Siinä se möllöttää, matalalla tummien kuusten yllä.
Minä juoksen kuun valossa, yritän pysyä rytmissä. Askelteni alla rahisee hiekkaisen tien pohja, on yhtäkkiä samalla tavalla haikean hyvä olla kuin lapsena palatessani kotiin ulkoa syysillasta. Samanlainen pakkasen tuoksu, yhtä pieneksi tunnen itseni nyt kuun alla kuin silloinkin.
Mieleeni nousee syyskuun lopussa tapahtunut kuunpimennys. Itse en jaksanut lämpimästä vuoteestani nousta kuuta ihailemaan, mutta onneksi monet muut sen tekivät. Kuun valon lisäksi olen saanut viime aikoina ulkoilla myös revontulien loisteessa, pää kenossa olen tien varressa ihmetellyt valojen ja värien leikkiä.
Ajattelen sitä, miten monia sukupolvia sitten eläneet ihmiset kokivat erityiset luonnonilmiöt vielä meitäkin voimakkaampina. Joskus ilmiöt pelottivat, esimerkiksi täydellinen kuunpimennys ja siitä johtuva punainen väri saatettiin nähdä ennusmerkkinä tuleville pahoille asioille. Ilmiöiden taustalla olevaa mekanismia ei välttämättä tunnettu, joten sille täytyi keksiä joku selitys. Näin ovat syntyneet useimmat myyttiset tarinat, jotka selittävät muun muassa maailman syntymisen, ihmislajin olemassaolon sekä erilaiset luonnonilmiöt. Revontulillekin löytyy alkuperäisväestömme saamelaisten perinteestä oma, mielenkiintoinen tarinansa.
Myös uskontojen pyhät kirjat sisältävät useimmiten selityksen näihin kysymyksiin. Saan melkein vuosittain kuulla oppilailtani ainakin yhdesti kysymyksen: ”Ope hei, ootko lukenut koko Raamatun läpi?” Ja: ”Uskotko kaikkeen, mitä Raamatussa kirjoitetaan?” Vastaan, että en ole koskaan saanut luettua Raamattua kannesta kanteen, enpä edes lukemistani Raamatun kirjoista varmaan saisi koottua yhtenäistä, koko Raamatun kattavaa teosta.
Jälkimmäiseen kysymykseen olen yleensä vastannut vasta sen jälkeen, kun olen ensin kysynyt oppilaalta, mitä hän kysymyksellään tarkoittaa. Monesti oppilaat tarkentavat kysymyksensä luomiskertomuksiin ja niissä oleviin ristiriitaisuuksiin suhteessa tieteelliseen maailmankuvaan. Tiedostan itsekin ristiriitaisuudet, mutta minulle ne eivät ole luomiskertomusten keskeinen anti, vaan tärkeimmäksi nousee se, että uskon vahvasti luomiskertomuksen pääsanoman ja koko Raamatun läpi kulkevan ajatuksen olevan totta: Jumala on luonut kaiken tämän.
Maailmankaikkeutta ja sen kokoa en pysty järjellä käsittämään. En myöskään ymmärrä järjelläni luomistapahtumaa, vaan sekin jää uskoni varaan. Minulle nämä taivaan valot ja kuun vaihtelut edustavat yhtenä osana Luojan suurta suunnitelmaa. Oma pienuuteni niiden edessä saa minut toistuvasti tuntemaan samoin kuin Psalmin runoilija tuhansia vuosia sitten: "Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen."
Kuva: Sami Kaikkonen
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys