Ennen kesälomaani sain vierailla useassa kastekodissa paikkakuntamme alueella. Huomasin, että vanhat nimet ovat tulleet taas muotiin.
Vuosi sitten keväällä oli yksi nimi ylitse muiden. Kävin kahdessa kodissa peräkkäin kastamassa Daniel-nimisen pojan. Menin kolmanteen paikkaan ja sanoin lapsen isoisälle jo ovelta, että taidan arvata mikä tälle pojalle tulee nimeksi. Sanoin papalle, että en tiedä mitä nämä vanhemmat aikovat antaa lapselle nimeksi, mutta kerroin, että olin juuri kastanut kaksi Danielia. Minulla oli varmaan itsellänikin hyvä ilme, kun lapsen isä antoi kasterekisterilomakkeen, jossa luki lapsen etunimen kohdalla Daniel.
Asia huvitti siinäkin mielessä, että me olimme vaimoni kanssa päättäneet, että jos meille syntyy vielä poika, hän olisi Daniel. Näin tapahtuikin samana syksynä, kun meille syntyi poika, joka sai nimekseen Daniel. Nimi on alun perin heprealainen ja tarkoittaa ”Jumala on tuomarini”. Suomessa käytetään myös jonkin verran Taneli-nimeä, joka tulee Danielista.
Olen kuullut monia kuvauksia, miten lapselle on löytynyt nimi. Suvun nimet ovat usein käytössä. Niihin liittyy usein voimakkaita tunnesiteitä. Muistan, kuinka meille syntyi tyttövauva, joka herttaisuudellaan toi mieleeni rakkaan mummovainajani, Anni-mummon. Vaimoni ei heti lämmennyt ehdottamalleni Anniina-nimelle, joka on hellittelynimi Annista. Opetin nimen silloin kaksivuotiaalle Benjaminille, joka katsoi vauvaa kirkkain silmin ja sanoi: vauva on Anniina. Tyttö sai sen nimen.
Raamattu kertoo puhuttelevan kuvauksen eräästä nimenannosta. Muistellaanpa sitä. Sakariaksen ja Elisabetin kotiin oli syntynyt lapsi. Tämä tapahtui vähän ennen Jeesus-lapsen syntymää. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat lapsen syntymisestä, he iloitsivat yhdessä vanhempien kanssa. Naapurit sanoivat, että Elisabetille oli tapahtunut suuri laupeus. Muistammeko me kiittää vauvasta, uudesta elämän lahjasta, joka syntyy perheeseen? Muistammeko, että vauva on suuri lahja? Sakarias ja Elisabet olivat rukoilleet pitkään omaa lasta. Nyt he vihdoin saivat sen.
Koko pihapiiri kokoontui pitämään juhlaa. Silloin vietettiin kahdeksantena päivänä lapsen syntymästä yhteistä juhlaa. Nimestä keskusteltiin naapurien ja sukulaisten kanssa. Monet ehdottivat Sakariasta, joka tarkoittaa suomeksi ”Jumala muistuttaa”. Siihen aikaan usein annettiin perheen ensimmäiselle pojalle isän tai isoisän nimi, mutta Elisabet torjui päättäväisesti tämän ehdotuksen sanoen: ”Ei suinkaan, Johannes on hänen nimensä”.
Enkeli oli ilmoittanut Sakarias-isälle, että lapselle on annettava nimi Johannes, joka tarkoittaa ”Jumala on armollinen” Jumala oli myös tehnyt kuukausia aikaisemmin Sakariaan mykäksi, kun Sakarias ei jaksanut uskoa enkelin sanoja, että heille syntyisi lapsi. Nyt Jumala oli armollinen vanhemmille. Kun Sakarias kirjoitti Elisabetin sanojen jälkeen taululle: Johannes on hänen nimensä, niin samassa hän sai puhekykynsä takaisin. Voitte arvata kuinka iloisiksi kaikki talossa olijat tulivat! Sakarias alkoi kiittämään.
Sakariaan kiitoslaulu löytyy Raamatusta (Luuk.1:67–80). Lukekaapa siellä kotona tämä kiitoslaulu. Se kertoo, millaiseen tehtävään Johannes kutsuttiin, kun hän tuli aikuiseksi. Huomaatte, että Jumala käyttää omia lapsiaan Jumalan valtakunnan työssä. Johannes säilyi Jumalan lapsen paikalla läpi elämänsä. Hän uskoi Jeesukseen, Jumalan Poikaan, josta hän saarnasi ihmisille. Hän on saanut uskossa nukkua täältä ajasta. Jokainen elämä on lahjaa. Kun me mietimme nimeä lapsellemme, saamme katsoa niitä lahjoja, joita Jumala on lähellemme antanut.
”Herra, sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen." (Ps. 139:13–14.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys