Syys­kuun alus­sa tuli ku­lu­neek­si sata vuot­ta iso­äi­ti­ni syn­ty­mäs­tä. Ai­li Mir­ja­min ja hä­nen puo­li­son­sa Väi­nö Paa­va­lin jäl­ki­kas­vua oli kool­la juh­lan mer­keis­sä. Iso­van­hem­pa­ni ovat jo kuol­leet. Muis­tot elä­vät.

Su­vun ko­koon­tu­mi­nen on osa pe­rin­teen siir­tä­mis­tä, su­vun ta­ri­noi­den elä­väk­si te­ke­mis­tä ja elä­vä­nä säi­lyt­tä­mis­tä. Ai­lin ja Väi­nön yh­dek­säs­tä lap­ses­ta kah­dek­san on vie­lä elos­sa. Heis­tä seit­se­män oli pai­kal­la. Kuu­des­ta­kym­me­nes­tä ser­kus­ta ne­li­sen­kym­men­tä ta­pa­si pit­käs­tä ai­kaa toi­sen­sa. Seu­raa­va su­ku­pol­vi­kin oli hy­vin edus­tet­tu­na.

Ka­jaa­ni­lai­sen mat­kus­ta­ja­ko­din työn­te­ki­jä ta­pa­si Sa­vos­ta muut­ta­neen nuo­ru­kai­sen 1930-lu­vun lo­pul­la. Kih­lau­tu­mi­sen jäl­keen nuo­ret jou­tui­vat hy­väs­te­le­mään toi­sen­sa. Sota oli al­ka­nut. Epä­var­muu­den ai­kaan si­säl­tyi kui­ten­kin suu­ri ilo toi­ses­ta ja avi­oi­tu­mi­sen myö­tä yh­tei­nen vas­tuu per­hees­tä. Schro­de­rus­ten ja Jul­kus­ten su­ku­pol­vet sai­vat jat­koa. Tal­vi­so­dan ja jat­ko­so­dan sekä jäl­leen­ra­ken­ta­mi­sen ai­kaan kie­tou­tuu iso­van­hem­pie­ni elä­män­ta­ri­na. Kai­vo­syh­ti­ön au­ton­kul­jet­ta­ja omak­sui uu­den am­ma­tin rai­vaa­mal­la pien­ti­lan per­heel­leen Vuo­li­jo­en Ojan­pe­räl­le. Puo­li­so hoi­ti ko­din, lap­set, kar­jan. Hy­räi­li lei­po­es­saan las­ten­sa sie­luun tai­vas­kai­puun.

Su­vun pe­rin­tö­nä saa­dus­ta sit­key­des­tä ovat muis­to­na ker­to­muk­set sel­vi­ä­mi­ses­tä. Vai­keu­det voi­tet­tiin, kun vii­des­tä leh­mäs­tä yk­si kuo­li ja kun na­ve­tan kat­to ro­mah­ti lu­mien pai­nos­ta. Tai ker­to­mus enos­ta, joka ra­ken­si it­sel­leen len­to­ko­neen ja len­si sil­lä – vaik­ka hä­nen kä­des­tään oli pie­nen po­jan ute­li­aan ko­kei­lun vuok­si rä­jäh­tä­nyt mon­ta sor­mea ir­ti, ja toi­sen­kin kä­den sor­mil­le oli käy­nyt sa­mal­la ta­val­la muu­ta­ma vuo­si myö­hem­min. Tai muis­tot sii­tä, mi­ten niin mo­nes­ti erit­täin huo­nos­sa kun­nos­sa ol­lut iso­äi­ti ai­na kui­ten­kin sel­vi­si ja eli yli yh­dek­sän­kym­men­tä­vuo­ti­aak­si.

Meis­sä elää su­ku­jem­me pe­rin­tö. Ser­kuk­sia kat­sel­les­sa ei voi­nut kuin häm­mäs­tel­lä sitä, mi­ten muu­ta­mat ovat niin tois­ten­sa nä­köi­siä, pu­hu­vat sa­maan tyy­lin ja ot­ta­vat in­nois­saan kan­taa asi­oi­hin. Su­vun piir­tei­tä löy­tyy iso­van­hem­pie­ni las­ten­las­ten­lap­sis­ta­kin. Toi­von jo­kai­sen su­ku­ta­paa­mi­seen osal­lis­tu­neen ot­ta­neen muis­tok­si mu­kaan­sa elä­män­roh­keu­den. Tä­nään­kin sel­vi­äm­me – ja tu­le­vai­suu­des­sa.