Kysyin lapsiltani vinkkejä seuraavaa blogitekstiäni varten. Yksi heistä ehdotti kirjoittamaan aiheesta "minkälainen minä olen".
Ryhdyin tuumasta toimeen. Olenhan fiksu, trendikäs, komea, nuori, menestyvä, älykäs, sosiaalinen, puhelias, suvaitsevainen, ympäristöystävällinen ja ulospäinsuuntautunut.
Eikö olekin hienoja ominaisuuksia? Pystytkö sinä pistämään paremmaksi? Enpä oikein usko, sillä jätin vielä parhaimmat kortit jemmaan siltä varalta, että joku yrittäisi päihittää minut.
Tässä vaiheessa joudun kuitenkin tunnustamaan, että en ehkä olekaan niin "huippu tyyppi" kuin aluksi kerroin. Joskus voi tulla sanottua jotain sellaista, mitä ei tarkoita ihan kirjaimellisesti. Poistaisin tuosta listastani pari kohtaa. En luultavasti ole kovinkaan fiksu ja trendikäs.
Taidan tarkistaa vielä nuo muutkin kohdat. Vilkaistessani äsken peiliin, huomasin että ainakin tuon komeuden ja nuoruuden joudun sanoittamaan uudelleen.
Mitä sitten tulee menestykseeni… Voidaanko ihmisen todellisesta menestyksestä vetää oikeansuuntaisia johtopäätöksiä arvioinnin perustuessa yksinomaan poikkeuksellisen korkeasta elintasosta tai erinomaisista saavutuksista ja ansioista kertoviin tunnuslukuihin? Näiden mittareiden valossa listassani olevan menestyvä-sanan päälle voisi piirtää henkselit.
Älykkyyden joudun toistaiseksi poistamaan luettelosta, koska en ole vielä käynyt testeissä. Tosin kognitiivinen suoriutuminen on vain yksi näkökulma älykkyyden arviointiin, eikä harjoittelunkaan merkitystä sovi unohtaa. Ihminenhän oppii mitä tahtoo!
Entäpä sosiaalisuus ja puheliaisuus, ovatko nuo perusominaisuuksiani? En voi olla varma. Jos ne ovatkin vain osa suojakuortani. Mietitäänpä niitäkin uudelleen.
Voiko olla mahdollista, että korostaessani suvaitsevaisuutta ja ympäristöystävällisyyttä minulta jääkin huomaamatta jotain hyvin tärkeää ja oleellista? Tällä hetkellä nuo teemat tuntuvat niin monisäikeisiltä, että varalta jättäisin kyseiset ominaisuudet vielä kypsymään, vaikka hienoja asioita sinänsä ovatkin.
Ulospäinsuuntautuminen on sekin ihan kiva juttu, mutta olisiko sittenkin vähintään yhtä tärkeätä kääntyä sisäänpäin ja tsekata mitä sinne kuuluu ja kuinka menee? Ehkäpä totuus löytyykin ennemmin sisäpuolelta kuin ulkonaisten ominaisuuksien joukosta.
Sisäänpäinkääntyminen ei kuitenkaan tarkoita vain omien rajoitteiden arvioimista tai ongelmallisen elämäntilanteen pohtimista. Parhaimmillaan se on oven avaamista elämälle siten, että "mörkö" pääsee pihalle ja valo sisään.
Ei tainnut ominaisuusluetteloni löytää ihan maaliinsa. Onko mahdollistakaan, että adjektiiveista koostuvat sanajonot tai erilaiset kirjainyhdistelmät pystyisivät tavoittamaan ja määrittämään ihmisen olemusta, tai edes muodostamaan siitä totuutta vastaavan kuvan?
Vastausta tähän odotellessani voin ainakin hyväksyä ainutlaatuisen olemukseni ja arvostaa sitä sellaisenaan. Tämä tarjoaa lähtökohdan myös aidolle vuorovaikutukselle ja toisen ihmisen kohtaamiselle.
Saan myös hyödyntää kaikki kykyni ja käytettävissäni olevat mahdollisuudet haastaessani itseäni tekemään työtä, oppimaan uutta, kehittymään ja saavuttamaan tavoitteita omaksi ilokseni ja lähimmäisteni parhaaksi.
Löytyikö lopulta ainoatakaan minua kuvailevaa sanaa, jota ei tarvitsisi myöhemmin muuttaa ja joka täysin varmasti pitää paikkansa?
Yhden ainakin löysin. Olen ihmeellinen.
Olen kappale suurta elämän ihmettä, josta psalmissa kerrotaan. "Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa" (Ps. 139:15).
Olen myös yksi lukemattomista viinipuun oksista, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia, mutta joille jokaiselle on uskottu sama elintärkeä tehtävä: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa." (Joh. 15:4.)
Minkälainen muuten sinä olet? Kirjoita minulle vaikkapa siitä, niin jatketaan keskustelua!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys