Mopo ei läh­de käyn­tiin. Näen ik­ku­nas­ta, kuin­ka poi­ka­ni run­noo käyn­nis­tys­pol­jin­ta, mut­ta mi­tään ei näy­tä ta­pah­tu­van. Jä­te­tään­kö siis romu sii­hen vai yri­te­tään­kö kor­ja­ta sitä jo­ten­kin?

Ny­ky­ään tek­nis­ten vi­ko­jen sel­vit­te­ly ja rat­kai­su­jen et­si­mi­nen on ai­ka help­poa. Kir­joi­tat vain net­ti­se­lai­meen mo­pon mer­kin, mal­lin ja vian ku­vauk­sen, niin al­kaa neu­vo­ja löy­ty­mään. Täl­lä­kin ker­taa pu­he­li­men ruu­dul­le il­mes­tyi vi­deo, jos­sa ka­ve­ri kun­nos­taa sa­man­lais­ta mo­poa. Het­ken ku­lut­tua meil­lä­kin mopo pä­räh­tää käyn­tiin ja nä­ky­viin jää vain hil­jal­leen haih­tu­va pö­ly­pil­vi.

Olen so­vel­ta­nut sa­maa rat­kai­su­kaa­vaa eri­lai­siin ko­nei­siin liit­ty­viin on­gel­miin. Ai­na löy­tyy joku näp­pä­rä Pel­le Pe­lo­ton, joka on avu­li­aas­ti la­dan­nut on­gel­ma­rat­kai­sun­sa net­tiin kaik­kien saa­ta­vil­le. Mo­nes­ti olen pää­ty­nyt on­nis­tu­nee­seen lop­pu­tu­lok­seen te­ke­mäl­lä asi­at mal­lin mu­kaan, esi­merk­kiä seu­ra­ten.

Ko­nei­den pa­ris­sa pit­kään työs­ken­nel­lee­nä olen ha­vain­nut, et­tä lo­pul­ta ih­mi­nen on kaik­kein mo­ni­mut­kai­sin ja mie­len­kiin­toi­sin "kone", jota tark­kai­le­mal­la voi op­pia mitä ih­meel­li­sem­piä asi­oi­ta. Elot­to­mien tuo­tan­to­ko­nei­den käyt­tö on kaa­va­mais­ta ja usein en­nal­ta-ar­vat­ta­vaa, mut­ta ai­nut­laa­tui­nen ih­mi­nen on täyn­nä ar­voi­tuk­sel­lis­ta elä­mää.

On eri­no­mai­nen asia, et­tä voim­me op­pia toi­sil­tam­me mo­nia hie­no­ja tai­to­ja. Jos ha­lu­am­me esi­mer­kik­si ope­tel­la si­joit­ta­maan vii­saas­ti, juos­ta ma­ra­to­ne­ja tai ke­hit­tyä kou­lu­ai­neis­sa, tar­jo­aa net­ti näi­hin tar­koi­tuk­siin hy­vin­kin täs­mäl­lis­tä op­pi­mis­ma­te­ri­aa­lia. Eri alo­jen gu­ru­jen te­ke­miä esi­merk­ki­vi­de­oi­ta seu­raa­mal­la on mah­dol­lis­ta ede­tä mel­kein­pä ra­jat­to­mas­ti.

Lä­hes­kään ai­na esi­mer­kin seu­raa­mi­nen ei kui­ten­kaan joh­da hy­vään lop­pu­tu­lok­seen. Uh­ka­roh­ke­at net­ti­haas­teet ovat saat­ta­neet ih­mi­siä jopa hen­gen­vaa­raan. Va­hin­gol­li­nen ja louk­kaa­va ma­te­ri­aa­li pyr­kii tun­keu­tu­maan tie­toi­suu­teem­me kei­no­ja kaih­ta­mat­ta.

Vä­lil­lä on tar­peen py­säh­tyä ar­vi­oi­maan min­kä­lai­sia esi­merk­ke­jä ha­lu­an seu­ra­ta. En­tä mil­lai­nen esi­merk­ki minä olen ko­to­na, töis­sä, ka­ve­ri­po­ru­kas­sa ja so­mes­sa? Olen­ko har­haan­joh­ta­ja vai va­lon­näyt­tä­jä?

Olen esi­merk­ki sil­loin­kin, kun sitä vä­hi­ten ajat­te­len. Lä­hei­se­ni pis­tä­vät kyl­lä mer­kil­le, mi­ten re­a­goin ja mitä va­lit­sen eri­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa. Oman ra­jal­li­suu­den tun­nus­ta­mi­nen ei var­maan­kaan tee esi­mer­kis­tä vä­hem­män ar­vos­tet­ta­vaa. Usein epä­täy­del­li­syy­den ja haa­voit­tu­vuu­den myön­tä­mi­nen vies­tii ai­dos­ta ih­mi­syy­des­tä.

Ko­ro­na­ra­joit­tei­den väis­ty­es­sä rau­ha­nyh­dis­tyk­set avaa­vat oven­sa yhä suu­rem­mil­le jou­koil­le. Täs­sä yh­tey­des­sä meil­le tar­jou­tuu hyvä mah­dol­li­suus toi­mia esi­merk­kei­nä ja suun­nan­näyt­tä­ji­nä roh­kai­se­mal­la toi­si­am­me sa­nan­kuu­loon.

Us­ko­na­si­ois­sa on tär­keä py­syä op­pi­laa­na "en­nen us­ko­nei­den" ja­lan­jäl­kiä seu­ra­ten. Ju­ma­lan sa­naan pe­rus­tu­van ilo­sa­no­man vas­taa­not­ta­ja ei ek­sy oi­ke­al­ta tiel­tä.

Ai­hee­seen liit­ty­en Paa­va­li kir­joit­ti tes­sa­lo­ni­ka­lai­sil­le: "Te puo­les­tan­ne seu­ra­sit­te mei­dän esi­merk­ki­äm­me, niin, it­se Her­ran esi­merk­kiä, ja an­ka­ran ah­din­gon kes­kel­lä otit­te sa­nan vas­taan täyn­nä rie­mua, jon­ka Pyhä Hen­ki an­toi" (1. Tess. 1:6).

Tut­tua mo­pon ään­tä ei vie­lä kuu­lu, vaik­ka il­ta on jo kään­ty­mäs­sä yök­si. Toi­vot­ta­vas­ti po­jal­lem­me ei ole aje­lun ai­ka­na sat­tu­nut mi­tään va­ka­vaa. Las­tem­me lä­hes­ty­es­sä ai­kui­suut­ta vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­te­ni hei­hin vä­he­ne­vät huo­mat­ta­vas­ti. Vaik­ka en mo­nes­sa­kaan ti­lan­tees­sa voi va­li­ta lap­se­ni puo­les­ta, esi­merk­ki­nä olen oi­keu­tet­tu (ja vel­voi­tet­tu) toi­mi­maan ai­na. Esi­mer­kin voi­man sa­no­taan kan­ta­van pit­käl­le.