Har­ki­tes­sa­ni blo­gis­tik­si ryh­ty­mis­tä, mie­tin asi­aa eri nä­kö­kul­mis­ta. Mitä an­net­ta­vaa tai mitä me­ne­tet­tä­vää mi­nul­la oli­si? Kai­pa ne ker­to­vat, jos jut­tu­jen taso ei oli­si riit­tä­vä tai kir­joi­tus­ten tyy­li ei so­pi­si pals­tan for­maat­tiin. Täs­sä voi kyl­lä käy­dä niin­kin, et­tä joku tut­tu bon­gaa blo­gi­ni ne­tis­tä ja jään ry­sän pääl­tä kiin­ni sy­väl­lis­ten teks­tien kir­joit­te­lus­ta. It­se asi­as­sa näin tai­si jo ta­pah­tu­a­kin: "En­pä oli­si us­ko­nut, et­tä äi­jä ru­pee kir­joit­ta­maan blo­gia", ih­met­te­li yk­si lu­ki­jois­ta.

On­nek­si kir­joit­ta­mi­nen ei sen­tään ole ran­gais­ta­va teko, var­sin­kaan jos kir­joit­taa sii­vos­ti. Tämä leh­ti­kin ko­ko­nai­suu­des­saan edis­tää hy­viä ja ar­vok­kai­ta asi­oi­ta, jo­ten ei kai täs­sä sen­kään puo­les­ta pi­täi­si ol­la mi­tään moi­tit­ta­vaa. Hel­pom­paa kyl­lä oli­si ol­lut kiel­täy­tyä kut­sus­ta ja to­de­ta: "Kii­tos tar­jouk­ses­ta, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti en eh­di, ei­kä mi­nus­ta blo­gis­tik­si kyl­lä oli­si­kaan. Kan­nat­taa ky­syä jo­tain tois­ta."

Ei­kö yleen­sä­kin oli­si yk­sin­ker­tai­sin­ta vain hoi­taa ta­va­no­mai­set ru­tii­nit, men­nä aa­mul­la töi­hin ja siel­tä ruo­ka­kaup­paan? Il­tai­sin voi sit­ten pa­kol­lis­ten vel­vol­li­suuk­sien li­säk­si lu­es­kel­la päi­vän pos­tia tai kuun­nel­la ää­ni­kir­jo­ja, sekä val­mis­tel­la seu­raa­van päi­vän as­ka­rei­ta. Mi­tä­pä sitä tur­haan it­se­än­sä ra­sit­tai­si tart­tu­mal­la uu­siin haas­tei­siin. Ei­hän täs­sä elä­män­ti­lan­tees­sa kan­na­ta edes har­ki­ta mi­tään yli­mää­räis­tä – vai pi­täi­si­kö sit­ten­kin?

Tie­dät­kö mitä? Jos em­me nyt ota as­kel­ta elä­mäs­säm­me uu­teen suun­taan, em­me tee sitä kos­kaan. Elä­mä on lii­an ly­hyt tuh­lat­ta­vak­si jah­kai­luun. Mitä te­ki­sin jos en pel­käi­si? Lait­tai­sin ta­lo­ni myyn­tiin ja vaih­tai­sin mai­se­maa. Pe­rus­tai­sin oman yri­tyk­sen ja suun­nit­te­li­sin sil­le net­ti­si­vut. Ot­tai­sin ris­kin ja si­joit­tai­sin ra­ha­ni ar­vo-osak­kei­siin. Opis­ke­li­sin toi­sen am­ma­tin ja ko­kei­li­sin eri­lai­sia hom­mia. Va­rai­sin len­to­li­put ja läh­ti­sin kier­te­le­mään maa­il­maa. Vai muut­tai­sin­ko sit­ten­kin kai­ken vi­li­nän kes­kel­tä erä­maa­han asu­maan?

Suu­rin kamp­pai­lu va­lin­nois­ta käy­dään ih­mi­sen si­säl­lä. Tu­tus­ta ja tur­val­li­ses­ta on vai­kea ir­rot­tau­tua. Lii­an usein pel­ko es­tää it­se toi­min­nan. Vaik­ka aja­tuk­sen ta­sol­la tie­dän mitä pi­täi­si teh­dä, en­sim­mäi­nen as­kel jää mo­nes­ti uu­pu­maan. Ti­lan­ne voi ol­la myös vas­taa­va, ku­ten yh­del­lä rik­kaal­la nuo­ru­kai­sel­la, jol­le esi­tet­tiin kut­su tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Kut­sun vas­taa­not­ta­mi­sen ai­no­a­na eh­to­na oli ir­rot­tau­tua ai­kai­sem­min haa­li­tus­ta omai­suu­des­ta. "Mut­ta kun nuo­ru­kai­nen kuu­li nämä sa­nat, hän läh­ti su­rul­li­se­na pois, sil­lä hä­nel­lä oli pal­jon omai­suut­ta" (Matt. 19:22).

En kan­nus­ta ke­tään uh­ka­roh­ke­aan toi­min­taan. Näyt­tä­mi­sen ha­lun tai voi­mak­kaan tun­teen val­las­sa teh­dyis­tä te­ois­ta saam­me va­li­tet­ta­van usein lu­kea tie­do­tus­vä­li­neis­tä.

Mis­tä sit­ten tie­dän, mil­loin on oi­kea het­ki toi­mia, tai mi­hin suun­taan läh­teä? Vaik­ka ul­ko­na oli­si synk­kää ja luon­non­voi­mat pau­hai­si­vat ym­pä­ril­lä, voi si­säl­lä­ni ol­la tyyn­tä ja rau­hal­lis­ta. Sil­loin saa­tan näh­dä sel­ke­äs­ti tar­vit­ta­van siir­to­ni. Tämä on riit­tä­vä vies­ti toi­min­nan käyn­nis­tä­mi­sel­le. Ai­na en kui­ten­kaan näe su­mun läpi edes kät­tä­ni pi­dem­mäl­le, saa­ti sit­ten sel­vää mää­rän­pää­tä. Voin joka ta­pauk­ses­sa aloit­taa pie­nil­lä asi­oil­la. Yh­den­kin siir­ron ko­kei­le­mi­nen kan­nat­taa, sil­lä en­hän voi tie­tää mitä kaik­kea mi­nul­le on vie­lä lu­vas­sa.

En­sim­mäi­nen as­kel voi ol­la vaik­ka­pa säh­kö­pos­tin kir­joit­ta­mi­nen, pu­he­lin­soit­to tai yl­lä­tys­vie­rai­lu. Se voi ol­la myös ha­ke­muk­sen täyt­tä­mi­nen tai toi­min­ta­suun­ni­tel­man hah­mot­te­le­mi­nen. Oli­pa siir­to mikä ta­han­sa, oleel­lis­ta on lait­taa nyt roh­ke­as­ti tuu­mas­ta toi­meen.

Tä­hän men­nes­sä blo­gi­kir­joit­ta­mi­ses­ta on seu­ran­nut mi­nul­le vain myön­tei­siä ko­ke­muk­sia. Olen saa­nut muun mu­as­sa käy­dä lu­ki­joi­den kans­sa usei­ta an­toi­sia kes­kus­te­lu­ja. Vii­me vuo­den­vaih­tees­sa päät­tä­es­sä­ni ryh­tyä kir­joit­ta­maan, ajat­te­lin – nyt tai ei kos­kaan.