­den avul­la häi­vy­tet­ty pois. Ei, ku­vat ovat fil­mi­ku­via ja sii­pien leik­kaa­mi­nen tar­koit­tai­si sak­sen­rei­kiä pa­pe­ris­sa. Mi­nul­la, tuo­reel­la avi­o­mie­hel­lä, on tum­ma puku pääl­lä. Ei sii­piä, ei te­räs­mie­hen viit­taa.

Ih­mis­ten pa­ri­suh­det­ta siis olem­me elä­neet, em­me en­kel­liit­toa. Toki jos­kus sip­su­tus­ta on ol­lut ha­vait­ta­vis­sa, var­sin­kin sil­loin, kun han­ka­lam­man myrs­kyn jäl­keen on ty­ven saa­vut­ta­nut suh­teem­me. Muis­tan jos­kus jon­kun ker­to­neen seu­ra­pu­hees­sa, et­tä pa­ha­na päi­vä­nä se vai­mon kä­ve­ly­kin saat­taa näyt­tää ihan lön­tys­te­lyl­tä. Kun syn­tiä on pan­tu pois tun­noil­ta mo­lem­min puo­lin ja vä­lit ovat kor­jaan­tu­neet, on vai­mon­kin kä­ve­ly al­ka­nut näyt­tää suo­ras­taan en­ke­lin sip­su­tuk­sel­ta! Minä eh­kä te­räs­mie­hel­tä.

Tun­nus­tan kyl­lä sen, et­tä en ole jää­nyt mi­ten­kään huo­nok­si pe­lu­rik­si sii­nä, kun mi­ta­taan kons­te­ja ja mää­riä toi­sen saat­ta­mi­sek­si huo­noon oloon. Sie­lu­ni vi­hol­li­nen on kyl­lä oi­kein kel­po gril­li­mes­ta­ri sy­tyt­tä­mään vas­tuk­sia toi­sen­sa pe­rään – pian on ah­jo kuu­ma­na. Sii­nä polt­tees­sa kä­ry­ää jou­tui­sas­ti ys­tä­väl­li­syys, lem­peys, ar­mah­ta­vai­suus, an­teek­si­an­ta­mus ja kaik­ki muu­kin hyvä. It­ses­sä asu­va paha maus­taa pais­tia pa­ho­lai­sen hil­lol­la, jos­sa tun­tuu tur­me­luk­sen tym­peys, rii­ta­pu­ka­rin re­tii­si ja eh­dot­to­muu­den etik­ka. Vi­hu­lai­nen kä­hi­see taus­tal­la ja tah­toi­si lait­taa ai­van kaik­ki ru­mat tu­let loi­mu­a­maan.

Ah­taas­ta por­tis­ta on mi­nun mat­ka­ni mo­nes­ti kul­ke­nut. On tul­lut het­ki to­de­ta, et­tä minä, minä it­se, olen täs­sä se, joka syn­tiin jou­tui. On tul­lut tar­ve ky­sel­lä ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen pe­rään, kun pa­hal­la olol­la on niin paha ol­la. Kuin­ka iha­nak­si ovat mo­net het­ket muut­tu­neet, kun kaik­ki sie­lun­nih­key­det ovat lo­ris­seet ar­mon vie­mä­rin kaut­ta kau­ak­si pois.

Olet­ko sinä gril­lat­tu­na pa­rem­pi? Eh­kä voi ol­la vai­kea vas­ta­ta, kun ke­nes­tä­kään meis­tä ei ole ko­pi­o­na tois­ta ver­si­o­ta. Sel­lais­ta, joka oli­si sääs­ty­nyt eri­lai­sil­ta elä­män vas­tuk­sil­ta. Vaan kyl­lä­hän se on niin, et­tä on­han nois­sa rii­ta­ti­lan­teis­sa piil­lyt myös op­pi­mi­sen sie­men. On ol­lut ti­lai­suus käy­dä men­nyt­tä läpi ja jo­tain op­pi­a­kin, jot­tei seu­raa­val­la ker­ral­la osai­si toi­mia pa­rem­min.

Sau­no­mi­siin!

MaunoKinnunen
Mies, lähemmäs yksinkertainen. Isä, lähemmäs kakskytkertainen. Röntgensäde, mulle keskinkertaista tutumpi juttu. Ei näy eikä tunnu. Taivaantuike, elämän tärkein juttu. Näyttää tien perille. Tuntuu jo matkalla sisusonnena ja toivona Kotiin. Palautetta blogista voi laittaa osoitteeseen manukinu(a)gmail.com
21.11.2024

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Viikon kysymys