Mie­le­ni on yh­tä ai­kaa täy­si ja tyh­jä. Aja­tuk­set kul­ke­vat ku­vi­na, tun­nel­mi­na, muis­toi­na. Sa­noik­si nii­tä on vai­kea tai­vut­taa. Vie­lä vai­ke­am­mal­ta tun­tuu aloit­taa kes­kus­te­lua. Hil­jai­suus on kui­ten­kin luot­ta­muk­sen ja yh­teis­ten muis­to­jen hil­jai­suut­ta. Olen si­sa­re­ni kans­sa mat­kal­la, jota kum­pi­kaan meis­tä ei ole en­nen teh­nyt.

Pari viik­koa ai­kai­sem­min sei­soim­me koi­vun­vaa­le­an ar­kun ää­rel­lä. Ar­kun kan­nel­le va­lu­nut hiek­ka muis­tut­ti ih­mi­sen hau­rau­des­ta. ”Maas­ta sinä olet tul­lut, maak­si si­nun pi­tää jäl­leen tu­le­man.” Kap­pe­lin suu­ren la­si­maa­lauk­sen läpi kuul­si kir­kas valo.

Nyt­kin on au­rin­koi­nen syy­saa­mu. Si­sa­re­ni kan­toi uur­nan kre­ma­to­ri­on hil­jen­ty­mis­huo­nees­ta au­tol­le. En voi aja­tel­la muu­ta vaih­to­eh­toa kuin et­tä pi­dän uur­nan sy­lis­sä­ni mat­kal­la ys­tä­väm­me hau­dal­le. Ajo­mat­kan ai­ka­na tu­tut ka­dut, puis­tot ja ra­ken­nuk­set avaa­vat mie­le­ni pol­ku­ja muis­tos­ta toi­seen. Hy­viä sa­no­ja, ko­ke­mus­ten tuo­maa vii­saut­ta, iloa elä­män lah­jas­ta. Mat­kan ai­ka­na uur­nan koi­vu­pui­nen pin­ta tun­tuu läm­pi­mäl­tä. Si­li­tän ke­vy­es­ti uur­naa ja sii­nä ole­vaa ris­tiä. ”Jee­sus Kris­tus, Va­pah­ta­jam­me on si­nut vii­mei­se­nä päi­vä­nä he­rät­tä­vä.”

Pie­ni ys­tä­vien jouk­ko kul­kee hau­taus­maan hil­jai­suu­des­sa. Uur­naa var­ten avat­tu hau­ta odot­taa per­heen­sä vii­meis­tä jä­sen­tä. Raa­ma­tun teks­tit Hy­väs­tä Pai­me­nes­ta, su­ku­pol­ves­ta toi­seen kes­tä­väs­tä Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta ja ylös­nou­se­muk­sen toi­vos­ta loh­dut­ta­vat. Ru­kouk­sen sa­noin kii­täm­me kai­kes­ta sii­tä, mitä ys­tä­väm­me oli meil­le. Her­ran siu­nauk­sen suo­jis­sa las­kem­me uur­nan. Hiek­ka va­luu peh­me­äs­ti sor­mis­ta­ni uur­nan pääl­le. Peit­te­lem­me uur­nan ys­tä­väm­me niin suu­res­ti ra­kas­ta­man isän­maan sy­liin. Ku­kat ja kynt­ti­lät jää­vät var­ti­oi­maan le­po­paik­kaa.