– Minun johtajuusfilosofiani perusta on esimerkillä johtaminen, eräs ystäväni kertoi pohdintojaan.
– Olen tiivistänyt ajatukseni kolmeen K:hon ja kolmeen L:ään. Johtajan tulee kiittää, kannustaa ja korjata. Hän linjaa, luottaa ja luotsaa.
Sanat tuntuvat tärkeiltä. Ne sisältävät paljon.
Esimiehen antama myönteinen palaute ja haasteellisten tavoitteiden asettaminen rohkaisevat tekemään ja saavuttamaan usein enemmän kuin alun perin tuntui mahdolliselta. Kannustavassa ilmapiirissä uskaltaa myös epäonnistua. Korjaamista vaativilla asioillakin on tapana järjestyä. Taitava johtaja kuuntelee porukkaansa tehdessään linjauksia ja luotsatessaan toimintaa. Johtajuuden perustana on luottamus. Luottamuksen varassa työyhteisö ja sen toimintakulttuuri kehittyvät. Luottamus saa aikaan innostuksen ja saavutukset.
Eräässä työpajassa poimin muistisäännön. Yksinkertaisimmillaan luottamus rakentuu seuraavalla kaavalla: Tavoitteet ja odotukset + Odotuksiin vastaaminen = Luottamus. Tätä prosessia vie eteenpäin viestintä, kommunikaatio puolin ja toisin.
Johtajuudesta kirjoittanut John C. Maxwell on tiivistänyt asian: ”Jos johdat, mutta kukaan ei seuraa, olet vain kävelyllä.” Maxwell pohtii johtamista ja kommunikaatiota. Hän toteaa, että hyvä kommunikaatio on yhteyden muodostumista. Kun yhteys syntyy kahden ihmisen välille, ryhmässä ja yleisön kanssa, sen kyllä tuntee. Johtajalle on suuri etu hyvistä kommunikaatiotaidoista niin työyhteisön sisällä kuin oman organisaation ulkopuolisten tahojen kanssa.
Jokin aika sitten sain sähköpostiviestissä muistutuksen, joka sopii niin johtajalle kuin alaiselle. Itse asiassa ihan jokaiselle. Viestissä oli kuva, jonka tekstin olen vapaasti suomentanut.
Siinä riittää opeteltavaa. Raamatun johtajuusopetuksista haluan nostaa esille yhden: palveleva johtajuus. Jeesus tiivisti johtamisen perusidean: ”joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne”. Johtajan tehtävä on varmistaa työn tekemisen edellytykset ja auttaa jokaista toimimaan omien vahvuuksiensa mukaan kehittäen niitä. Hyvä johtaja luo ympärilleen ilon ja innostuksen.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys