JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kahden viikon rippikoulumatka

31.7.2024 9.30

Juttua muokattu:

31.7. 09:22
2024073109221820240731093000

Pi­ha­sau­nan läm­mös­sä ai­ka py­säh­tyy ja lep­poi­sat löy­lyt läm­mit­tä­vät jä­se­niä. Sil­mät sul­jet­tui­na on ai­kaa it­sel­le ja omil­le aja­tuk­sil­le. Niin pal­jon on mah­tu­nut kah­teen vii­mei­seen viik­koon. Toki vaih­te­le­vuut­ta on ol­lut koko ke­sän ai­ka­na. Pak­kaa­mis­ta ja pur­ka­mis­ta, ja suun­nit­te­lua, mis­sä kort­tee­ra­taan mi­kä­kin viik­ko tai ai­na­kin osa viik­koa. Täy­tyy sil­ti tun­nus­taa, et­tä kyl­lä tuo pak­kaa­mi­nen, eten­kin vaat­tei­den osal­ta, oli jää­nyt enem­män vai­mon huo­lek­si. Joku voi­si sa­noa sitä ris­kien mi­ni­moi­mi­sek­si. Sil­lä ta­voin kai­kil­le löy­tyi so­pi­via vaat­tei­ta niin koon kuin ti­lai­suu­den luon­ne huo­mi­oi­den. Lä­hes jat­ku­va liik­keel­lä olo on taan­nut sen, et­tei tänä ke­sä­nä ole jou­ta­nut ai­na­kaan tyl­sis­ty­mään. Tätä se koko ke­säl­le ajoi­tet­tu re­mont­ti on teet­tä­nyt. Nyt pi­ha­sau­nas­sa aja­tuk­set ei­vät kui­ten­kaan ol­leet re­mon­tis­sa tai re­mon­tin­pa­os­sa, vaan ke­sän rip­pi­kou­luis­sa.

Kak­si rip­pi­kou­lu­viik­koa, si­tä­hän vii­mei­set vii­kot oli­vat ol­leet. Ihan kuin en­nen van­haan, ajat­te­len mie­les­sä­ni. Sen ai­kaa mi­nun nuo­ruu­te­ni rip­pi­kou­lu­lei­ri kes­ti. Ja paik­ka­na oli juu­ri sama Sii­ka­tör­män lei­ri­kes­kus, joka oli nyt kul­ke­nut mu­ka­na­ni. Täl­lä ker­taa tuo kak­si viik­koa ku­lui yh­des­sä hu­jauk­ses­sa, vaik­ka muis­tan edel­leen, mi­ten pit­kä ai­ka se oli sil­loin en­nen van­haan. Ai­na­kin etu­kä­teen. Sil­loin ko­toa läh­ties­sä tun­tui, et­tä sitä on pit­kän­kin ajan pois­sa. Ja eh­kä se vä­hän pit­kä ai­ka oli­kin, sil­lä vaat­tei­ta­kin tai­det­tiin tuo­da li­sää kes­ken lei­rin, sa­mal­la kun tul­tiin Sii­ka­tör­mäl­le seu­roi­hin ja omaa rip­pi­kou­lu­nuor­ta kat­so­maan. Mu­ka­vas­ti se kat­kai­si kah­den vii­kon jak­son ja pois­sa­o­lon ko­toa. Lä­hei­set oli­vat odo­tet­tu­ja vie­rai­ta.

Pal­jon on myös muut­tu­nut nuo­ruu­te­ni ajoil­ta, ai­na­kin ul­koi­sil­ta puit­teil­ta. Mi­nun ai­kai­set ma­joi­tus­ti­lat oli­vat ny­ky­ään va­ras­to­ti­loi­na, ja van­ha ruo­ka­la­ra­ken­nus sekä ran­ta­sau­na ovat vain muis­toi­na men­neis­tä ajois­ta, löy­ty­vät eh­kä va­lo­ku­va­na lei­ri­kes­kuk­sen sei­näl­tä tai ar­kis­tois­ta. Ny­ky­ään saam­me asua lei­ri­vii­kon en­si­luok­kai­sis­sa ma­joi­tus­ti­lois­sa. Tai­vaan Isä on run­saas­ti siu­nan­nut lei­ri­työ­täm­me.

Jos jo­tain on muut­tu­nut, niin pal­jon on myös py­sy­nyt en­nal­laan. Sii­ka­tör­mä on tä­nä­kin päi­vä­nä tär­keä ja ra­kas paik­ka, lei­ri­ko­tim­me, jon­ka suo­jiin on mu­ka­va ko­koon­tua. Mo­net tu­tut ja rak­kaat ru­tii­nit, ku­ten li­pun­nos­to, har­tau­det ja op­pi­tun­nit, ruo­ka­vir­si sekä tur­val­li­nen Ju­ma­lan sana on esil­lä tä­nä­kin päi­vä­nä, vaik­ka lei­ri­su­ku­pol­vet vaih­tu­vat. His­to­ria elää ja siir­tyy meis­sä ih­mi­sis­sä, lei­ri­ko­din läm­pi­mäs­sä suo­jas­sa.

Täl­lä ker­taa en kui­ten­kaan ol­lut Sii­ka­tör­mäl­lä tuo­ta kah­ta viik­koa, vaan sain elää ne kah­des­sa eri roo­lis­sa ja teh­tä­väs­sä. En­sim­mäi­sen lei­ri­vii­kon olin isän roo­lis­sa ja toi­sen vii­kon oh­jaa­jan teh­tä­väs­sä. Sa­maa­kin niis­sä oli, vaik­ka teh­tä­vä vaih­tui. Ai­na­kin sil­tä mi­nus­ta tun­tui. Isäl­li­nen vas­tuu ja ru­kouk­sen mie­li tun­tui­vat tu­tul­ta kum­mal­la­kin vii­kol­la. Rip­pi­kou­lu oli siis vah­vas­ti mu­ka­na elä­mäs­säm­me nuo hei­nä­kui­set vii­kot.

Oman lap­sen rip­pi­lei­rin lä­hes­ty­es­sä aja­tuk­set oli­vat usein lap­ses­sa ja hä­nen tu­le­vas­sa rip­pi­kou­lus­sa. Sa­mal­la ru­kous kävi Tai­vaan Isän puo­leen, et­tä hän oli­si siu­naa­mas­sa rak­kaan lap­sem­me lei­ri­vii­kon; an­tai­si hä­nen vah­vis­tua hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa us­kos­saan ja ol­la juur­tu­mas­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sama ru­kous tois­tui myös toi­sel­la vii­kol­la, et­tä Tai­vaan Isä oli­si siu­naa­mas­sa ja var­je­le­mas­sa kaik­ki nämä rak­kaat rip­pi­kou­lu­lei­rin aloit­ta­vat nuo­ret. Täl­lä sa­mal­la ru­kouk­sen mie­lel­lä var­mas­ti myös hei­dän van­hem­pan­sa ja lä­hei­set oli­vat oman nuo­ren­sa lei­ril­le saat­ta­neet.

Oman lap­sen rip­pi­kou­lu on ai­kaa, jol­loin isä­nä ja van­hem­pa­na py­säh­tyy enem­män miet­ti­mään ku­lu­nei­ta vuo­sia ja men­nyt­tä ai­kaa. Mil­lai­nen olen ol­lut isä­nä ja van­hem­pa­na, ja on­ko lap­sel­le ol­lut riit­tä­väs­ti ai­kaa ja huo­mi­o­ta? Olen­ko osan­nut tu­kea las­ta­ni? Huo­maan mo­nien ky­sy­mys­ten ris­tei­le­vän mie­les­sä. Sa­mal­la kun rip­pi­kou­lu on tie­tyn­lai­nen tai­te­koh­ta nuo­ren ja lap­se­ni elä­mäs­sä, on se tai­te­koh­ta myös mi­nul­le isä­nä juu­ri tä­män lap­se­ni kans­sa. Vä­hän kuin vä­li­ti­lin­pää­tös. Nyt en mie­ti mei­dän per­het­täm­me ko­ko­nai­suu­te­na, vaan py­säh­dyn miet­ti­mään enem­män yk­sit­täi­sen lap­sen nä­kö­kul­mas­ta ja omaa suh­det­ta juu­ri tä­män lap­sen kans­sa. Sa­mois­sa tun­nel­mis­sa huo­maan myös vai­mo­ni vii­py­vän. Tätä vä­li­ti­lin­pää­tös­tä teh­des­sä oma riit­tä­mät­tö­myys ja osaa­mat­to­muus nou­see mie­leen. An­nan lu­paus­ta, et­tä jat­kos­sa olen pa­rem­min saa­vu­tet­ta­vis­sa ja läs­nä. Loh­dul­lis­ta on, et­tä näi­den elä­män mu­ka­naan tuo­vien mie­lek­käi­den vä­li­ti­lin­pää­tös­ten kaut­ta meil­le an­ne­taan mah­dol­li­suus py­säh­ty­mi­seen ja ajan­käyt­töm­me miet­ti­mi­seen. Usein se tar­koit­taa nii­tä kaik­kein lä­hei­sim­piä ja rak­kaim­pia. Ajan ja huo­mi­on an­ta­mis­ta lä­hel­le.

Vä­hi­tel­len mie­les­sä ris­tei­le­vät ky­sy­myk­set muut­tu­vat sa­noik­si, sa­nat lau­seek­si ja hil­jai­suus kuun­te­luk­si. Kes­kus­te­luk­si oman lap­sen kans­sa. Tä­tä­kin on hyvä jat­kaa. Ar­mo­e­van­ke­liu­mil­la saam­me vie­lä lei­ril­le läh­ties­sä siu­na­ta toi­nen toi­sem­me. Toi­sen rip­pi­kou­lu­vii­kon al­ka­es­sa pa­laan näi­hin aa­tok­siin uu­del­leen. Mie­tin, et­tä ne ovat eh­kä tut­tu­ja ai­na­kin osal­le näis­tä isis­tä, van­hem­mis­ta, jot­ka nyt omaa las­ta saat­te­le­vat lei­ril­le. Tun­nis­tan sa­mat läm­pi­mät kat­seet tai olal­le ta­put­ta­mi­sen, ja kaik­kein tär­keim­män, ar­mo­e­van­ke­liu­min. Sen saat­te­le­ma­na lei­ri­viik­ko on tur­val­lis­ta aloit­taa.

Lei­ri­ai­ka me­nee no­pe­as­ti, mut­ta on­nek­si muis­tot säi­ly­vät pi­dem­pään – ja ka­ve­rit ja ys­tä­vät. He ovat tär­keä osa rip­pi­kou­lua. Sik­si he ovat mie­les­sä, sekä isä­nä et­tä oh­jaa­ja­na. Lap­se­ni ker­toi lei­ris­tä; oli tul­lut mo­nia mu­ka­via muis­to­ja. Iso­set ja muu hen­ki­lö­kun­ta, ja mitä kaik­kea oli teh­ty ja ko­et­tu yh­des­sä. Ilois­ta ja on­nel­lis­ta us­ko­vai­sen nuo­ren elä­mää. Sa­maa tun­nis­tan toi­ses­ta lei­ri­vii­kos­ta; hie­no viik­ko mu­ka­vien nuor­ten kans­sa, ja teh­tä­vään si­tou­tu­nut ja vä­lit­tä­vä hen­ki­lö­kun­ta. Pu­he­li­mes­sa ku­via ja vi­de­oi­ta. Mie­leen­pai­nu­via ja ai­nut­ker­tai­sia het­kiä, sy­väl­le sy­dä­meen piir­ty­nei­tä muis­to­ja. On meil­lä hie­no­ja nuo­ria. Kau­nis­ta ja ko­me­aa lau­lua, nii­tä olen kuun­nel­lut usein, sil­lä nii­den kaut­ta lei­rin tun­nel­maa saa elet­tyä uu­del­leen. Läm­pö läi­käh­tää, oli­han mu­ka­va viik­ko.

Juh­la­päi­vä koit­taa no­pe­as­ti, niin lap­sel­le­ni kuin lei­ri­vii­kon nuo­ril­le. Ja van­hem­mil­le, lä­hei­sil­le ja meil­le hen­ki­lö­kun­nal­le. Kon­fir­maa­ti­o­päi­vi­nä mie­li her­kis­tyy ja kii­tol­li­suus täyt­tää mie­len. Kat­son las­ta­ni ja nuor­ten jouk­koa. Hil­jai­nen ru­kous läh­tee Tai­vaan Isän puo­leen, ihan kuin lei­ri­vii­kon alus­sa: an­na hei­dän säi­lyä si­nun lap­si­na­si. Sa­maa ru­koi­len it­sel­le­ni. Lei­ri­viik­ko an­toi pal­jon ja sain vah­vis­tus­ta myös omal­le us­kol­le­ni. Tun­tuu on­nel­li­sel­ta ja iloi­sel­ta. Ai­to­ja ja elä­mä­ni­loi­sia, us­ko­vai­sia nuo­ria. Olen saa­nut ol­la mie­leen­pai­nu­val­la mat­kal­la rin­nal­la kul­ki­ja­na. Hei­tä, ja saat­to­mie­hiä, nämä rak­kaat nuo­rem­me tar­vit­se­vat. Rip­pi­lau­lu soi voi­mal­li­se­na. Täs­sä läm­mös­sä on hyvä ol­la.

Pekka Poukkula
Kaupunkilaistumista nuorena yrittänyt, mutta maaseudun juuret omaavana sinne takaisin palannut viisikymppinen perheenisä ja yrittäjä. Sosiaalialan ammattilainen ja asioiden pohdiskelija. Perhe, ystävät ja ihmiset merkitsevät minulle paljon, joten saatan tahtomattakin ajautua välillä raatipuolelle. Niinpä en ole erityisen suosittua asiointiseuraa lapsilleni. Tasapainoa sosiaaliseen puoleeni saan elämisestä Pöllänperällä, joka on sitten jo ihan oma lukunsa. Palautetta saa laittaa poukkulapekka(a)gmail.com
14.12.2024

Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr. 10:36

Viikon kysymys